Sähköinen jäsenkortti saapuu tekstiviestinä 8. tammikuuta

Lääkäriliiton jäsenille lähetetään 8. tammikuuta tekstiviesti, josta voi ladata vuoden 2014 sähköisen jäsenkortin. Jäsenkortin saapumisesta muistuttaa edellisenä päivänä 7. tammikuuta lähetettävä ennakkotekstiviesti.

Lääkäriliiton sähköisen jäsenkortin saavat automaattisesti kaikki ne jäsenet, jotka ovat maksaneet vuoden 2013 jäsenmaksun ja joiden matkapuhelinnumero on tallennettu Lääkäriliiton jäsenrekisteriin. Sähköinen jäsenkortti lähetetään myös opiskelijajäsenille.

Jäsenkortin saapumisesta muistuttaa 7. tammikuuta saapuva ennakkoilmoitus. Varsinainen jäsenkortti lähetetään 8. tammikuuta tekstiviestinä, joka sisältää ohjeet kortin tallentamisesta puhelimeen. Tekstiviestien lähettäjäksi on merkitty SLL eli Suomen Lääkäriliitto.

Jäsenkorttia tarvitset todistaaksesi Lääkäriliiton jäsenyytesi esimerkiksi vakuutusyhtiöiden kanssa asioidessasi tai liiton jäsenetuja hyödyntäessäsi. Myös Akavan liittojen yhteisen Jäsenedut.fi-palvelun edut ja alennukset saa käyttöön liiton jäsenkortilla.

Vuoden 2014 kortissa on uutuutena näkyvillä erikoisala myös englanniksi, mikä helpottaa asiointia ulkomailla.

Liiton palvelut ja uutiset kätevästi kännykkään

Sähköinen jäsenkortti toimii liiton ja jäsenen viestintäkanavana, ja kortin valikosta pääsee suoraan muun muassa liiton jäsenetuihin ja ajankohtaisiin uutisiin.

Ensi vuoden kortista pääsee suoraan myös liiton verkkosivujen Usein kysyttyä -palveluun, johon on koottu vastaukset yleisimpiin lääkärin työhön ja edunvalvontaan liittyviin kysymyksiin. Myös Lääkäriliiton yhteystiedot kulkevat kätevästi mukana sähköisessä jäsenkortissa.

Sähköinen jäsenkortti toimii valtaosassa Suomessa käytössä olevista kännyköistä, esimerkiksi iPhone-, Android- ja Windows-puhelimissa. Kortti on ladattavissa myös Firefox- ja Sailfish-puhelimille. Kortin lataamisesta veloitetaan datansiirtomaksu.

Kysy kortista Lääkäripäivillä

Sähköinen jäsenkortin toteuttaa edellisvuosien tapaan Intellipocket Oy. Vuonna 2013 jäsenet ovat ladanneet lähes 20 000 sähköistä jäsenkorttia.

Intellipocketin edustaja on vastaamassa Lääkäripäivillä kortin lataukseen ja käyttöön liittyviin kysymyksiin. Yrityksen edustaja on paikalla Lääkäritorin infotiskillä näyttelyn aukioloaikoina eli 8.1–9.1. kello 8–17 ja 10.1. kello 8–16.

Muovinen jäsenkortti 2014 lähetetään automaattisesti kaikille niille, jotka ovat saaneet vuoden 2013 muovikortin ja joiden vuoden 2013 jäsenmaksu on maksettu. Muut voivat tilata muovisen jäsenkortin erikseen Tietoni-palvelusta.  Muovisten jäsenkorttien lähetys alkaa tammikuussa.

Sähköisen jäsenkortin tukisivusto on osoitteessa www.intellipocket.com/wiki

Takaisin