Lääkärijärjestöt: Ilmastokriisi on terveyskriisi, joka koskee myös suomalaisia

Suomalaiset lääkärijärjestöt vetoavat päättäjiin ilmasto- ja kestävyystoimien vauhdittamiseksi. Ilmastonmuutos on 2000-luvun vakavin uhka ihmisten terveydelle, ja ilmastonmuutoksen terveysvaikutukset näkyvät jo Suomessakin.

Vektorivälitteiset taudit, helleaaltojen terveyshaitat ja liukastumiset ovat lisääntyneet. Luonnon ja ihmisen välisen suhteen vaurioitumisen uskotaan lisäävän myös pandemioiden riskiä.

Tehokkaita keinoja kestävyyskriisin ratkaisemiseen on olemassa. Nämä keinot pitää ottaa käyttöön ja päättäjien tulee tehdä kaikki päätökset, jotka turvaavat kestävän tulevaisuuden ja ihmisten terveyden, lääkärit linjaavat kannanotossaan. Keinovalikoima sisältää tutkimuksen, lainsäädännön, verotuksen ja suositukset, joiden avulla ylikulutuksesta siirrytään kestävään, terveyttä ja hyvinvointia suojelevaan yhteiskuntaan.

Lääkärijärjestöjen ilmastohätätilajulistuksen suojelijana toimii arkkiatri Risto Pelkonen. “Kaikki me olemme yhtä. Ulkopuolisia ei ole. Jokainen on vastuussa elinympäristöstään. Maasta, vedestä ja ilmasta. Itsestä ja toisista. Kukin omien voimiensa mukaan. Mitä enemmän valtaa, sitä suurempi vastuu”, Pelkonen sanoo.

Terveydenhuolto on sekä osa ongelmaa että sen ratkaisua, todetaan kannanotossa. Lääkärijärjestöt vetoavat alan johtajiin ja ammattilaisiin, jotta kestävyys otetaan terveydenhuollossa kaikkea toimintaa ohjaavaksi periaatteeksi. “Me terveydenhuollon ammattilaiset voimme tukea ja nopeuttaa yhteiskunnalle välttämätöntä muutosta kohti kestävyyttä. Kaikki ilmastoa ja luonnon monimuotoisuutta suojelevat toimet turvaavat myös ihmisten hyvinvointia sekä välittömästi että pidemmälle tulevaisuuteen”, toteaa terveyskeskuslääkäri Olga Gilbert.

Lääkärijärjestöjen ilmastohätätilajulistuksen ovat allekirjoittaneet Suomen Lääkäriliitto, Suomen Hammaslääkäriliitto, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia, Lääkärin sosiaalinen vastuu, Finska Läkaresällskapet, Suomen Yleislääkärit GPF, Suomen Erikoislääkäriyhdistys ry - SELY, Nuorten Lääkärien Yhdistys, Nuorten Hammaslääkärien yhdistys ja Elokapina Lääkärit. Maailman Lääkäriliitto WMA julisti ilmastohätätilan vuonna 2019 ja YK:n pääsihteeri António Guterres kehotti joulukuussa 2020, viisi vuotta Pariisin ilmastosopimuksen jälkeen, valtioita julistamaan ilmastohätätilan.

Lääkärijärjestöt julistavat ilmastohätätilan

Maapallomme ekokriisi uhkaa suoraan ihmisen terveyttä. Lääkärikunta näkee uhan niin suureksi, että nopeat yhteiskunnalliset muutokset ovat välttämättömiä. Tieteellinen näyttö ongelmien laajuudesta on riittävää, ja tehokkaita keinoja tilanteen korjaamiseen on jo olemassa. Tutkimuksen avulla tulee jatkuvasti kehittää vaikuttavampia keinoja. Vaadimme päättäjiltä aktiivisia toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Luonnonvarojen kestämätön käyttö, ilmastokriisi ja luonnon monimuotoisuuden romahtaminen ovat merkittäviä terveysuhkia ja vaikuttavat ihmislajin tulevaisuuteen. Ilman hyvinvoivaa maapalloa meillä ja tulevilla sukupolvilla ei ole mahdollisuutta elää hyvää ja turvallista elämää.

