Työsopimuksen ja yrittäjäsopimuksen eroista

Työsuhde ja yrittäjyys ovat eri asioita, joita koskevat myös eri sopimukset. Jäljempänä on koottu muistilistaa työsuhteen ja yrittäjänä toimimisen keskeisistä eroista ja siitä, mihin sopimuksissa kannattaa kiinnittää huomioita.

TYÖSOPIMUS

Lääkärit toimivat työsuhteessa yksityissektorilla tyypillisesti mm. lääkäriasemilla tai vuokralääkäriyrityksissä. Sote-uudistuksen myötä entistä suurempi osa lääkäreistä tulee myös toimimaan työsuhteessa hyvinvointialueella.

Työsuhteen tunnusmerkkejä ja piirteitä

  • Työsuhde perustetaan osapuolten välisellä työsopimuksella, jossa asiat sovitaan.
  • Laki ei edellytä mitään julkista hakumenettelyä.
  • Työsuhteessa toimitaan työnantajan johdon ja valvonnan alaisuudessa, ja työntekijä on velvollinen noudattamaan työantajan työnjohdollisia määräyksiä.
  • Työstä maksetaan palkkaa tai muuta vastiketta.
  • Työantaja huolehtii ennakonpidätyksistä, sotumaksuista ym. lakisääteisistä velvoitteista, kuten esimerkiksi työntekijöidensä vakuuttamisesta.
  • Lain (tai TES:n kautta) työntekijällä on oikeus vuosilomaan, sairauslomaan, perhevapaisiin ym. vastaaviin etuihin.
  • Työntekijällä ei juuri ole omia vapauksia, ja hänen tulee välttää työnantajaa vahingoittavaa kilpailevaa toimintaa.

Työsopimusta tehdessäsi kiinnitä huomiota seuraaviin asioihin

  • Tee työsopimus aina kirjallisena, vaikka suullisena tai sähköisenä tehty sopimuskin on lähtökohtaisesti pätevä.
  • Tarkista työsopimuksen keskeiset ehdot mm.
    • Työn/tehtävän sisältö
    • Palkkaus
      • pohdi etukäteen mitä aiot pyytää
      • selvitä tasoa etukäteen
      • selvitä mitä palkkaan sisältyy, miten sitä tarkistetaan ja korotetaan
      • liittyykö palkkaukseen erityisetuja kuten bonuksia tai optioita
  • Työskentelypaikka
    • mikä on säännönmukainen työteon paikka, alue, laajuus
  • Työaika
    • mikä on säännöllinen työaika
    • ruokailu (työajalla/omalla ajalla)
    • edellytetäänkö lisä- tai ylityötä ja miten se korvataan
  • Sovellettava TES
    • sovelletaanko mitään TES:iä ylipäätään vai määritetäänkö ns. yleiset ehdot kuten sairas-, äitiys- ja isyysajan palkka tai sairaan lapsen hoito vain lain mukaan; huomaa, että laki takaa vain minimiehdot
  • Vuosiloman pituus ja lomaraha
  • Työsuhteen pituus ja sen päättäminen
    • lähtökohtana on toistaiseksi voimassa oleva sopimus
    • jos kysymys on määräaikaisesta sopimuksesta, mikä on sopimuksen pituus ja määräaikaisuuden peruste
  • Irtisanomismahdollisuus
    • määräaikaista työsuhdetta ei lähtökohtaisesti voida irtisanoa, vaan se on voimassa määräajan. Jos haluaa varmistaa irtisanomisenvaraisuuden, on siitä otettava erillinen ehto sopimukseen.
    • toistaiseksi voimassa oleva työsopimus on irtisanomisen varainen
  • Koeaika ja sen pituus
  • Kilpailukielto sopimuksen päättymisen jälkeen; sen pituus ja sopimussakko
  • Toteutuuko liiton suositus 10 päivän palkallisesta täydennyskoulutuksesta
  • Mikäli tarjotaan yrityksen osakkuutta, on hyvä perehtyä yhtiöön, ehtoihin ja mitä etuja/velvoitteita osakkaaksi ryhtyminen merkitsee.

