Sairaanhoidon laatu uhattuna Suomessa

Lääkärijärjestöt ovat huolissaan viime vuosina tapahtuneista muutoksista, jotka uhkaavat korkeatasoisen kliinisen tutkimuksen jatkuvuutta Suomessa. Julkinen tutkimusrahoitus, sairaanhoidon toimintaresurssit ja yliopistojen koulutusresurssit ovat jatkuvasti kaventuneet. Tämä on johtamassa tilanteeseen, jossa potilaiden hoidon laadukkuus on uhattuna.

Valtion sairaaloille jatkama tutkimusrahoitus on vähentynyt kolmanneksella reilun kymmenen vuoden aikana. Tämän lisäksi tiukkenevat tulostavoitteet, kasvavat potilasmäärät ja kiristyvä kuntatalous ovat ajamassa tutkimustyötä ahdinkoon. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Suomen Lääkäriliitto ja Finska Läkaresällskapet vetoavat päättäjiin kliinisen tutkimuksen rahoituksen ja toimintaedellytysten turvaamiseksi.

Suomalainen kliininen tutkimus on kansainvälisesti arvioituna ollut perinteisesti hyvin korkeatasoista, ja on osaltaan taannut sairaanhoitomme laadukkuuden ja ajanmukaisuuden. Esimerkkinä voidaan mainita syövän hoito, jonka tuloksellisuuden suhteen Suomi on maailman kärkimaita. Tämä on paljolti sen ansiota, että Suomessa on jo pitkään tehty monipuolista syöpätutkimusta hoidon kehittämiseksi.

Tämän päivän laadukas tutkimus on huomispäivän hyvää hoitoa: Uudet, tehokkaiksi ja turvallisiksi osoittautuvat diagnoosimenetelmät ja hoitomuodot - lääkkeet, leikkaustekniikka, teknologia - otetaan nopeammin käyttöön, jos niitä koskevaa tutkimusta tehdään suomalaisen sairaanhoitojärjestelmän sisällä. Kliinisen tutkimuksen avulla tieto ja kokemus uusista mahdollisuuksista leviävät tehokkaasti hoidosta vastaavien lääkäreiden parissa.

Tilanne on huolestuttava ja se johtaa pian myös varsinaisen kliinisen työn eli potilaiden hoidon tason heikkenemiseen. Lääkärijärjestöt kysyvätkin, ollaanko Suomessa valmiita luopumaan korkeatasoisesta sairaanhoidosta tutkimusrahoituksen alasajon myötä.

Markku Heikinheimo puheenjohtaja, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Raija Niemelä, puheenjohtaja, Suomen Lääkäriliitto

Tom Böhling puheenjohtaja, Finska Läkaresällskapet

Takaisin