Lääkäriliitto ei järjestönä osallistu aktiivimallia vastustavaan poliittiseen mielenosoitukseen

JUKO edellyttää, että työttömyysturvan aktiivimallia korjataan. JUKO ei kuitenkaan osallistu aktiivimallia vastustavaan poliittiseen mielenilmaukseen 2.2.2018. JUKOn virka- ja työehtosopimusten piirissä olevat työntekijät, virkamiehet tai viranhaltijat eivät näin ollen voi osallistua mielenilmaukseen työajalla ilman työnantajan suostumusta.

JUKOn jäsenyhdistykset/liitot voivat kuitenkin päättää työsuhteisten osallistumisesta mielenilmaukseen. Työajan ulkopuolella osallistuminen kuuluu jokaisen omaan päätäntävaltaan.

Virkamiesten ja viranhaltijoiden työrauhavelvollisuus on työsuhteisia laajempi. JUKOn velvollisuutena on valvoa, että tätä velvollisuutta ei rikota. Liittojen mahdolliset osallistumispäätökset eivät tuo virkasuhteisille oikeutta osallistua mielenilmaukseen työajalla. Liiton päätös kuitenkin suojelee yksittäistä henkilöä työnantajan rankaisutoimilta. Liitto voi saada toiminnasta sakkotuomion. Ilman liiton päätöstä ei missään tapauksessa tule osallistua mielenilmaisuun työajalla, koska silloin kyse voi olla luvattomasta poissaolosta.

JUKOn luottamusmiehet valvovat työpaikalla työrauhaa. He eivät osallistu mielenilmaukseen 2.2.2018.

JUKOn näkemykset aktiivimallista tiivistetysti:

· JUKO suhtautuu epäilevästi, edistääkö malli työttömien korkeakoulutettujen ja vastaavista asiantuntija- tai esimiestehtävistä työttömiksi jääneiden työllistymistä.

· JUKO edellyttää, että omatoiminen työnhaku lisätään aktiivimalliin kriteeriksi, jolla voi välttyä työttömyysturvan leikkaukselta.

· JUKO edellyttää, että työttömänä opiskelu sallittaisiin nykyistä selkeästi vapaammin työttömän omaa työllistymissuunnitelmaa hyödyntäen.

· JUKO kannattaa keskusjärjestö Akavan esitystä, että aktiivisuutta osoittavien palveluiden joukkoa laajennetaan. Aktiivimalliin on otettava mukaan muutkin kuin työvoimaviranomaisen järjestämät työllistymistä edistävät palvelut.

· JUKO kannattaa keskusjärjestö Akavan esitystä, että työllistymisyhdistysten ja ammattiliittojen järjestämä työllistymisvalmennus luettaisiin aktiivimallin edellyttämäksi aktiivisuuden osoitukseksi.

Takaisin