Parhaillaan käydään tervetullutta keskustelua lääkärin todistustaakan vähentämisestä, eli voisiko asioita hoitaa tehokkaammin (HS:n juttu, 12.6.2023). Somessa villeimmät kommentoijat heittäisivät lääkärin todistamisen kokonaan roskakoppaan. Aivan tuolle linjalle ei mielestäni pidä lähteä, ainakaan vielä. Toistaiseksi lakiin perustuvat todistukset lääkärin on pakko kirjoittaa.
Lääkärille on suotu aivan erityinen asema todistajana, ja tämän aseman on antanut yhteiskunta. Lääkäreihin luotetaan puolueettomana asiantuntijana. Lääkäri tekee lausunnon objektiivisten havaintojensa sekä kaikkien käytettävissään olevien tietojen perusteella. Silloin on myös mahdollista, että lopputulema ei välttämättä ole se, jota potilas toivoo.
Lääkärin todistaminen on laventunut lakisääteisistä alueille, joille se ei kuulu. Lääkäriä ei tarvita todistamaan esimerkiksi vanhempien toivetta tietynlaisesta kouluruuasta pelkän vanhempien ideologian tai uskonnon perusteella. Hoidon tarpeen arviota pitäisi käyttää aktiivisesti karsimaan ns. turhien todistusten pyytäjät julkisen terveydenhuollon lääkäreiden vastaanotoilta.
Työkyvyttömyyden todistamiseen lääkäriä mielestäni edelleen tarvitaan. Sairauspäivän hinta on kallis – keskimäärin 350 euroa yritykselle. Monessa yrityksessä lyhytaikaisella poissaololla voi olla omailmoituksella ilman kenenkään terveydenhuollon ammattilaisen todistamista. Jos sairaus pitkittyy, ei asia voi olla pelkästään työntekijän oman tuntemuksen pohjalla. Silloin on tarve lääkärin lausunnolle. Työkyvyttömyys ei ole lääketieteellinen vaan juridinen käsite, ainakin silloin kun arvioidaan oikeutta työkyvyttömyyteen sidottuihin etuuksiin. Pitää myös muistaa, että hoitava lääkäri ei etuutta myönnä, vaan se tekee etuuden maksajataho. Se tarvitsee kunnon dokumentin, onko etuuden maksamiselle perusteita vaiko ei.
Pelkkä diagnoosi ei yksin riitä kertomaan ihmisen työ- ja toimintakyvystä.
Automatisaatiosta ja tekoälystä tullee tulevaisuudessa apua, mutta ihan pian en usko sen tapahtuvan. Potilastietojärjestelmissä itsessään on vielä paljon työsarkaa. Pelkkä diagnoosi ei yksin riitä kertomaan ihmisen työ- ja toimintakyvystä. Esimerkiksi sydäninfarkti on tällainen. Tuoreessa, äkillisessä vaiheessa työkyvyttömyys on selvä. Ehkäpä vain some-influensseri voisi postailla sairaalan pediltä monitoreissa ollessaan, mutta muiden ammattien edustajat olisivat kyvyttömiä omaan työhönsä. Sairaalavaiheen jälkeen on tilanne toinen: suurin osa on työkykyisiä, mutta osa ei. Miten tekoäly voisi erotella nämä toisistaan? Sydänkohtauksen sairastumispäivämäärä ei välttämättä auta, koska jo kerran sairastaneen riski saada uusi kohtaus on normaaliväestöä suurempi. Miten tekoäly voisi tietää, onko kyseessä uusi oireilu? Työkyky pitää myös suhteuttaa työtehtävien vaatimuksiin. Monenlaiset eri diagnoosien kompastuskivet pitää miettiä algoritmeille etukäteen, koodata ja sitten vielä testata toimiviksi. Jopa vakavan ALS-diagnoosin kanssa voi todistettavasti jatkaa työtään, jos oma motivaatio on kova ja apuvälineistä on hyötyä. Esimerkkinä tästä on tiedemies Stephen Hawking. Hän pystyi toimimaan professorina ja tekemään tiedettä merkittävistä taudin aiheuttamista rajoitteista huolimatta. Lääkärin lausuntoja siis tarvitaan, kunnes tekoäly ja automatisaatio ovat viisaampia.
Lääkäriliitolla on hyvät ohjeet todistusten tekemisestä. Niissä todetaan myös seuraava: ”jos lääkäriltä välttämättä pyydetään todistusta, hän on oikeutettu ilmaisemaan mielipiteenään senkin, että hän ei havaintojensa ja käytettävissään olevien tietojen perusteella voi ottaa asiaan kantaa”. Jos tällaisissa turhissa todistusasioissa jäisi lääkärinkäynti tekemättä, vapautuisi lääkärin aikaa sairaiden hoitoon sekä niiden tärkeiden ja vaativien todistusten tekemiseen.