Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite perusterveydenhuollon hoitotakuun kiristämisestä. Aiemman kolmen kuukauden sijaan lääkärille pääsisi viikossa. Nähtäväksi jää, riittävätkö rahat tuohon temppuun ja toteutuvatko kaavaillut suunnitelmat tuhannesta uudesta lääkäriltä terveyskeskuksiin. Jos palvelulupaus on viikko, avautuuko silloin Pandoran lipas? Saako patoutunut tarve kansan rynnimään kohti terveyskeskusta kuin lehmikarja konsaan kevätlaitumille? Helpottavatko työolosuhteet ja houkuttaako terveyskeskus silloin työpaikkana?
Palvelulupaus viikossa lääkäriin on hyvä alku. Sen lisäksi pitäisi käydä keskustelua, mitä voi odottaa vartin tai parinkymmenen minuutin ajalla tapahtuvan. Ihmeisiin ei lääkäri kykene. Yhden pysähdyksen taktiikka ei onnistu, jos vaivoja on monta. Pelkästään esitietojen saamiseen – joko potilasta itseään jututtaen tai sitten aiempia sairaskertomustietoja lukien – menee huomattavasti aikaa täysin uuden henkilön kohdalla.
Esitietojen jälkeen alkaa vastaanoton varsinaisen aiheen ruotiminen. Mikä on vaivan syy? Riittääkö vastaanotolla tehtävä lääkärin tutkimus vai tarvitaanko tarkentavia lisätutkimuksia? Jos tarvitaan, niin mitä ja missä ja mitä jatkon suhteen sovitaan? Aloitetaanko lääkitys ennakkohypoteesin mukaan heti vai odotetaanko ensin tutkimustulokset – tämänkin asian neuvotteluun menee aikaa. Ymmärtääkö potilas kuulemansa ja esitettyjen vaihtoehtojen hyödyt ja haitat oikein? Lopuksi tarvittavat todistukset, sairauskertomusmerkinnät, tilastoinnin ja muut ”paperityöt” eli sähköiset sulkeiset.
Jos pelkästään yhden vaivan suhteen tekee kaiken täydellisesti, ei vartti riitä. Varsinkaan, kun tilastojen mukaan yksi vastaanottotapahtuma keskeytetään keskimäärin 2,7 kertaa. Keskeytyksetkin ovat tärkeitä asioita, tietenkin. Ne ovat soittopyyntöjä, konsultaatioita, reseptinuusimispyyntö kiireellisenä, hälyttävän arvon sisältävä laboratoriotuloksen tiedotus tai muuta vastaavaa.
Kaiken keskellä lääkäriä stressaa tietoisuus oven takana odottavasta seuraavasta potilaasta. Miten tuollaisessa hullunmyllyssä kukaan voi selvitä eläkeikään asti?
Työtaakkaa helpottaisi, jos lääkärin apuna olisi riittävästi muita terveydenhuollon ammattilaisia. Jos ei työparina ole hoitajaa, lääkäri tekee kaiken itse. Avustava henkilökunta jatkaisi potilaan kanssa ja opastaisi jatkon suhteen sekä varaisi tarvittavat ajat.
Jokainen potilas haluaa tietysti, että hänen lääkärinsä saavuttaa 10+ -tuloksen juuri hänen kohdallaan. Myös lääkäri haluaa tehdä täydellistä jälkeä. Pitää kuitenkin muistaa, että paras on hyvän vihollinen. Vaikuttavampaa on, että useampi henkilö saa riittävän hyvän vastaanottokokemuksen kuin että yksi henkilö päivässä saa täydellisen. Nykyisessä resurssitilanteessa tämä tosiasia on kaikkien hyväksyttävä.
Vastaanoton aikaraamin tiedostaminen on yksi askel. Käsitellään ensimmäiseksi se kaikkein tärkein asia ja niiden muiden, ei niin kiireellisten asioiden kanssa voi sitten tulla vaikka toisen kerran. Tämä on pitkässä juoksussa myös potilaiden etu. Sillä vain kohtuullisella työkuormalla jaksaa terveyskeskuslääkäri tehdä työtänsä. Ideaalitilanteessa saisi tietysti käyttää sellaisen ajan kuin potilas vaivoinensa tarvitsee. Se olkoon tavoitteena. Sellaiseen terveyskeskustyöhön olisi helppoa rekrytoida luvatut tuhat uutta lääkäriä.