Viime viikkoina terveydenhuollon puheenaiheena ovat olleet päivystysasetus ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiesitys – tai sen lausuntokierroksella ollut luonnos. Niillä on kaksi yhteistä piirrettä: molemmat muokkaavat merkittävästi terveydenhuollon palvelujärjestelmää ja molemmat keskittävät toimintoja.
Päivystysasetus, Terveydenhuoltolain nojalla annettu, keskittää synnytykset vähintäänkin tuhannen synnytyksen yksiköihin. Samalla se muokkaa erikoissairaanhoidon palvelujärjestelmää yhä vahvempien yksiköiden pohjalle rakentuvaksi.
Ainakin osa aluesairaaloista – ns. välialueen sairaaloiksi hevoskulkuneuvojen aikakaudella perustetut – karsiutuu. Vähintäänkin aluesairaalat joutuvat muuttamaan toimintamoodiaan merkittävästi.
Sote-järjestämislaki, lausuntokierroksella yli 500 arviota kerännyt, puolestaan keskittää perustason palvelut. Se perustaa alueelliset julkiset tuottajamonopolit maakuntiin.
Uudet tuottajamonopolit tuottavat niin kuntien nykyiset sosiaalihuollon palvelut kuin perustason terveyspalvelut neuvoloineen ja avosairaanhoidon vastaanottoineen. Ja samat tuottajat tuottavat entisten aluesairaaloiden ja keskussairaaloiden palvelut – ja myös erityisen vaativat yliopistosairaalapalvelut.
Kun tuottaja on maakunnan kokoinen, se toimii keskitetyn tuotannon logiikalla. Keskittäen myös ne palvelut, jotka tulisi tuottaa hajautetusti. Sen vuoksi kaavaillussa mallissa lähipalveluille uhkaa käydä huonosti.
Käy niin kuin kaupalle: automarketit ovat siirtäneet kauppatavaroiden kuljettamisen vaivan ja kustannukset asiakkaille. Rakennamme tulevaisuuden terveydenhuoltoa siis automarkettien logiikalla, ei kivijalkakauppojen.
Päivystysasetus – vaikutuksiltaan kyllä kuin laki päivystyksen järjestämisestä, asetuksena kuitenkin annettu. On jo alkanut muokata terveydenhuollon palvelujärjestelmää. Mutta peukutan sitä, koska se keskittää niitä palveluja, jotka keskittämisestä hyötyvät. Erikoisosaamista vaativia, harvoin tarvittavia.
Järjestämislaki – integroi hyvinvointipalveluja enemmän kuin koskaan on missään integroitu. Jos integraatio jäisi järjestämisen tasolle, peukuttaisin. Ja olisin ylpeä suomalaisten rohkeudesta ottaa vastaan kunnianhimoinen haaste.
Mutta miksi tuotannon tason integraatio? Miksi keskittää erilaista osaamista vaativat, eri väestöryhmiä koskevat, erilaisella tuotantologiikalla toimivat palvelut samalle tuottajalle? Ei tätäkään ole missään kokeiltu, ei palvelujen eikä tavaroiden tuotannossa – siis länsimaisissa demokratioissa.