Lääkäriliitto myöntää Max Oker-Blom -palkinnon gynekologi Pirkko Brusilalle

Lääkäriliiton seitsemäs Max Oker-Blom -tunnustuspalkinto myönnetään gynekologi Pirkko Brusilalle, joka on tehnyt mittavan elämäntyön naistentautien ja erityisesti seksuaaliterveyden sekä seksologian alalla.

Pirkko Brusila on seksuaalilääketieteen uranuurtaja, jonka pitkä elämäntyö erityisesti seksuaaliterveyden alalla on merkittävä. Pirkko Brusila teki työryhmineen ensimmäisen Seksuaalilääketieteen oppikirjan (Duodecim 2020). Hänen harras toiveensa on saada seksuaalilääketiede sisällytettyä suomalaiseen lääkärikoulutukseen.

Pirkko Brusila on koulutukseltaan lastentautien erikoissairaanhoitaja (1971), lääketieteen lisensiaatti (1979) sekä naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri (1987). Hänellä on koulutus myös seksuaalineuvonnassa, pari- ja seksuaaliterapiassa, kognitiivisessa lyhytpsykoterapiassa sekä EMDR-traumaterapiassa. Hän on toiminut osastonlääkärinä sekä yksityisen lääkäriaseman toimitusjohtajana, minkä jälkeen yksityislääkärinä aina eläkepäiviinsä saakka. Helsingin Väestöliitossa hänellä oli oma raiskattujen naisten vastaanotto 15 vuoden ajan, minkä lisäksi hän toimi myös Väestöliiton Nuorten seksuaalisesti kaltoinkohdeltujen kohtaamisprojektissa NUSKA:ssa erikoislääkärinä.

Brusila on toiminut vuosien ajan Suomen Lääkäriliiton Itä-Uudenmaan paikallisosaston hallituksen jäsenenä ja lopulta puheenjohtajana, ollut perustamassa yksityisgynekologien yhdistystä Gynaecologi Practicita, sen pitkäaikaisena hallituksen jäsenenä ja sittemmin kunniajäsenenä Suomen gynekologiyhdistyksessä. Brusila on ollut perustamassa myös Suomen Lapsi- ja nuorisogynekologista yhdistystä (SLANGY), toiminut sen pitkäaikaisena hallituksen jäsenenä ja on myös sen kunniajäsen. Hän on toiminut Suomen Seksologisen Seuran hallituksen varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana. Lisäksi Väestöliiton hallituksen varapuheenjohtajana ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Itä-Uudenmaan osaston hallituksen jäsenenä. Hän perusti myös Suomen gynekologiyhdistykseen Seksologisen pienryhmän yli 20 vuotta sitten.

Brusila on toimittanut kirjan Seksuaalisuus eri uskonnoissa, Duodecim 2008, ja kirjoittanut artikkeleita sekä seksuaalisuudesta että parisuhdeväkivallasta Lääkärilehteen ja Duodecimiin, useita kirja-artikkeleita ja lisäksi ollut osakirjoittajana NUSKA:n julkaisussa Eikö se kuulu kenellekään? Kuinka kohdata seksuaalisesti kaltoinkohdeltu nuori.

Hän on saanut aiemmin Käytännön gynekologin palkinnon, Suomen seksologisen seuran Työn palkinnon sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kunniamerkin.

Max Oker-Blom -palkinto

Suomen Lääkäriliiton seitsemäs Max Oker-Blom -palkinto jaetaan Lääkäripäivien 2021 avajaisissa 13.1.2021. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa.

Max Oker-Blom -palkinto myönnetään ansioituneelle lääkärille. Palkinnon saajan tulee olla ansioitunut lääkäri tavalla, joka on edistänyt lääkärin työtä ja lääkäriyttä tai terveydenhuollon ja sairaanhoidon kehitystä. Palkinto voidaan myöntää lääkärille, lääkärien työyhteisölle tai lääkärityöryhmälle.

Max Oker-Blom oli Lääkäriliiton perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja. Hän oli aikansa edelläkävijä kansanterveystieteessä, kansanvalistuksessa, lääkärien ammattijärjestötoiminnassa ja lääketieteen etiikassa. Oker-Blom korosti toiminnassaan kollegiaalisuutta ja piti liittoa "lääkärikunnan sydämenä ja omanatuntona".

Max Oker-Blom -palkinto jaetaan vuosittain. Viime vuonna palkinnon sai LL, lääketieteen ja kirurgian tohtori, psykiatrian erikoislääkäri ja sosiaalilääketieteen dosentti Ilkka Taipale tunnustuksena vuosikymmeniä jatkuneesta monipuolisesta työstä kansanterveyden edistämiseksi kansallisesti ja kansainvälisesti.

Lisätietoa Max Oker-Blom -palkinnosta sekä tietoa aiemmin palkinnon saaneista.
 

Yhteystiedot:

Marjo Parkkila-Harju, palkintolautakunnan puheenjohtaja, puh. 050 5961670, marjo.parkkila-harju@fimnet.fi

Kati Myllymäki, Lääkäriliiton toiminnanjohtaja, puh. 040 4506354, kati.myllymaki@laakariliitto.fi

Takaisin