Liitto vaikuttaa Lausunnot, linjaukset, kannanotot Lääkäriliitto kannattaa esitystä potilasvakuutuksen ensisijaisuuden muuttamisesta Lausunnot 5. Kesäkuu 2020 Lääkäriliitto kannattaa esitystä potilasvakuutuksen ensisijaisuuden muuttamisesta Jaa Jaa sosiaalisessa mediassa Lääkäriliitto pitää esitystä siitä, että potilasvakuutuksen ensisijaisuus suhteessa työeläkejärjestelmään muutetaan, erittäin perusteltuna ja kannatettavana. Liitto esittää esitykseen kuitenkin myös muutoksia. Lääkäriliitto pitää äärimmäisen hyvänä, että sosiaali- ja terveysministeriössä käynnistettiin lainsäädäntövalmistelu potilasvakuutuksen ensisijaisuuden ja yhteensovitussääntelyn suhteesta työeläkejärjestelmään. Lääkäriliitto pitää esitystä siitä, että potilasvakuutuksen ensisijaisuus suhteessa työeläkejärjestelmään muutetaan, erittäin perusteltuna ja kannatettavana. Lääkäriliitto esittää kuitenkin, että esitystä voitaisiin vielä muuttaa niin, että potilasvakuutuksesta maksettavien ansionmenetyskorvausten rahoitusvastuu suhteessa työeläkkeisiin poistuisi myös työkyvyttömyys- ja kuntoutusetuisuuksien osalta. Lääkäriliiton näkemyksen mukaan tilanne olisi perusteltua palauttaa sellaiseksi kuin se oli ennen 1.1.2017 voimaan tullutta eläkeuudistusta. Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle potilasvakuutuslain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamiseksi