Lääkärien ammatillisen kehittymisen ja täydennyskoulutuksen suuntaviivat – Lääkäriliiton suositus

Lääkäriliiton suosituksessa lääkärien ammatillisen kehittymisen ja täydennyskoulutuksen suuntaviivoiksi korostetaan lääkärin työn eri osaamisalueita ja tarvetta kirjata ammatillinen kehittyminen.

Hyväksytty Lääkäriliiton hallituksessa 10.4.2014

Ammatillinen kehittyminen ja täydennyskoulutus ovat lääkärin työhön ja ammattiin kuuluvia oikeuksia ja eettisiä velvollisuuksia.

Lähtökohdat

1. Lääkärin ammatissa täydennyskoulutus on keskeisen tärkeää lääketieteellisen tiedon nopean uusiutumisen ja lisääntymisen vuoksi.

2. Lääkäreillä on velvollisuus kehittää ammattitaitoaan ja osallistua tarpeelliseen täydennyskoulutukseen.

3. Työnantajan tulee luoda mahdollisuudet ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

4. Täydennyskoulutuksen sisällön määrittelyssä tulee ottaa huomioon lääkärin, terveydenhuoltojärjestelmän, potilaiden sekä työnantajan tarpeet.

5. Tietyt laatukriteerit täyttävään täydennyskoulutukseen osallistuvaa ja työtään kehittävää lääkäriä tulee palkita.

6. Työpaikkojen laadunarvioinnissa tulee yhtenä kriteerinä ottaa huomioon lääkärien täydennyskoulutuksen laadukas järjestäminen

Tavoitteet ja järjestäminen

7. Täydennyskoulutuksen tulee olla koordinoitua ja kattavaa. Sen keskeisinä järjestäjätahoina tulevat kyseeseen lääkärijärjestöt ja -yhdistykset, terveydenhuoltojärjestelmä sekä yliopistot.

8. Täydennyskoulutuksen tulee perustua lääketieteelliseen tutkimustietoon ja yleisesti hyväksyttyyn käytäntöön. Täydennyskoulutuksen toteuttamisessa tulee hyödyntää aikuisoppimisen periaatteita ja uusia pedagogisia menetelmiä.

9. Täydennyskoulutuksen järjestäjien sekä tilaisuuden luennoitsijoiden taloudelliset ja muut mahdolliset koulutustilaisuuden kannalta olennaiset sidonnaisuudet tulee ilmoittaa viimeisten kahden vuoden ajalta.

10. Täydennyskoulutuksen avulla tulee kehittää lääkärin valmiuksia oman työnsä ja toimintansa jatkuvaan arviointiin ja kehittämiseen.

11. Lääkärin työtä ja sen kehittämistä on hyvä kuvata CanMeds-mallin mukaan, jossa lääkärin osaamisalueet on jaettu seitsemään osa-alueeseen (lääketieteellinen osaaminen, tiedon hallinta ja oppiminen, vuorovaikutustaidot, yhteistyötaidot, professionalismi, toiminnanohjauksen taidot ja terveyden edistäminen).

Edellytykset ja velvollisuudet

12. Jokaisella lääkärillä tulee olla oikeus ammatillisen kehittymisen edellyttämän työpaikan ulkopuoliseen täydennyskoulutukseen työnantajan kustannuksella vähintään kahden viikon ajan (10 työpäivää) vuodessa. Täydennyskoulutuksen määrällisissä minimitavoitteissa tulee ottaa huomioon yksilölliset työtehtävien asettamat vaatimukset, tarve voi tietyissä ryhmissä ja yksilötasolla olla yleistä minimitasoa selvästi korkeampikin.

13. Lääkärille tulee luoda edellytykset seurata ammattialan kehitystä jokapäiväisessä työssään.

14. Lääkärin työaikaan tulee sisältyä meeting-toimintaa ja muuta työpaikkakoulutusta sekä mahdollisuutta henkilökohtaiseen täydennyskoulutukseen ja itseoppimiseen vähintään viisi tuntia viikossa.

