Lääkäriliiton laatupalkinto Tays Silmäkeskukselle

Lääkäriliiton laatupalkinnon on saanut Tays Silmäkeskus silmänpohjan kostean ikärappeuman hoitoprosessin kehittämisestä. Voittaja valittiin koronatilanteen takia virtuaalisena järjestetyssä laatupalkintofinaalissa tiistai-iltana 8.12.2020.

Kostea ikärappeuma on krooninen silmäsairaus, joka hoitamattomana johtaa pysyvään näkövammaisuuteen. Sen hoidossa käytetään silmänsisäisesti injektoitavaa lääkehoitoa, joka hidastaa taudin etenemistä ja ehkäisee pysyvän näkövammaisuuden syntymistä.

Vuoteen 2009 saakka silmänsisäisten injektioiden antaminen kuului Taysissa lääkärin tehtäviin. Vuonna 2010 tehtävä siirrettiin hoitajille. Heille suunniteltiin koulutusohjelma, joka oli suoritettava ennen itsenäisten injektioiden aloittamista. Vaikka pistohoitojen määrä on moninkertaistunut, kysyntään on pystytty vastaamaan. Lisäksi lääkärien aikaa on vapautunut muihin tehtäviin ja tiimin työn suunnitteluun.

Tays Silmäkeskus on kyennyt myös hillitsemään kustannuksia lääkehukkaa pienentämällä ja kehittämällä uusia lääkehoitokäytäntöjä.

– Tays Silmäkeskuksen hankkeessa on pystytty osoittamaan merkittäviä kustannussäästöjä. Kehitystyössä on tehty pitkäaikaista seurantaa. Tays Silmäkeskus koordinoi myös viiden yliopistoklinikan yhteistä hanketta, jonka avulla voidaan vertailla ikärappeumahoidon vaikuttavuutta, sanoo Laatuneuvoston puheenjohtaja Klas Winell.

Laatuneuvosto antoi kiitosta lisäksi moniammatillisuudesta.

Laatupalkinnon saajan valinta oli kaksivaiheinen. Lääkäriliiton laatuneuvosto arvioi hakemukset ja valitsi kolme parasta ehdokasta finaaliin. Muut finalistit olivat HUS Akuutti (Päivystysapu 116117 Uusimaa -palvelu) ja Oysin Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka (Operatiivisesti hoidettujen ihotuumoripotilaiden hoito).

Laatupalkinto myönnetään lääkäriryhmälle, lääkärin johtamalle moniammatilliselle ryhmälle tai yksittäiselle lääkärille kannustuksena tuloksekkaasta toiminnan kehittämisestä. Palkinnosta päättää Lääkäriliiton laatuneuvosto, jossa ovat edustettuina Lääkäriliiton lisäksi Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Finska Läkaresällskapet ja Lääkäripalveluyritykset ry.

Lisätietoja:

Ylilääkäri Hannele Uusitalo-Järvinen, Tays Silmäkeskus, hannele.uusitalo-jarvinen@pshp.fi, puh. 044 285 4630

Lääkäriliiton laatuneuvoston puheenjohtaja, LT Klas Winell, puh. 0400 407943

Takaisin