Maailmanlaajuinen ympäristökriisi vaikuttaa jo nyt merkittävästi ihmisten terveyteen eri puolilla maailmaa. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen lisäävät myös uusien pandemioiden riskiä. Ilmaston lämpenemisestä johtuva kuivuuden lisääntyminen ja merenpinnan nousu kaventavat ihmisten elinalueita ja johtavat ilmastopakolaisuuteen. Osa maapallosta muuttuu elinkelvottomaksi tulevina vuosikymmeninä, jos ilmaston lämpenemistä ja luonnonvarojen ylikulutusta ei saada hallintaan. Tämä heijastuu myös Suomeen ja Eurooppaan.

Ympäristökriisi on monitahoinen, viheliäinen ongelma, jossa olemme yhtä aikaa sekä kärsijöinä että aiheuttajina. Hyvinvointiyhteiskuntamme on rakennettu uusiutumattomia luonnonvaroja vapaasti hyödyntämällä, mutta elintasomme ylläpito ei jatkossa ole mahdollista ylikulutuksen avulla. Terveydenhuoltosektori kuormittaa omalta osaltaan toiminnallaan maapalloa ja käyttää luonnonvaroja. Tunnustamme lääkäreinä oman vastuumme ja haluamme olla osa ratkaisua.

Vetoamme myös terveydenhuollon ammattilaisiin ja organisaatioiden päättäjiin aktiivisen kestävyystyön käynnistämiseksi. Esitämme, että jokaisessa terveydenhuollon yksikössä otetaan ekologinen kestävyys osaksi käytännön toimintaa.

Suomessa on vakaa ja vauras yhteiskunta, minkä vuoksi meillä on mahdollisuus ja vastuu toimia kestävyyskysymysten ratkaisuissa edelläkävijänä. Koronapandemian ei tule hidastaa vaan vauhdittaa ratkaisuja.

Nyt tarvitaan päätöksiä ja tekoja, joilla ohjataan koko yhteiskunta kestävään toimintaan. Meillä ja lapsillamme on vain yksi maapallo. Terveytemme ja elämämme on sen hyvinvoinnista riippuvainen. Maailman Lääkäriliiton (World Medical Association) tavoin julistamme ilmastohätätilan. Vetoamme lääkäreinä valtakunnan päättäjiin ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi alle kahteen asteeseen ja hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä. Pyydämme, että teette kaikki ne vaikeat ja epämieluisat päätökset, joita tarvitaan siirryttäessä kohti kestävää yhteiskuntaa.

Suomen Lääkäriliitto
Lääkärin sosiaalinen vastuu ry
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry
Nuorten Lääkärien Yhdistys ry
Nuorten Hammaslääkärien Yhdistys ry
Finska Läkaresällskapet rf
Suomen Hammaslääkäriliitto
Suomen Yleislääkärit GPF ry
Suomen Erikoislääkäriyhdistys ry - SELY
Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia ry
Elokapina Lääkärit

Lisätietoja:

Suomen Lääkäriliitto: Johtaja Heikki Pärnänen, heikki.parnanen@laakariliitto.fi, 040 5465316, 11.1.alk. terveyspolitiikan asiantuntija Mervi Kattelus, mervi.kattelus@laakariliitto.fi, 0505415784
Suomen Hammaslääkäriliitto: Henna Virtomaa, henna.virtomaa@hammaslaakariliitto.fi, 09 6220 2535
Lääkärin sosiaalinen vastuu ry: Olga Gilbert, olgamariagilbert@gmail.com, 0404160033
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry: Outi Romero, outi.romero@duodecim.fi, 09 6188 5218
Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia ry: Vesa Pohjola, vesa.pohjola@apollonia.fi, 040 146 3696
Finska Läkaresällskapet rf: Pamela Edgren, kansliet@fls.fi, 09 4776 8090
Nuorten Lääkärien Yhdistys ry: Jesper Perälä, jesper.perala@nly.fi
Suomen Erikoislääkäriyhdistys ry - SELY: Tuija Kuusmetsä, tuija.kuusmetsa@sely.fi, 040 522 9062
Suomen Yleislääkärit GPF ry: Päivi-Maarit Luukkonen, paivi-maarit.luukkonen@fimnet.fi, 09 3930 758
Nuorten Hammaslääkärien Yhdistys ry: Jessica Juslin puheenjohtaja.nhly@gmail.com

Takaisin