15. Lääkärillä tulee olla oikeus kehityskeskusteluun vähintään kerran vuodessa. Kehityskeskustelun yhteydessä arvioidaan mm. lääkärin toimintaa ja tarpeet sen kehittämiseen sekä täydennyskoulutukseen.

16. Täydennyskoulutuksesta annettava osallistumistodistus voidaan kytkeä velvollisuuteen antaa palautetta koulutuksesta.

17. Lääkärin tulee kirjata ja arvioida oma täydennyskoulutuksensa ja ammatillinen kehittymisensä. Suositeltavaa on käyttää tähän tarkoitukseen Pro Medicon kehittämää Taitoni.fi-työkalua.

 

Lääkärien ammatillisen kehittymisen ja täydennyskoulutuksen suuntaviivat – Lääkäriliiton suosituksen perustelumuistio

Lääkärien ammatillisen kehittymisen ja sen osana täydennyskoulutuksen tavoitteena on kehittää tietoja, taitoja ja asenteita. Niiden avulla lääkärikunta kehittää osaamistaan ja työskentelyään niin, että lääkärit pystyvät joustavasti vastaamaan potilaiden ja terveydenhuollon muuttuviin tarpeisiin. Tuloksena on laadukas ja iloa tuottava lääkärintyö. Ammatillisessa kehittymisessä keskeistä on toimia tavoitteellisesti ja arvioida säännöllisesti omaa toimintaa ja osaamista.

Johdanto

Lääkärien jatkuva ammatillinen kehittyminen (CPD, Continuing Professional Development) viittaa laajasti ammatilliseen oppimiseen sekä ammattitaidon kasvuun ja kehittymiseen sekä tiettyjen standardien saavuttamiseen. Se kattaa perinteisen täydennyskoulutuksen (CME, Continuing Medical Education) lisäksi muita tapoja osaamisen kehittämiseksi, kuten konsultaatiotoiminnan ja vertaisarvioinnin.

Täydennyskoulutus on perus- ja/tai jatkokoulutuksen jälkeistä aikuiskoulutusta, jonka tavoitteena on tietojen ja taitojen jatkuvan kehittämisen avulla mahdollistaa laadukas työ. Täydennyskoulutuksen keskeisiä ominaispiirteitä ovat ammatillisuus, kytkeytyneisyys ajankohtaiseen kehitykseen ja toimenkuviin, käytännöllisyys sekä käyttökelpoisuus. Täydennyskoulutuksen tarpeet lähtevät lääkärin omasta työstä ja siinä nousseista oppimistarpeista. Täydennyskoulutus ei johda uusiin tutkintosidonnaisiin muodollisiin pätevyyksiin, jotka kuuluvat perus- ja jatkokoulutukseen.

Lääkäreillä on Hippokrateen ajoista alkaen tarve ja halu ammattitaidon ylläpitämiseen ja jatkuvaan kehittymiseen. Se on osa elinikäistä oppimista, johon lääkärin tulee saada valmiudet jo peruskoulutuksen aikana.

Täydennyskoulutuksen perimmäisenä tavoitteena on terveyspalvelujen kautta vaikuttaa kansalaisten terveyden ylläpitämiseen ja parantamiseen. Täydennyskoulutuksella voidaan kehittää terveyspalvelujärjestelmän toiminnan tuloksellisuutta, tehokkuutta ja pitkäjänteisyyttä. Täydennyskoulutuksen avulla voidaan myös parantaa terveydenhuollon eri osa-alueiden sekä ammattiryhmien moniammatillista yhteistyötä.

Täydennyskoulutuksen tavoitteena on lääkärikunta, joka arvioi toimintakäytäntöjään ja niiden perusteita sekä soveltaa näyttöön ja kokemukseen perustuvaa lääketieteellistä tietoa.

