Kustannustehokkuus vai kustannusvaikuttavuus?

Heikki Pärnänen

Tietääkös kukaan, mitä tapahtui 11.5.2005 – reilu kymmenen vuotta sitten? Oikein: sisäasiainministeriö asetti kunta- ja palvelurakennehankkeen aikajänteelle 11.5.2005–31.5.2006. Hankkeen yhtenä neljästä valmisteluryhmästä toimi STM:n vetovastuulla sosiaali- ja terveyspalveluiden valmisteluryhmä.


Hallitusohjelman julkistamisesta on kulunut toista kuukautta. Sitä on nyt ehditty rauhassa sulatella ja sisältöä pohdiskella. Julkistakin keskustelua on käyty, eniten säästöistä ja leikkauksista sekä niiden kohdentumisen oikeudenmukaisuudesta.

Lääkäriliiton työurani – viimeiset seitsemän vuotta – keskeinen ja eniten aikaa vienyt ’työtehtävä’ on ollut sote, joten huomioni ohjelmassa luonnollisestikin kiinnittyy tähän liittyviin kirjauksiin. Siis luvut 6 ja 9: Hyvinvointi ja terveys, sekä Rakennepoliittiset uudistukset.

Hyvinvointi ja terveys -osion yksi kärkihanke on palvelujen asiakaslähtöisyys. Sen johdantokappaleessa puhutaan toimijoiden – julkisten, yksityisten ja kolmannen sektorin – kumppanuudesta ja ihmisten omien valintojen tekemisen mahdollistamisesta. Hienoa – toivottavasti ei jää vain sanahelinäksi!

Erityisesti pisti kuitenkin silmiini kärkihankkeen tavoitelistauksesta maininta julkisesta palvelulupauksesta. Suora siteeraus hallituskauden tavoitteista kuuluu: ”Julkinen palvelulupaus on määritelty yhteiskunnan taloudellisen kantokyvyn puitteissa.” Täytyy siis määrittää, mikä se kantokyky on – kuinka paljon julkisia varoja terveydenhuoltoon on käytettävissä. Tämä on hallituksen ja eduskunnan tehtävä.

Vaikka taloutemme ennen pitkää kääntyy nousuun – ja kantokykymme siis paranee – ei meillä jatkossakaan ole terveydenhuollossa varaa kaikkeen siihen, mitä kehittyvä teknologia mahdollistaisi. Täytyy siis priorisoida. Kenänkäs tehtävä se on?

Potilasdirektiivin implementoinnin yhteydessä asetettiin sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa toimiva palveluvalikoimaneuvosto sihteeristöineen ja asiantuntijaverkostoineen. Sen tehtävänä on terveydenhuoltolain mukaan ”seurata ja arvioida terveydenhuollon palveluvalikoimaa sekä antaa suosituksia terveyden- ja sairaanhoidon toimenpiteiden, tutkimusten sekä hoito- ja kuntoutusmenetelmien kuulumisesta palveluvalikoimaan tai rajaamisesta pois palveluvalikoimasta.”

Palveluvalikoimaneuvoston tehtävänä on siis arvioida, kuinka terveydenhuoltoon käytettävissä olevat rahat tuottavimmin – vaikuttavimmin – käytetään. Kysymys on kustannusvaikuttavuudesta.  

Rakennepoliittiset uudistukset osiossa tavoitteeksi ilmoitetaan julkisen talouden vähintään neljän miljardin euron rakenteellisten säästöjen aikaansaaminen. Sote-uudistuksen osuus tästä on kolme neljäsosaa. Uudistus on tarkoitus toteuttaa kolmiportaisesti: järjestämisratkaisu julkisten palvelujen integroimiseksi; siirtyminen yksikanavaiseen rahoitukseen; tuotannon monipuolistuminen ja valinnanvapauden lisääminen.

Sote-uudistuksen tavoitteena tulee olla mahdollisimman tehokkaasti, joustavasti ja yhteen pelaten toimiva palvelujärjestelmä. Ei osaoptimointia, ei takkuavia hoitoketjuja, ei tarpeettomia, kokonaisuuden kannalta usein kalliita viiveitä.

Kysymys on siis mahdollisimman tehokkaasti toimivasta tuotantokoneistosta. Kysymys on kustannustehokkuudesta.

Mutta, toteuttaako hallitusohjelmassa hahmoteltu malli kustannusvaikuttavan ja kustannustehokkaan uudistuksen? Voiko alueellinen monopolituottaja olla kutannustehokkain ratkaisu? Monipuolistuuko tuotanto ja hyödynnetäänkö palvelunkäyttäjien valinnanvapautta oikeasti edes uudistuksen kolmannella stepillä? 

Terveydenhuollon uudistusta on rakenneltu jo yli kymmenen vuotta. Onko meillä vieläkin aikaa tähän kolmiportaiseen etenemiseen – vaikka tarvittavat lainsäädäntöuudistukset onkin luvattu toteuttaa hallituskauden aikana? Edes uusi järjestämisrakenne – ensimmäinen steppi – kun ei voi alkaa toimia ainakaan ennen vuotta 2019.

Keskustele

Keskustelu