Koko kulunut kesä on taitettu peistä siitä mitä on sanottu, kuka ymmärsi oikein ja miten sanojan motiivit olisi pitänyt oivaltaa. Ilmassa leijuu sakea sumu tulkintoja ja hiertävä tunne siitä, että emme jaa samaa ajatusavaruutta. Selkeyttä puuttuu sekä sanoista että motiiveista ja jälkikäteen ehkä paljastuu, mitä olisi pitänyt ymmärtää.
Kotikonnuillani Turussa oli aikanaan tapana kuitata monenlaista sanomalla, että vastuu siirtyy kuulijalle. Ei asia taida ihan niinkään olla, mutta sellainen totuuden siemen tokaisussa piilee, että vastaanottajan tulkinta ratkaisee sen, mitä itse asiassa onnistuttiin viestimään. Kun jokin tulkinta sanotun perusteella on syntynyt, se istuu usein tiukassa. Siksi etenkin ammatikseen viestivän – tai sellaisen, jonka työssä viestinnällä on iso rooli – on oltava valpas. Ajatukset on syytä pitää tiiviisti siinä, mitä vastaanottajan täytyisi tietää tai ymmärtää.
Lääkäreiltä odotetaan viestijöinä erityisen paljon. Miten voisimme ehkäistä vinoa tai vajaaksi jäävää ymmärrystä sanotusta?
Lääkäreiltä odotetaan viestijöinä erityisen paljon. Ammattiin liitetyt mielikuvat velvoittavat olemaan viisas, erehtymätön ja sanoissaan selkeä. Usein työarjen perusviestintätilanteeseen potilaiden kanssa on kuitenkin latautunut tietomäärän epäsymmetriaa, ristivetoa ammattitermien ja yleiskielen välillä, epävarmuutta ja aikapainetta. Joskus viesti on raskas kertoa ja sitäkin raskaampi kuulla. Lääkärin olisi hyvä viestiä siten, että potilas saa kaiken sen tiedon ja ne toimintaohjeet, jotka hänen tilanteensa edellyttää. Etevinkin viestijä voi silti kohdata haasteita viestin perille toimittamisessa. Kun kysyin asiasta, muuan kokenut lääkäri totesi, että yleisin ongelma taitaa olla se, että se, mitä potilaalle on sanottu, ei ole sama kuin se, mitä potilas muistaa tai uskoo hänelle sanotun.
Miten voisimme ehkäistä vinoa tai vajaaksi jäävää ymmärrystä sanotusta? Kapiaiset tapaavat kysyä varusmiehiltä ohjeita annettuaan, että toista sinä nyt, mitä ohjeita juuri sait. Voisiko tällainen pieni kaavamainen sananvaihto kohtaamisen päätteeksi paljastaa sen, ymmärsimmekö asian samoin?
Lääkärin viestintää potilaskohtaamisia yleisemmin rajoittaa vahvasti sisäistetty luottamuksellisuus sekä tietoisuus siitä, että luulo ei näissä töissä ole tiedon väärti. Se toimii kuin suukapula, joka voi kiristää suupieliä silloinkin, kun kyseessä ovat esimerkiksi lääkärien työarjen haasteet, johtamisen laatu tai inhimilliset riittämättömyyden, turhautumisen taikka epäoikeudenmukaisuuden kokemukset. Nämä oikeat ja asialliset lääkärien työelämän laatua koskevat näkökulmat kuuluisivat osaksi keskustelua esimerkiksi toimivasta terveydenhuoltojärjestelmästä, priorisoinnista, työhyvinvoinnista tai digitalisaation hyödyistä ja vaaroista.
Hiljaisuus kasvattaa tyhjää tilaa, joka kuitenkin tapaa täyttyä jollakin. Jos emme viesti, emme lausu tietoamme ja tarkoitustamme ääneen, voi tyhjä tila täyttyä jollakin, joka voi olla vajaata, vääristynyttä, joskus jopa vahingollista. Lääkäriliitto tarjoaa jokaiselle jäsenelleen monia tapoja sanoa suojatusti – luottamusmiesjärjestelmä ja juristit tukevat ongelmatilanteissa, viestintä toimii äänitorvena ja suojakilpenä ja tutkimusyksikkö luotaa, tulkitsee ja kontekstoi ajatuksia säännöllisesti kyselyin.