Suositus lääkärin suhtautumisesta uskomushoitoihin

Monet potilaat hakevat eri syistä apua menetelmistä, jotka eivät perustu lääketieteelliseen tietoon. Näistä tässä suosituksessa uskomushoidoiksi kutsutuista hoidoista potilas voi joissain tapauksissa hyötyä plasebovaikutukseen tai taudin luonnolliseen kulkuun perustuen. Tämän suosituksen tarkoituksena on täsmentää lääkärin velvollisuuksia suhteessa uskomushoitoihin.

 

Hyväksytty Lääkäriliiton hallituksessa 14.12.2017

1. Lääkärin valan mukaisesti lääkärin tulee käyttää vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödylliseksi osoittamia menetelmiä. Lääkäriliiton eettiset ohjeet velvoittavat lääkärin käyttämään ja suosittelemaan vain tutkimuksia ja hoitoja, jotka ovat lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen perusteella vaikuttavia ja tarkoituksenmukaisia. Terveydenhuollon ammattihenkilölain mukaan lääkärin on ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti. Lääkärin tulee jatkuvasti täydentää omaa osaamistaan, jotta hänellä on ajantasainen tieto vallitsevista tutkimus- ja hoitokäytännöistä ja lääketieteellisesti vaikuttaviksi ja vaikuttamattomiksi todetuista hoidoista.

2. Lääkärillä on kliiniseen autonomiaan perustuva mahdollisuus harkita myös muita kuin yleisimpiin suosituksiin perustuvia hoitomuotoja yksittäisen potilaan kohdalla, mikäli potilaan terveys tai muut olosuhteet sitä edellyttävät. Valinnan tulee silti aina perustua näyttöön, odotettuun vaikuttavuuteen ja turvallisuuteen sekä potilaskohtaisiin hyötyihin ja haittoihin. Syy poiketa yleisestä käytännöstä tulee voida perustella lääketieteellisesti sekä dokumentoida. Lääkärin tulee olla tietoinen siitä, että tietyt potilasryhmät ovat erityisen alttiita uskomushoitoihin liittyville riskeille (esim. syöpäpotilaat, mielenterveyspotilaat, vakavaa kroonista sairautta sairastavat potilaat sekä lapset).

3. Tutkimusten ja hoitojen valinta ei saa koskaan perustua lääkärin omiin taloudellisiin kannustimiin, vaan potilaan lääketieteelliseen tarpeeseen ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Julkisilla varoilla tulee tukea vain tehokkaaksi ja turvalliseksi osoitettuja hoitomuotoja.

4. Lääkärin tulee suhtautua uskomushoitoja käyttävään potilaaseen avoimesti ja hänen on kysyttävä potilaalta muiden hoitomuotojen käytöstä neutraalisti. Lääkärin tulee osata selittää eri hoitovaihtoehtojen hyödyt ja haitat potilaalle ilman että potilaan toivetta, hoidon tarvetta tai mahdollista kokemusta lääketieteen keinoin annetun hoidon riittämättömyydestä kyseenalaistetaan. Vaikka potilas käyttäisi jotain uskomushoitoa itse tai olisi saanut sellaista toiselta ammattihenkilöltä, se ei saa estää lääkäriä antamasta potilaalle lisäksi lääketieteellisesti asianmukaista hoitoa.

5. Uskomushoidoilla, luontaisvalmisteilla ja ravintolisillä voi olla merkittäviä sivu- tai yhteisvaikutuksia lääketieteellisten tutkimusten ja hoitojen kanssa. Lääkärin velvollisuus on kertoa potilaalle mahdollisista haitoista, ja suositella tällaisista hoidoista pidättäytymistä.

6. Jos lääkäri käyttää uskomushoidoiksi katsottavia menetelmiä, hän ei saa tehdä sitä lääkärin ammattinimikkeellä eikä markkinoida lääkärin toimintana.

7. Jos lääkäri havaitsee kollegan antavan uskomushoitoja, tulee kollegan huomiota kiinnittää tähän suositukseen.

Takaisin