Lääkärit pääsivät sopimukseen

Kunta-alan neuvottelujärjestöt JUKO, JAU ja KT pääsivät maanantaina 6.6. neuvottelutulokseen, ja kaikki osapuolet ovat nyt vahvistaneet tuloksen. Lääkärien virka- ja työehtosopimus on kolmevuotinen ja tulee voimaan takautuvasti 1.5.2022 alkaen.

Lääkärit tavoittelivat neuvotteluissa erityisesti lääkärien jaksamista tukevien työ- ja lepoaikamääräyksien kehittämistä. Sopimuksen myötä paikalliset mahdollisuudet järjestää päivystystä joustavasti paranevat. Lääkärit saavat samat palkankorotukset kuin muu kunta-ala ja ovat mukana vuoteen 2027 ulottuvassa palkkaohjelmassa yhdessä muiden kunta-alan työntekijöiden kanssa. 

Näillä toimenpiteillä parannetaan lääkärityövoiman saatavuutta ja siten julkisen terveydenhuollon toimivuutta.

”Suomalainen terveydenhuolto on poikkeuksellisten haasteiden edessä pandemian kerryttämän hoitovelan ja hyvinvointialueiden perustamisen vuoksi. Työrauhan saavuttaminen on kaivattu esimerkki sopimusjärjestelmän toimivuudesta ja osapuolten kyvystä rakentaa kompromissi – tosin tällä kertaa pitkän kaavan kautta”, toteaa Lääkäriliiton puheenjohtaja Niina Koivuviita.  

Lääkärisopimus

JUKO:n tiedote: Neuvottelutaito voitti ja lakot vauhdittivat – kunta-ala sai palkkaohjelman

Tutustu uunituoreeseen kunta-alan sopimukseesi – tällainen se on (JUKOn sivustolla)

Kysymyksiä ja vastauksia kuntasopimuksista (JUKOn sivustolla)

Lisätietoja:

Niina Koivuviita, Lääkäriliiton hallituksen puheenjohtaja, puh. 040 5006557, niina.koivuviita@laakariliitto.fi

 

Takaisin