 

YRITTÄJÄSOPIMUS

Ammatinharjoittajayrittäjyyden tunnusmerkkejä ja piirteitä

  • Osapuolten välinen sopimus on yrittäjäsopimus (tyypillisesti vastaanottotoiminnan sopimus), jossa osapuolet ovat molemmat yrittäjäasemassa
  • Sopimuksen osapuolet vastaavat kumpikin itsenäisesti omasta toiminnastaan
  • Yrittäjäsopimuksessa sovitaan toiminnan ehdot
  • Ammatinharjoittaja maksaa korvausta vastaanottohuoneesta, välineistä ym. oheispalveluista
  • Ammatinharjoittajalla on vapaus määrätä palkkioistaan, työajoistaan, potilaistaan
  • Työnantajaa ei ole eikä toimita siis työnantajan johdon ja valvonnan alaisuudessa
  • Työlainsäännön takaamaa turvaa esim. sopimuksen irtisanomissuojan, minimipalkan, vuosiloman ym. asioiden osalta ei ole
  • Kaikista lakisääteisistä velvoitteista tulee huolehtia itse. Näitä ovat mm. y-tunnuksen hankkiminen, ilmoitus toiminnasta AVI:iin ja ennakkoperintärekisteriin, kirjanpidosta ja veroilmoituksesta huolehtiminen, YEL-vakuutuksen ottaminen jne. Potilasvakuutus tulee Lääkäriliiton ryhmävakuutuksen kautta
  • Ammatinharjoittaja on omien potilaidensa osalta potilasrekisteripitäjä ja lääkäriasema on rekisterin tekninen ylläpitäjä (ostopalvelusopimuksissa rekisteri on kuitenkin yhteisrekisteri)
  • Ammattitaidon ylläpitämisestä ja koulutuksesta tulee huolehtia itse
  • Sivutoimisen ammatinharjoittajan on ilmoitettava päätyönantajalle sivutoimesta
  • Yrittäjäriskin on toteuduttava ja mm. toimintaa ei kannata keskittää vain yhteen toimipaikkaan/toimeksiantajaan

Yhtiömuodossa toimittaessa on lisäksi huomioitava seuraavat asiat

  • Osakeyhtiö on itsenäinen oikeushenkilö, johon sovelletaan osakeyhtiölakia, kirjanpitolakia ym. säännöksiä
  • Yhtiömuotoinen toiminta vaatii AVI:n tai Valviran luvan
  • Yhtiön tulee ottaa potilas- ym. vakuutukset; huomaa, että liiton ottama ryhmäpotilasvakuutus koskee vain ammatinharjoittajia
  • Yhtiömuodossa toimittaessa on hyvä käyttää erityisasiantuntijoita, kuten tilitoimistoa tai veroasiantuntijoita

Yrittäjäsopimusta tehdessäsi kiinnitä huomiota seuraaviin asioihin

  • Pohjana on SLL:n ja LPY:n neuvottelema mallisopimus ja siihen liittyvät yleiset ehdot ja liitesopimukset (mm. Kanta-palveluihin liittyminen)
  • Normaalia lääkärinvastaanottotyötä yrittäjätoimintana ei pidä rajoittaa ehdoilla, jossa esim. kielletään sen harjoittaminen muualla
  • Palkkioperusteet
  • Ostopalvelusopimuspotilaiden (esim. työterveys, vakuutus tms.) hoitoon osallistumisen ehdot ja olennainen tieto
    • mitä ostopalvelusopimus sisältää
    • mikä on palkkio ja miten se määritellään
    • millä tavoin ja miten hyvissä ajoin sopimuksiin liittyvistä muutoksista informoidaan
  • Lääkäriaseman vuokraprosentti tai muu korvauksen taso ja tuleeko siihen muutoksia ja miten niistä informoidaan
  • Vastaanottotoiminnan paikka ja oheispalvelut
  • Osallistuminen etätyönä tehtävään vastaanottoon ja sen periaatteet, ja palkkion määräytyminen (mahdollinen varallaolo ym.)
  • Vastaanottotoiminnan sopimuksen päättymisperusteet ja irtisanomisaika
  • Potilasrekisterin pitäminen; lääkäriasema on vain tekninen ylläpitäjä, jollei kysymys ole yhteisrekisteristä
  • Miten menetellään potilasrekisterin suhteen ja kustannukset, jos siirryt/yhtiösi siirtyy muualle, toiminta lopetetaan tms.
  • Mitä liitännäissopimuksia vastaanottotoimintaan sisältyy (esim. Kanta-palveluihin liittyminen) ja niiden sisältö

Lisätietoa löydät Yksityislääkärin moodle-tietopankista.

Lisätietoja

Kati Lehtonen Lakimies kati.lehtonen@laakariliitto.fi
Takaisin