Uusi konsti parempi kuin pussillinen vanhoja?

Minna Kaarisalo

Mihin suuntaan maailma menee, on vaikeampi sanoa, mutta toimintaympäristön muutos on varma asia. Varovaisuutta on totuttu pitämään hyveenä, mutta jossakin vaiheena varovaisuus kääntyy vanhanaikaisuudeksi ja kelkasta tippumiseksi. 


Tulevaisuuden kiihkeä visiointi on jatkuvasti läsnä: sote- uudistus, liikennehanke tai meillä kollegakunnassa digitalisaatio ja lääkäri 2030-hanke. Uudistusten esittäjillä on perusteinaan tutkimustietoa ja niiden pohjalta tehtyä analyysiä sekä ennen kaikkea vankkumaton käsitys miten asiassa pitäisi edetä. Jälkiviisaus sitten vasta paljastaa, miten hyvin ennustukset pitivät paikkansa.

Jos on etukenossa uudistuksissa mukana, on olemassa riski, että joskus epäonnistuu. Jos suosii varovaisempaa taktiikkaa ensin hieman seuraillen ja tarkkailleen, niin mistä tietää, milloin on sopivin hetki hypätä muutoksen kyytiin? 

Maailma on aina vain kompleksisempi ja ennustaminen on entisestään vaikeutunut. Maalaisjärjellä on tähän asti pärjätty yllättävän hyvin. Eräs lähihistorian esimerkki olkoon SMP:n vaalivoitto 70-luvulla. Eino Poutiaisen tupakka-askin kanteen tekemät ”proknoosit” pitivät paikkansa ja voittivat sen aikaisten vaalikoneiden analyysit. Tietokoneet ovat toki kehittyneet tuosta, mutta vielä 2010 eivät analyysit sen paremmin oikeaan osuneet. Tuolloin nimittäin poliitikot tosissaan väittivät, että Suomi tienaa Kreikan kanssa tehdystä sopimuksesta.

Henkilökohtaisella tasolla omien toimintatapojen muuttaminen on yksilölle vaikeaa. Organisaation esittämää muutosta kohtaan tunnetaan vastarintaa, vaikka havainnot ja tulkinnat oikeansuuntaisia ja tarpeellisia olisivatkin.  Parasta olisi, jos itse tunnistaisi muutostarpeensa, mutta sitä varten pitäisi jatkuvasti analysoida omaa toimintaansa. Muutostarpeen tunnistamisen jälkeen pitäisi omaksua uusi toimintatapa sekä poisoppia vanhasta tavasta. Vertailu fiksumpiin auttaa muutostarpeen tunnistamisessa ja tässä on vertaisoppiminen, toisen toimintatapojen tarkkailu on sangen tehokasta. Myös koulutuksessa saa hyviä vinkkejä.

Itse koin oivalluksen Lääkäri 2017 -päivien mobiilioppimisen sessiossa. Urani aikana olen antanut todella paljon jumppaohjepapereita erilaisiin kremppoihin.  A4:lla olevat tikku-ukko-piirrokset ovat havainnollistaneet tules-vaivaisille, miten omaehtoisia jumppaohjeita pitäisi toteuttaa. Nykyään en noita papereita enää jakelisi, sillä netin videot ovat aivan ylivoimaisia havainnollisuudessaan. Lääkäri ei kuitenkaan voi potilaalle ohjeistaa ”katso sieltä Youtubesta” – pitää olla varma, että suositeltu ohje on tarkoituksenmukainen vaivaan nähden, soveltuva potilaalle ja muutenkin asiallinen. Saimme hyvin neuvoja, mistä materiaalia löytää.  Myös liikkeiden opettaminen eli teettäminen potilaalla itsellään vastaanotolla ja tämän videoiminen hänen kännykällään antaa aivan uudenlaisen ja paljon konkreettisemman muistilapun asiasta.  

Myös netistä koin eilen oivalluksen. Katsoin virtuaalisairaala 2.0 esittelyä ja ihastuin ajatukseen aktiivisesta jonotusajasta (https://vimeo.com/199784833 ). Terveydenhuollossa on paljon tehostamispotentiaalia! Kaikesta kehityksestä on hyvä olla perillä, aika moni potilaskin on. Itse en haluaisi sote-keskuksen lääkärinä antaa kuvaa itsestäni vanhana jääränä, vain vanhanaikaisen tavan omaavana. Kyllä osalle vanhoista  konsteista lienee sijansa tulevaisuudessakin, mutta repertuaarissa pitää olla myös ne uudet konstit.

Keskustele

Keskustelu