Lääkäriliitto: Terveydenhuollon asiantuntijoiden työtä ja tutkittua tietoa on kunnioitettava

Lääkäriliiton valtuuskunta tuomitsee terveydenhuollon asiantuntijoihin kohdistetun painostuksen, jonka kohteeksi ovat joutuneet erityisesti Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR:n ja THL:n asiantuntijat, mutta myös paikalliset tartuntatautityötä tekevät toimijat.

Terveydenhuollon asiantuntijat tekevät työtään kovan paineen alla pandemian yhä jatkuessa. He analysoivat jatkuvasti taudin kuvaa ja kulkua maailmalla. Heidän tekemänsä viranomaissuositukset perustuvat tutkittuun tietoon, asiantuntijuuteen ja analyyseihin.

Kriittinen keskustelu asiantuntijoiden näkemyksistä kuuluu demokraattiseen yhteiskuntaan. Se pitää kuitenkin käydä avoimesti, asiallisesti perustellen ja lähtökohtaisesti omia nimiä käyttäen. Nimettömänä poliittisista lähteistä median kautta esitetty kritiikki voidaan perustellusti tulkita uhkailuksi.

Lääkäriliitto muistuttaa, että tutkitun tiedon merkitystä korostetaan myös nykyisessä hallitusohjelmassa. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Akatemia ja Tieteellisten seurain valtuuskunta ovat julistaneet tämän vuoden tutkitun tiedon teemavuodeksi.

Tutkittua tietoa ja sen asiantuntevaa tulkintaa tarvitaan koronapandemian voittamiseksi. Asiantuntijoille tulee antaa työrauha.

 

Lisätietoja:

Valtuuskunnan puheenjohtaja Matias Rantanen, puh. 040 720 8308
Hallituksen puheenjohtaja Tuula Rajaniemi, puh. 040 542 7211

Takaisin