Ajankohtaista Lääkäriin kohdistettu uhkailu virallisen syytteen alaiseksi Jäsenuutiset 30. syyskuuta 2021 Lääkäriin kohdistettu uhkailu virallisen syytteen alaiseksi Jaa Jaa sosiaalisessa mediassa 1.10. voimaan tulevan rikoslain muutoksen mukaan laiton uhkaus, joka kohdistuu henkilöön hänen työtehtävänsä vuoksi, on virallisen syytteen alainen. Laittomasta uhkauksesta on kyse muun muassa silloin, kun lääkäriä uhataan rikoksella niin, että hänellä on perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa tai omaisuutensa olevan vakavassa vaarassa. Käytännössä lakimuutos tarkoittaa sitä, että poliisi voi aloittaa esitutkinnan ja syyttäjä voi syyttää, vaikka uhri eli asianomistaja ei vaatisi rangaistusta. Jotta tutkinta voi käynnistyä, poliisin tulee saada ilmoitus teosta. Vaikka rikosilmoituksen tekemiseen ei ole jatkossakaan velvollisuutta, on analyysi sen tarpeesta syytä aina tehdä. Työnantajaa velvoittaa lisäksi työturvallisuuslaki. Työssä esiintyvä väkivalta ja sen uhka ovat aina työntekijän työhön liittyviä terveys-, kuormitus- ja turvallisuusriskejä, joiden ennakointi ja joihin puuttuminen käytettävissä olevin keinoin on työnantajan vastuulla (ks. TTurvaL 8, 27 ja 28 §). Lakimuutos on vahva viesti lainsäätäjältä siitä, ettei uhkailu ole hyväksyttävää eikä sen eteenpäin vieminen ole yksittäisen työntekijän asia. Työpaikoilla tulee olla ohjeistus uhkailutilanteista ilmoittamiseen, käsittelyyn ja eteenpäinviemiseen. Lue lisää aiheesta.