Yksittäisen lääkärin tasolla täydennyskoulutuksen tavoitteena on kehittää lääkärin osaamista terveyteen ja sairauteen liittyvissä ongelmissa potilaan hyväksi. Täydennyskoulutuksen tavoitteena on kehittää myös lääkärin työtehtävien edellyttämiä johtamis- ja yhteistyötaitoja. Täydennyskoulutuksen avulla kehitetään lääkärin mahdollisuuksia oman työnsä arviointiin ja kehittämiseen. Täydennyskoulutuksen avulla lääkärin tulee huolehtia omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan.

Täydennyskoulutuksen sisällössä ja laajuudessa tulee ottaa huomioon yksittäisen lääkärin, hänen työnantajansa, potilaiden, terveyspalvelujärjestelmän sekä koko yhteiskunnan muuttuvat tarpeet.

Suomalaisten ja kansainvälisten lääkärijärjestöjen täydennyskoulutusta koskevissa suosituksissa on korostettu sen olevan lääkärin eettinen velvollisuus koko ammattiuran ajan. Ohjeissa korostetaan myös täydennyskoulutuksen lähtökohtaisesti vapaaehtoista luonnetta ja sitä, että sen tulee tapahtua ammattikunnan ehdoilla (”by the profession, for the profession”).

Lääkärin työn osaamisalueet

Lääkärin toiminnan ja työn kannalta hyödyllinen on kuvata osaamista kanadalaisen CanMeds-mallin mukaan. Siinä lääkärin työ on jaettu seitsemään osaamisalueeseen:

- lääketieteellinen osaaminen (Medical Expert)
- tiedonhallinta ja oppiminen (Scholar)
- vuorovaikutustaidot (Communicator)
- yhteistyötaidot (Collaborator)
- professionalismi (Professional)
- toiminnanohjauksen taidot (Manager)
- terveyden edistäminen (Health Advocate)

Lääkärin laadukas ammatillinen kehittyminen edellyttää tietojen ja taitojen täydentämistä kaikilla osaamisen alueilla. Täydennyskoulutus on tähän asti liiaksi painottunut sinänsä keskeiselle lääketieteellisen osaamisen alueelle.

Täydennyskoulutuksen järjestäminen

Täydennyskoulutusta on oltava kattavasti saatavilla eri lääketieteen osa-alueilla. Koulutusta tulee olla tarjolla erityisesti uusista tutkimus- ja hoitomenetelmistä. Koulutuksen tulee olla koordinoitua. Eri tahojen tulee porrastaa koulutusta alueellisesti ja ajallisesti. Tässä hyvänä apuvälineenä on Pro Medicon ylläpitämä koulutuskalenteri. Täydennyskoulutuksen keskeisinä järjestäjätahoina tulevat kysymykseen lääkärijärjestöt, erikoislääkäriyhdistykset, tieteelliset yhdistykset sekä työnantajatahot. Yliopistot ovat myös merkittävä täydennyskoulutuksen järjestäjätaho. Niiden ensisijaisena tehtävänä ovat kuitenkin tutkimus sekä perus- ja jatkokoulutus, joihin niiden resurssit tulee ennen kaikkea varmistaa. Erikoislääkärikoulutus soveltuu osin myös täydennyskoulutuksen tarpeisiin.

Sairaanhoitopiireissä ja muissa alueellisessa täydennyskoulutuksessa tulee varmistaa näyttöön perustuvien alueellisten hoitosuositusten toimivuus.

Lääketieteen alan yritykset voivat olla tukemassa muiden tahojen järjestämää täydennyskoulutusta. Se on ollut tärkeää muun rahoituksen niukkuuden vuoksi. Koulutuksen järjestäjän ja rahoittajien yhteistyön lähtökohtana tulee olla tieteellisyys, puolueettomuus, objektiivisuus ja läpinäkyvyys. Koulutuksen sisällön kontrollin tulee olla lääkäriyhteisöllä ja kaupallisen tahon taloudellinen tuki avoimesti esitetty koulutustilaisuuden ohjelmassa.

