s

Ajankohtaista neuvottelukierroksella

Seuraa myös Lääkäriliiton ja neuvottelijoiden twitter-viestintää. Löydät meidät seuraavasti: @laakariliitto, #lääkärisopimus2020, neuvottelujohtaja Laura Lindholm @Lindholm_La, politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen @HParnanen ja tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä @vanska_jukka. Pääsopijajärjestö Jukon @JUKOry neuvottelijoita ovat Maria Löfgren @marialofg ja Olli Luukkainen @OlliLuukkainen.

Julkisalojen järjestöt irtisanovat virka- ja työehtosopimuksensa (29.1.)

Julkisalojen palkansaajien työehdoista sopivat järjestöt ovat päättäneet irtisanoa virka- ja työehtosopimuksensa kunnissa, valtiolla, yliopistoissa ja Avainta-aloilla. Päätösten myötä myös työajan 24 tunnin kiky-pidennys on irtisanottu.

Irtosanominen koskee Lääkärisopimustakin. Sopimusehdot säilyvät kuitenkin sellaisenaan, kunnes uusi sopimus on voimassa. Kiky-tuntien osalta Lääkäriliiton tavoitteena on niiden täysi rahallinen kompensointi, ei poistaminen työajasta. Kiky-tuntien pidennys toteutettiin yhtenäistämällä kaikkien lääkäriryhmien työajat. Perusteena oli mm. valmistautuminen soteratkaisuun ja sen myötä saman työnantajan palveluksessa oloon. Lääkäriliiton näkemyksen mukaan ei ole tarkoituksenmukaista lähteä muuttamaan lääkärien kiky-tuntien työaikaratkaisua, sillä ratkaisun alkuperäiset perusteet ovat yhä voimassa. 

Jukon tiedote sopimusten irtisanomisesta. 

Ennuste neuvottelukierrokselle: tuulista ja haastavaa (15.1.)

Tutustu neuvotteluasetelmiin ja Lääkäriliiton neuvottelijoihin Lääkärilehden artikkelissa (3/2020, 17.1.2020)

Suomen suurin neuvottelujärjestö JUKO haluaa irti kiky-tunneista tai kunnon korvauksen työajan pidennyksestä (13.1.)

Lähes 200 000 akavalaisen julkisen sektorin palkansaajan työehtosopimukset neuvotteleva JUKO edellyttää, että kilpailukykysopimuksen 24 tunnin työajan pidennys poistuu tai että tunneista maksetaan riittävä korvaus. Kunta-alalla neuvottelut työehtosopimuksista alkavat tiistaina 14. tammikuuta. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kaikilla julkisen sektorin sopimusaloilla eli kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa sekä Avainta-aloilla. Kaikki JUKOn virka- ja työehtosopimukset päättyvät 31. maaliskuuta. Lue koko tiedote Jukon sivuilta.

Lääkäriliitto tavoittelee neuvottelukierroksella pitkien potilas-lääkärisuhteiden turvaamista (13.12.)

Lääkäriliiton valtuuskunnan julkilausuma

Kunnallisen lääkärisopimuksen neuvotteluissa Lääkäriliiton tavoitteena on hoidon jatkuvuuden kehittäminen työolosuhteita korjaamalla. Lääkäriliiton valtuuskunta vaatii, että työn houkuttelevuutta ja lääkäreiden työssäjaksamista on parannettava. Lääkärisopimuksen määräyksiä kehittämällä voidaan tukea sitoutumista ja pitkiä potilas-lääkärisuhteita. Lue lisää.

Jääkö 24 tunnin päivystys historiaan?

Lääkärilehden artikkeli (44/2019, 1.11.19)

Vastuun karttuminen ei näy automaattisesti erikoislääkärin tilinauhassa

Lääkärilehden artikkeli (44/2019, 1.11.19)

Lääkärisopimuksen päättyminen lähestyy

Lääkärilehden pääkirjoitus (38/2019, 20.9.19)

Lääkäriliitolle uusi työtaistelumalli

Lääkärilehden artikkeli (38/2019, 20.9.19)