Lääkäriliiton historiaa

Suomen Lääkäriliitto perustettiin 28.2.1910. Toiminnan ytimessä on alkuajoista lähtien ollut edunvalvonta ja terveydenhuollon kehittäminen.

Syntysanojen lausujana pidetään piirilääkäri Alfred Theodor Ehrströmiä, joka Finska Läkaresällskapetin kokouksessa syyskuussa 1909 teki aloitteen liiton perustamisesta edistämään lääkärien taloudellista ja sosiaalista asemaa sekä arvonmukaista henkeä ja hyvää toveruutta. Tuolloin Suomessa oli runsaat 500 lääkäriä. Ammattikunnan asemassa oli monia ongelmia: palkkiotaksat olivat vanhentuneita tai niitä ei ollut lainkaan, lääkäri saatettiin mielivaltaisesti irtisanoa virastaan eikä sosiaaliturvaa ollut järjestetty.

Ammattikunnasta noin 95 % liittyi heti Lääkäriliittoon. Järjestäytymisaste on sadan vuoden ajan pysynyt suunnilleen samalla tasolla – harvan muun ammattikunnan voidaan sanoa kokonaisuudessaan kuuluvaan yhteen liittoon.

Kohti kunnanlääkärien aikaa

1900-luvun alussa Lääkäriliiton tavoitteena oli kohentaa maaseutuväestön terveydenhuoltoa, josta vastasi runsaat 100 kunnanlääkäriä. Sairaaloita oli vähän ja niistäkin monet huonokuntoisia. Suurella osalla maaseudun väestöstä ei ollut mahdollisuuksia sairaalahoitoon ja varsinkin lapsia kuoli paljon hoidon puutteeseen.

Lääkäriliiton asiantuntijat laativat 1920- ja 1930-luvuilla suunnitelmia sairaalalaitoksen kehittämisestä. Suurina haasteina pidettiin mm. tuberkuloosin, mielisairauksien ja sukupuolitautien hoitoa.

Sotien jälkeen kansalaisten terveydentilan kohentamiseen alettiin kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Lääkärit ymmärsivät, ettei sairauksien hoito riitä, vaan on korostettava terveyskasvatusta ja sosiaalisten ongelmien korjaamista.

Suomeen rakennettiin 1940-luvulla lasten ja äitien terveydentilaa merkittävästi parantanut neuvolajärjestelmä. Myös Lääkäriliiton vaatimus kunnanlääkärin virkojen perustamisesta kaikkiin kuntiin toteutui.

Keskussairaalat suunniteltiin 1950-luvulla

Lääkäriliitto oli aktiivisesti mukana keskussairaalajärjestelmän suunnittelussa 1950-luvulla. Liitto tähdensi, ettei sairaalahoitoa ja avohoitoa saisi hallinnollisesti eriyttää toisistaan, ja painotti myös perusterveydenhuollon tärkeyttä.

1960-luvulla Lääkäriliitto muistutti, että ennaltaehkäisy on edullisin tapa hoitaa terveysongelmia. Liiton kampanjoissa vastustettiin päihteiden käyttöä sekä pyrittiin edistämään liikuntaa ja liikenneturvallisuutta.

1970-luvulla syntyivät terveyskeskukset

1970-luvun alussa voimaan tullut kansanterveyslaki toi kuntiin terveyskeskukset, joiden toiminta ei kaikilta osin vastannut liiton tavoitteita. Entisten kunnanlääkärien työ muuttui pakkotahtiseksi, sen arvostus laski ja palkkataso romahti. Nämä ongelmat saatiin kuitenkin suurelta osin korjatuksi omalääkärijärjestelmän myötä.

Yleisen potilasvakuutuksen perustaminen 1980-luvulla sai alkunsa Lääkäriliiton aloitteesta. Suomessa säädettiin ensimmäisenä maana potilaan oikeuksia koskeva laki vuonna 1992. Lääkäriliitto toi nämä periaatteet kaikkien maiden lääkärien tietoon viemällä potilaan oikeuksia koskevan julkilausuman Maailman lääkäriliiton hyväksyttäväksi.

Lama loi epävakautta

1990-luvun alkua leimasi syvä talouslama, joka merkitsi julkisten terveysmenojen rajua sopeuttamista. Lääkäriliitto selvitti ja tuotti vaihtoehtoisia terveydenhuollon rahoitusmalleja sekä painotti hoitotakuun merkitystä potilaan oikeutena.

Liiton osallistuminen eurooppalaisten lääkärijärjestöjen toimintaan lisääntyi Suomen liityttyä EU:hun vuonna 1995. Suomi sai pian kokoaan suuremman roolin eurooppalaisissa järjestöissä ja Maailman lääkäriliitossa.

Lääkäreillä pitkä työtaistelu

Uusi vuosituhat alkoi työtaistelun merkeissä. Maaliskuussa 2001 alkanut työtaistelu kesti ennätykselliset viisi kuukautta. Valtakunnallisen täsmälakon piirissä olivat vuorotellen eri erikoisalat.

Sopimus nosti lääkärien palkkoja kahden vuoden aikana keskimäärin 11 prosentilla. Lakon seurauksena paikallisen sopimisen merkitys kasvoi, ja lääkäreiden ansiokehitys irtaantui osittain aiemmasta kytkennästä muihin kuntasektorin ammattiryhmiin.

Lääkärilakon ansiosta terveydenhuollon resurssipula ja hoitojonot nousivat julkiseen keskusteluun.

Lääkäriliiton puheenjohtajat

Max Oker-Blom 1910-17
Arthur Tollet 1917-27
Eino Suolahti 1927-33
Arne Palmen 1933-43
William Kerppola 1943-47
Martti Kaila 1947-51
Arvo Saxen 1951-52
Pekka Somer 1953-54
Urpo Siirala 1954-62
Martti Karvonen 1963-65
Harri Nevanlinna 1966-68
Martti Karvonen 1969
Pentti Rokkanen 1970-72
Lauri Autio 1973-75
Kaarlo Oravisto 1976-78
Antti Louhija 1979-81
Antti Jäättelä 1982-85
Leo Strid 1986-88
Kale Juva 1989-93
Björn Eklund 1994-96
Kati Myllymäki 1997-2000
Heikki Pälve 2001-03
Pekka Anttila 2004-06
Olli Meretoja 2007-08
Timo Kaukonen 2009-11
Raija Niemelä 2012-13
Tuula Rajaniemi 2014-15
Marjo Parkkila-Harju 2016-18
Samuli Saarni 2019-

Lääkäriliiton valtuuskunnan puheenjohtajat

Erkki Larmola 1950-59
Sulo K. Elomaa 1959-61
Matti V Sulamaa 1962-73
Kaarlo J Oravisto 1974-75
Kosti Myllykoski 1976
Eero Ikkala 1977-91
Terttuliisa Ahokas 1992-94
Jaakko Karvonen 1995-2001
Timo Kaukonen 2002-03
Kari Pylkkänen 2004-09
Mikko Pietilä 2010-18
Jarkko Kirjavainen 2018
Marjo Parkkila-Harju 2019-

Lisätietoja

Jaana Heinonen Hallintojohtaja Puh. 09 3930740 jaana.heinonen@laakariliitto.fi
Takaisin