Viihdytkö töissä vai vaivaako boreout tai burnout?

Työelämävalmentaja väitti elokuussa Ylen haastattelussa, että suomalaisilta puuttuu kunnianhimoa työssä. Osaaminen ei ole niin hyvää kuin kuvitellaan ja kyllästyminen on luultua yleisempää. Näin ei asia ole terveydenhuollossa: lääkäreillä on pikemminkin ongelmana työuupumus, burnout.

Töissä kyllästyminen on sangen valitettavaa ja huolestuttavaa, koska kyllästyminen tappaa kehittymisen. Lääkärit eivät onneksi ole kyllästyneitä: Lääkäriliiton tutkimuksen mukaan työn imu oli lääkäreillä sangen suurta (1). Omistautuminen, tarmokkuus ja uppoutuminen kuvastavat työn imua ja työssä viihtymistä.

Kyllästymisen sijaan lääkärit enenevässä määrin uupuvat työssään. Työuupunut tuntee itsensä emotionaalisesti uupuneeksi, tehottomaksi ja alkaa kyynistyä. Uupumuksesta rohjetaan jo keskustella (2).  Ulkomaisen tutkimuksen (3) mukaan jopa puolet lääkäreistä kärsii työuupumuksesta jossain uransa vaiheessa. Lääkäriliiton tutkimuksessa oli samansuuntaisia havaintoja: lähes puolet lääkäreistä (46 %) kertoo ajattelevansa vakavaa työuupumusta silloin tällöin (1).

Suuresta työmäärästä tai haastavasta työstä ei aina automaattisesti seuraa uupuminen. Kokemus työn hallinnasta on suojaava tekijä. Hallinnan tunnetta ei ole, jos rakenteelliset asiat eivät ole kunnossa. Lääkäri ei tällöin voi auttaa potilasta niin hyvin ja niin nopeasti kuin toivoisi, koska järjestelmämme koostuu monesta toimijasta.

Toimimaton työympäristö altistaa uupumukselle ja erityisesti toimimattomat tietojärjestelmät nousevat toistuvasti esiin kuormituksen aiheuttajana. Tietojärjestelmiin suunnitellaan panostettavan paljon tulevassa Sotessa. Järjestelmien onkin pelattava saumattomasti yhteen, jotta potilaan valinnanvapaus on mahdollista. Tietojen on kuljettava.

Saatavuus on toinen keskeinen parannettava asia. Huono saatavuus heijastuu myös työntekijöihin, jotka yrittävät kovassa työpaineessa tehdä parhaansa. Turun Sanomien mielipidekirjoitus (3) marraskuun lopulla kertoi yhteispäivystyksen tilanteesta. Tuskastunut potilas oli kommentoinut ”nyt alkoi jo seitsemäs tunti", johon hoitaja oli kommentoinut että henkilökuntakin on ihan loppu.

STM:n Liisa-Maria Voipio-Pulkin sote-esitystä Turussa 23.11. kuunnellessani tuli tunne, että parhaat osaajat ovat suunnitelmia tekemässä. Kun rakenteet saadaan paremmiksi, pitäisi tulevaisuus olla valoisampi myös työuupumusta ajatellen. Kuitenkin on sanottava, että minun uskoni tulevaisuuteen on aina ollut yhtä vankkumaton kuin ”Tankki täyteen” -sarjan Sulo Vilenillä: ”Aina ennenkin on pärjätty tulevaisuudessa. Ja jos tämä nykyinen tulevaisuus yhtään muistuttaa niitä entisiä, niin pärjätään nytkin.” Intoa kaikille kollegoille, jotka toimivat oman alueensa sote-työryhmissä!

VIITTEET:

  1. https://www.laakariliitto.fi/uutiskirjeuutiset/laakarit-saavat-voimaa-tyon-imusta-mutta-pelkaavat-tyouupumusta/
  2. http://www.laakarilehti.fi/tyossa/aanessa-potilas/se-ei-ollutkaan-dementia/
  3. Shanafelt TD, Hasan O, Dyrbye LN, et al. Changes in burnout and satisfaction with work-life balance in physicians and the general US working population between 2011 and 2014. Mayo Clin Proc 2015; 90: 1600–13.
  4. http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/3004089/Seitseman+tunnin+jono+on+liikaa
Takaisin