Ilmoitettiinko työpaikallasi yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta? Monilla hyvinvointialueilla ollaan aloittamassa tai jatketaan jo aloitettuja yhteistoimintaneuvotteluja, joilla tavoitellaan säästöjä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Jos työpaikkasi on neuvottelujen piirissä, sinun ei tarvitse tehdä heti mitään. Luottamusedustajasi neuvottelee puolestasi työnantajan kanssa ja informoi edustettaviaan neuvottelujen etenemisestä aina, kun se on mahdollista. Laissa säädetään erikseen myös työnantajan tiedonantovelvollisuudesta. Hyvinvointialueilla noudatetaan lakia työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella. Siinä säädetään, että työnantajan tulee antaa kirjallinen neuvotteluesitys viimeistään viisi päivää ennen neuvottelujen aloittamista, jos kysymyksessä ovat vähentämisneuvottelut. Yhteistoimintamenettelyn piirissä olevalla on oikeus saada nähtäväksi neuvotteluesitys. Oman luottamusedustajasi löydät täältä.Yleistä tietoa yhteistoiminnasta hyvinvointialueilla löydät täältä. YT:t päättyivät ja minut kutsuttiin kuulemiseen, mitä nyt? Ota luottamusedustaja mukaasi kuulemistilaisuuteen, älä koskaan mene tällaiseen tilaisuuteen yksin.Keskusteltavana voi olla tehtävänkuvan muuttuminen, lomautus tai tehtävän päättyminen kokonaan. Myös määräaikaisessa palvelussuhteessa oleva voidaan kutsua kuulemistilaisuuteen. Määräaikainenkin viranhaltija voidaan irtisanoa tuotannollis-taloudellisella perusteella, jolloin kuuleminen tehdään kuten toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa.Kuulemisessa voidaan myös ilmoittaa, että määräaikaisuus ei jatku, vaikka aiemmin näin olisi luvattu. Toisinaan määräaikaisen palvelussuhteen annetaan päättyä määräaikaisuuteen, jolloin kuulemista ei suoriteta. Jos tehtävänkuvaa esitetään muutettavaksi, kannattaa tiedot uudesta työnkuvasta ja muista ehdoista pyytää kirjallisesti ja arvioida tilanne luottamusedustajan kanssa. Älä irtisanoudu tällaisessa tilanteessa itse, jotta et menetä mahdollisen työttömyyskauden etuja ja irtisanomisajan palkkaa. Lomautus tarkoittaa virkasuhteisen kohdalla, että virkasuhde ei katkea, mutta virantoimitus ja palkan maksaminen keskeytyvät määräajaksi tai toistaiseksi. Lomautuksen päätyttyä palvelussuhde jatkuu entisin ehdoin.HUOM! Muista, että lomautuksen aikana voit hakea ansiosidonnaista työttömyyskorvausta LL-kassasta, jos työssäoloehto ja muut päivärahan saamisen edellytykset täyttyvät. YT:iden yhteydessä irtisanominen tarkoittaa, että virka- tai työsuhde päättyy irtisanomisajan jälkeen ja irtisanomisen syy on taloudellinen tai tuotannollinen. Hyvinvointialueilla työskentelevien lääkäreiden osalta irtisanomisaika määräytyy hyvinvointialan yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Älä irtisanoudu itse. Määräaikaisuuden jatkuminen ei ole itsestään selvää, vaikka pidemmästä työskentelyjaksosta olisi ollut puhetta tai olettamus. Työnantaja saa sen päättää. YT:t jatkunevat myös tulevina vuosina, ja kaikille hyvinvointialueille voi tulla säästöpaineita. Huolehdi siis työttömyyskassan jäsenyydestä, vaikkei YT-tilanne vielä koskettaisi työpaikkaasi. Tarkista myös, oletko oikeutettu jäsenmaksualennukseen työttömyyden ajalta. Huolehdi ansioturvastasi lomautuksen aikana tai työttömäksi jäädessäsi Olennaista ansioturvasi kannalta on, että ilmoittaudut viipymättä työvoimaviranomaiselle työnhakijaksi työmarkkinatori.fi-palvelussa. Oikeutesi työttömyysetuuteen alkaa aikaisintaan ilmoittautumispäivästä. Työmarkkinatorilla voit mm. myös asioida työvoimaviranomaisen kanssa. Työttömyyskassa LL-kassan sivuilta löydät yksityiskohtaiset toimintaohjeet, jos sinut lomautetaan tai jäät irtisanomisen vuoksi työttömäksi. Lomauttaminen Lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan tekemää työnteon tai virantoimituksen ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä. Yhteistoiminta Yhteistoiminnan tavoitteena on antaa henkilöstölle mahdollisuus yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa osallistua toiminnan kehittämiseen ja antaa henkilöstölle mahdollisuus vaikuttaa omaa työtään ja työyhteisöään koskevien päätösten valmisteluun.