Ammatillista kehittymistä ja täydennyskoulutusta koskevia määräyksiä ja lainsäädäntöä

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä vuodelta 1994 toteaa (18 §) terveydenhuollon ammattihenkilön olevan velvollinen ylläpitämään ja kehittämään ammattitoiminnan edellyttämää ammattitaitoa sekä perehtymään ammattitoimintaansa koskeviin säännöksiin ja määräyksiin. Edelleen työnantajan tulee luoda edellytykset sille, että ammattihenkilö voi osallistua tarvittavaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen. Sosiaali- ja terveysministeriön terveydenhuollon täydennyskoulutussuosituksessa vuodelta 2004 on tuotu esille hyviä täydennyskoulutukseen liittyviä käytäntöjä.

Kansanterveyslakiin ja erikoissairaanhoitolakiin vuoden 2004 alusta voimaan tulleiden muutosten mukaan julkisen terveydenhuollon toimintayksiköt velvoitettiin huolehtimaan siitä, että terveydenhuollon henkilöstö osallistuu riittävästi heille osoitettuun täydennyskoulutukseen. Laissa ei annettu ammattiryhmäkohtaisia minimikoulutusaikoja, mutta lain perusteluissa on mainittu täydennyskoulutuksen määrän olevan vuositasolla 3–10 vuorokautta ja sen määrän perustuvan ammattihenkilöiden peruskoulutuksen pituuteen ja työn vaativuuteen. Näin ollen on perusteltua päätellä, että lääkärien kohdalla lainsäätäjä on tarkoittanut 10 vuorokautta vuodessa. Toukokuussa 2011 voimaan tulleessa terveydenhuoltolaissa on täydennyskoulutusta koskien samanlaiset määräykset.

EU-tason säätely

Työvoiman liikkuvuutta Euroopan unionin alueella säätelee direktiivi ammattipätevyyden tunnustamisesta. Se on uusittu syksyllä 2013.

Direktiivin edellisessäkin vuoden 2005 versiossa on ollut edellytys siihen, että lääkärin kuten muiden ammattihenkilöiden tulee voida seurata ammatillista kehitystä riittävällä tavalla voidakseen tarjota turvallisia ja tehokkaita palveluja. Uudistettuun direktiiviin sisältyy ammatillisen kehittymisen ja täydennyskoulutuksen suhteen tiukennusta sikäli, että jatkossa jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten tulee viiden vuoden välein toimittaa komissiolle ja muille jäsenvaltioille julkisesti saatavilla oleva kertomus siitä, miten lääkärien ja eräiden muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammatillinen kehittyminen on järjestetty.

EU:n komissiolla ei luultavasti tule olemaan mitään yksiselitteisiä ohjeita siitä, miten tämä seuranta ja raportointi tulee järjestää. Direktiivi ei sinänsä tarkoita lääkärien toimiluvan määräaikaistamista eli resertifikaatiota. Sellainen on sinänsä jo käytössä suurimmassa osassa EU:n jäsenvaltioista. Tyypillisimmillään tällaisessa järjestelmässä lääkärien tulee hankkia viiden vuoden välein vähintään 250 tuntia täydennyskoulutusta. Näennäisestä pakollisuudesta huolimatta vain harvassa jäsenvaltiossa toistaiseksi tämän tavoitteen saavuttamattomuus on sanktioitu toimiluvan menettämisellä, mutta siitä voi olla seurauksena taloudellisia menetyksiä. Yhdistyneissä Kuningaskunnissa on otettu käyttöön eurooppalaisittain kaikkein tiukin lääkärien toiminnan ja osaamisen arviointijärjestelmä, jota kutsutaan revalidaatioksi.

