s

Valinnanvapaudessa kypsyy mahdollisuus

Valinnanvapauskeskustelu velloo julkisuudessa kuumana. Kirjoittelun sävy on lähinnä pelottelevaa, jopa uhkaavaa. Ei ihme, että kollegakuntakin on huolissaan. Aiheettomasti, väitän.

Valinnanvapauslakiehdotuksen lausuntokierroksen takaraja lähestyy. Keskustelu ehdotetun valinnanvapausjärjestelmän toteutettavuudesta, toimivuudesta ja kustannusvaikutuksista ’käy kuumana’. Esimerkkejä löytyy lehdistä päivittäin – yhtenä vaikkapa kovastikin arvostamani ajattelijan Osmo Soininvaaran Lääkärilehden kolumni 17.3. otsikoituna ”Valinnanvapaudessa muhii katastrofi”.

Pistänpä lusikkani soppaan. Ei siksi, että olisin fiksumpi, parempi visioija, talousviisaampi – vaan siksi, että olen tehnyt perusterveydenhuollon lääkärin työtä neljällä vuosikymmenellä eri puolilla maata, erikokoisissa kunnissa, erilaisilla toimintamalleilla. Ja ennen kaikkea siksi, että tunnustaudun optimistiksi – kertyneistä vuosikymmenistä huolimatta en ole kyynikko, en ole huolissani enkä siis myöskään ole pessimisti.

Uudistuksella ollaan tuomassa perusterveydenhuollon palveluihin uusia tuottajia, lisää kilpailua. Laissa määritellyn palvelukokonaisuuden – perusterveydenhuollon avosairaanhoidon vastaanottopalvelut – tuottamiseen. Maakunnat päättävät tarkemmin perusteista, palveluntuottajille asetettavista edellytyksistä, määräävät valtaosin kapitaatiopainotteisen hinnan – ja valvovat tuottajia.

Kansalaiselle – asiakkaalle ja mahdolliselle potilaalle – jää perustason palveluntuottajan valinnan velvoite. Oleellinen kysymys – niin kuin Soininvaara toteaa – on, millaisia potilaita perusterveydenhuollon palveluntuottajat saavat asiakkaikseen. Kysymys siis kuuluu, kuka on aktiivinen valitsija ja millä perusteilla – passiivisethan maakunta jakaa.

Valitseeko tyytyväinen potilas uuden palveluntuottajan? Tai valitseeko henkilö, joka ei palveluja tarvitse muuta kuin korkeintaan satunnaisesti palveluntuottajan? Ehkä.

Todennäköisimmin aktiivinen, uuden tarjolle tulleen palveluntuottajan valitsija on kuitenkin jatkuvasti palveluja tarvitseva henkilö, joka on tyytymätön nykyiseen palveluntuottajaansa. Siis niin sanottu  ’kallis asiakas’. Aktiivinen valinta perustuu siis poisvalintaan, pyrkimykseen saada nykyistä parempia ja enemmän omaa tarvetta vastaavia palveluja.

Palveluntuottajan vaihtaminen ei luonnollisestikaan ole itse tarkoitus. Tavoitteena tulee olla pitkät hoitosuhteet nimenomaan perusterveydenhuollossa. Valinnanvapauden palveluntuottajien toimintaa kehittävä vaikutus perustuu kuitenkin nimenomaan poisvalinnan uhkaan – ei valinnan realisoitumiseen.

Lakiehdotuksen palveluntuottajan uudelleenvalinnan mahdollisuus vain vuoden välein vesittää ajatuksen valinnanvapauden käytöstä palvelutuotantoa kehittävänä keinona. Miksi tällainen uudelleenvalinnan aikarajoite tarvitsee asettaa – eihän tyytyväinen asiakas vaihda palveluntuottajaa!

Näistä ’kalliista asiakkaista’, joiden palvelutarve ja palvelutuotannon kuluriski on suuri – tulisi tehdä kaikkia palveluntuottajia houkuttelevia, A-ryhmän asiakkaita. Tämä potilasryhmä on nimittäin se ryhmä, jonka palvelutarpeeseen vastaaminen uusin innovatiivisin keinoin voisi tuottaa huomattaviakin kustannussäästöjä ja parhaimmillaan myös merkittäviä terveyshyötyjä. Asia voidaan toteuttaa maksamalla heistä ’ylihintaa’.

Onko potilailla tai lääkäreillä siis syytä huoleen? Mielestäni vain, jos sote-uudistus jää toteuttamatta. Koska nykyisellä mallilla meillä ei ole varaa jatkaa.

Takaisin