Ajankohtaista Työterveyslaitokselle uusi työehtosopimus Jäsenuutiset 15. kesäkuuta 2022 Työterveyslaitokselle uusi työehtosopimus Jaa Jaa sosiaalisessa mediassa Työterveyslaitos on saanut uuden työehtosopimuksen ajalle 1.4.2022–31.3.2024. Työehtosopimus koskee noin 500:aa työntekijää. Sopimus on kaksivuotinen. Tänä vuonna yleiskorotus nostaa kaikkien palkkoja 1,3 prosenttia 1. kesäkuuta alkaen. Paikallinen 0,6 prosentin erä neuvotellaan lokakuun loppuun mennessä. Jos paikallisissa neuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen, paikallisesta erästä jaetaan 0,2 prosenttia kaikille yleiskorotuksena ja 0,4 prosenttia työnantajan päätöksellä. Vuoden 2023 palkantarkastusten ajankohdasta, suuruudesta ja rakenteesta osapuolet neuvottelevat 15. helmikuuta mennessä. Jos tuolloin ei päästä yksimielisyyteen, työehtosopimus on mahdollista irtisanoa päättymään ensi vuoden maaliskuun loppuun. Sopimuksen myötä työntekijä saa palkallista raskausrahakautta 40 päivää. Lisäksi jatkossa kummallekin vanhemmalle maksetaan palkallista vanhempainvapaata 32 päivää. Neuvottelut uudesta sopimuksesta alkoivat tiistaina 15. helmikuuta. Sopimuksettomaan tilaan TTL:n henkilöstö siirtyi maaliskuun lopussa. Lue lisää JUKOn tiedotteesta