Täydennyskoulutuksen tarpeen ja sisällön määrittely

Täydennyskoulutuksen tarve ja sisältö tulee ensisijaisesti määrittää osallistujakeskeisesti. Menestyksekkään täydennyskoulutuksen lähtökohtana on lääkärin omaehtoinen koulutustarve ja motivaatio. Koulutustarpeiden määrittelyssä voidaan käyttää lääkärin itsearviointia sekä kollegojen välistä vertaisarviointia.

Täydennyskoulutuksen määrittelyssä tulee ottaa huomioon myös työnantajan ja koko terveydenhuoltojärjestelmän tarpeet. Täydennyskoulutuksen tarpeet vaihtelevat eri lääkäriryhmien välillä toimipaikan, erikoisalan ja uravaiheen mukaan.

On suositeltavaa, että lääkärille vuositasolla ja mahdollisuuksien mukaan pidemmälläkin tähtäyksellä laaditaan yksilöllinen täydennyskoulutussuunnitelma. Sen toteutumista tulee seurata ja käyttää yhtenä palkkausperusteena. Vuosittain käytävissä kehityskeskusteluissa arvioidaan yhteisesti koulutustarpeet ja niiden toteutuminen.

Täydennyskoulutuksen rahoitus

Lääkärien ammattitaidon ylläpitämisestä ja kehittämisestä hyötyvät ennen kaikkea potilaat, työnantajat ja terveydenhuoltojärjestelmä. Täydennyskoulutusinvestoinnit ovat tavanomaisia terveydenhuollon menoja, joiden tulee perustua pääosin työnantajan ja yhteiskunnan rahoitukseen. Lääkäriliiton mukaan jokaisen lääkärin oikeus on osallistua ammatin edellyttämään täydennyskoulutukseen työnantajan kustannuksella vähintään 10 päivää vuodessa. Tämä täydennyskoulutuksen rahoitus ei kuitenkaan saa vaarantaa lääkärikunnan ansiokehitystä.

Yksityisellä sektorilla lääkäri joutuu vastaamaan pääosin itse täydennyskoulutuksensa aiheuttamista kustannuksista. Tällöin on ensisijaisesti huolehdittava kustannusten verovähennyskelpoisuus. Täydennyskoulutukseen osallistumisesta voidaan ottaa myös huomioon palkkioperusteena yksityissektorilla.

Potilaiden valinnanvapauden ja liikkuvuuden lisääntyessä terveydenhuollon toimintayksiköiden arvioinnit ja sertifioinnit tulevat lisääntymään. Lääkärien hyvin järjestetty täydennyskoulutus tulee liittää osaksi näissä käytettäviä kriteeristöjä.

Kaupallisten tahojen osallistuminen lääkärien täydennyskoulutuksen rahoitukseen on jatkossakin tarpeen. Rahoituksen tulee ensisijaisesti kohdistua lääkärijärjestöjen suunnittelemaan ja toteuttamaan koulutukseen.

Täydennyskoulutuksen minimitavoitteet

Ammatillinen kehittyminen täydennyskoulutuksen osana tulee nähdä ennen kaikkea osana jokapäiväistä terveydenhuollon toimintaa. Siihen kuuluvat mm. koulutustilaisuuksiin osallistuminen, kirjallisuuden seuraaminen, kollegojen konsultointi, osallistuminen laadunarviointihankkeisiin, vertaisarviointi, lääkärien ja muun terveydenhuoltohenkilöstön kouluttaminen, lääketieteellisten artikkelien kirjoittaminen ja oman toiminnan itsearviointi.

Lääkäriliiton mielestä jokaisen lääkärin työaikaan tulee sisältyä meeting-toimintaa, muuta työpaikkakoulutusta sekä mahdollisuutta henkilökohtaiseen täydennyskoulutukseen ja itseoppimiseen vähintään viisi tuntia viikossa.

Jokaisella lääkärillä tulee olla mahdollisuus osallistua työpaikan ulkopuoliseen täydennyskoulutukseen vähintään 10 työpäivää vuosittain. Sen tulee koostua sovitut laatukriteerit täyttävästä koulutuksesta. Tietyillä erikoisaloilla ja lääkäreillä tarve saattaa tilapäisesti tai jatkuvastikin olla huomattavasti minimitavoitetta suurempi. Tavoitteissa tulee täten huomioida lääkärin yksilölliset työtehtävät ja niistä aiheutuva vähimmäistason ylittävä koulutustarve.

Työpaikan ulkopuolisen täydennyskoulutuksen lisäksi lääkärille tulee luoda edellytykset seurata ammattialan kehitystä jokapäiväisessä työssä. Työpaikalla tulee olla saatavilla alan kehityksen kannalta keskeinen kirjallisuus ja aikakauslehdet sekä tietokannat.

Lääkärit pitävät paljon luentoja kollegoilleen ja muille terveydenhuollon ammattihenkilöille. Lääkärin omaa luennointia ei tulisi kuitenkaan laskea täydennyskoulutuksen määrällisiin minimitavoitteisiin.

Lääkärien erikoistumiskoulutukseen sisältyy lääketieteellisten tiedekuntien määrittelemä teoreettinen kurssimuotoinen koulutus. Erikoistumassa olevien lääkärien tulee tämän lisäksi voida osallistua myös ammatilliseen kehittymiseen ja täydennyskoulutukseen.

Täydennyskoulutuksen kirjaaminen

Lääkärin tulee kirjata omat täydennyskoulutussuosituksensa ja muu toiminta ammatillisessa kehittymisessä. Kirjaamista voidaan käyttää avuksi kehityskeskusteluissa, yksilöllisissä palkkaneuvotteluissa ja työpaikkaa haettaessa sekä oman viiteryhmän yleisen täydennyskoulutuksen toteutumisen vertailussa. Täydennyskoulutustaan kirjaamalla lääkäri voi myös seurata koulutuksen kirjoa ja sitä, että se parhaiten vastaa omia koulutustarpeita.

Lääkäriliiton, Duodecimin ja Finska Läkaresällskapetin perustama Pro Medico ry (Lääkärin ammatillisen kehittymisen arviointineuvosto) on luonut sähköisen palvelun, Taitoni.fi, jossa lääkäri kirjaa oppimistaan ja osaamistaan. Taitoni.fi sisältää myös sähköisen koulutuskalenterin ja ansioluettelon. Lääkäriliitto kannustaa kaikkia lääkäreitä tämän työkalun käyttöönottoon ammatillisen kehittymisen apuna.

Täydennyskoulutuksen laatukriteerit

Koulutuksen tulee täyttää lääketieteelliselle tiedolle asettamat vaatimukset ja sen tulee perustua tieteellisiin näyttöihin ja/tai koeteltuun käytäntöön.

Täydennyskoulutuksen on oltava pedagogisesti korkeatasoista ja monipuolista, perinteisen luento-opetuksen sijaan tulee kehittää uusia oppijalähtöisen aikuiskoulutuksen muotoja ja vuorovaikutteisia menetelmiä.

Täydennyskoulutuksen tulee olla objektiivista ja puolueetonta sekä lääkärin toiminnan eettiset periaatteet huomioivaa. Täydennyskoulutukselle tulee määritellä koulutuksen kohderyhmät ja tavoitteet.

Koulutuksen läpinäkyvyyden ja avoimuuden lisäämiseksi tulee ilmoittaa koulutustilaisuuden kannalta sekä koulutuksen järjestäjän että tilaisuuden asiantuntijoiden taloudelliset ja muut mahdolliset sidonnaisuudet viimeisten kahden vuoden ajalta.

Koulutuksen laatua tulee seurata osallistujapalautteen ja ulkopuolisen arvioinnin avulla. Koulutuksesta annettavan todistuksen saaminen voidaan kytkeä velvoitteeseen antaa palautetta koulutuksesta.

 

Takaisin