Tieto julkisuuden huutokaupassa

Annu Tertsunen

Mediassa – ei vain somessa vaan myös valtamediassa – liikkuu paljon kyseenalaista tietoa terveysasioista. Kenellä on vastuu, jos potilas tekee valintansa väärään tietoon perustuen? Tai jos poliitikko tekee huonoja päätöksiä vääriä asiantuntijoita kuultuaan?

Pelkäänpä, että vastuu ei ole aina oikein kenelläkään. Mielipiteet ja faktat menevät keskusteluissa sekaisin, samoin asiantuntijan ja ”kokemusasiantuntijan” roolit. Seuraukset väärin tulkitusta tiedosta kaatuvat paitsi yksittäisten potilaiden, myös yhteiskunnan kannettaviksi.


No mutta mitä se minulle, yksittäiselle lääkärille, kuuluu?

Kuuluupa paljonkin, sekä tavalliselle lääkärille että koko lääkäriprofessiolle. Sen sijaan, että jokainen yksittäinen lääkäri käyttää tuhottomasti aikaa vastaanottotilanteessa kumotakseen virheellisiä tietoja (jotka potilas on usein tulkinnut vielä enemmän virheellisesti), kannattaisiko lääkärin käyttää se aika kantansa perustelemiseen julkisuudessa? Silloin viesti menisi yhden sijasta useiden potilaiden tietoon samalla kertaa.

Sama koskee keskustelua sote-järjestämislaista ja muista vastaavista hallinnollisista asioista terveydenhuollossa. Ei poliitikko tiedä, mikä vaikutus jollain päätöksellä ruohonjuuritasolla todella on, jos kukaan ruohonjuuritasolla kliinistä työtä tekevä lääkäri ei kerro ääneen näkemyksiään.

Sanoilla on väliä

Operatiivisilla päivillä käsiteltiin vastikään lääketieteen ja median välisiä suhteita sekä lääkärin ja potilaan välistä viestintää. Teki hyvää pysähtyä miettimään, miten iso valta sanoilla on, tavallisessa potilas-lääkäri-suhteessakin. Kerronko asian sellaisilla sanoilla, jotka potilas (tai media) ymmärtää? Osaanko tuoda asiat esille niin, että ihminen ymmärtää tiedon koskevan juuri häntä, ei vain olevan ”yleistä valistusta”? Osaanko motivoida potilasta hoitoon tiedolla perustellen, vai yritänkö vain määrätä auktoriteettina? Parhaatkin hoitomuodot ovat turhia, jos niitä ei käytetä.

Medikalisaatio vs. medialisaatio

Professori Veikko Launiksen sanoin: ”Tiedon arvo määrittyy julkisuuden huutokaupassa”. Lääkärin mielestä näyttöön perustuva tieto on oikeaa, mutta onko juuri se tieto tavalliselle ihmiselle ”arvokkain” tieto? Ihmisen näkökulmasta ”arvokasta” tietoa on yleensä se, minkä hän kokee koskevan itseään, eli tieto, joka on tuotu julkisuuteen paitsi oikeilla sanoilla, myös oikeisiin tunteisiin vedoten ja juuri tämän ihmisen tavalliseen elämään ja aiempiin kokemuksiin linkittyen.

Poliitikon ja mediaan vaikuttamisen kohdalla kannattaa lääkärin varmaan vedota siihen, että turha työ maksaa, ja huonosti tehty työ se vasta maksaakin, sekä rahassa mitattuna että vaihtoehtoiskustannuksen kautta. Sama työaika ja raha oikeisiin asioihin käytettynä tuottaisi joko enemmän terveyttä tai vastaisi suurempaan ihmisten tarpeeseen. Resurssien lisääminen yhteen paikkaan kun on yleensä jostain muusta pois.

”Jonkun muun homma”

Harmittavan moni lääkäri pelkää tuoda esille näkemyksiään julkisuudessa, vaikka kuinka omat potilaskokemukset tukisivat tilastoja ja tutkimustietoa. Ehkä me lääkärit koemme, etten juuri minä ole se paras asiantuntija kommentoimaan kyseisiä asioista, vaan oletamme, että ”joku muu” – viimeisen päälle huippututkija tai valtion tutkimuslaitoksen huippuasiantuntija – osaisi sanoa asiat paremmin. Tavallinen ihminen kuitenkin kuuntelee mielellään, mitä tavallinen lääkäri sanoo.

Liian helposti lääkäri piiloutuu asiantuntijuuden ja valkoisen takin taakse. Riittäisi, että lääkäri uskaltaisi tulla paikallislehden tai alueradion toimittajan eteen omana itsenään, ja tuoda keskusteluun tilastoihin ja tutkimukseen perustuvia esimerkkejä omasta terveyskeskuksesta ja oikeista ihmisistä. Näinhän ne uskomushoitojen puolestapuhujat ja väärän tiedon levittäjätkin tekevät. Muuttavat ”kylmän” tilastotiedon ”kuumaksi” eli ihmisten kokemuksiksi ja tunteiksi.

Uskon, että lääkärikin osaisi kertoa viestinsä niin, että maallikko ymmärtää, mitä tilaston toteutuminen omalla kohdalla tarkoittaa. ”Meidänkin sairaalassa oli paljon vaikeaa, pitkittynyttä ja henkeäkin uhkaavaa influenssaa viime talvena, kun influessarokotuksia otettiin vähemmän.” Olisiko tämä nyt niin vaikea sanoa?

Tarvitseeko lääkäriin sanaan luottaa sokeasti?

Koulutustilaisuudessa puhuttiin myös siirtymisestä potilas-lääkäri-suhteessa sokeasta luottamuksesta kohti tietoon perustuvaa luottamusta. Mielestäni tämä muutos ei ole mitenkään huono asia. Lääkärin onkin - koulutukseensa perustuen - osattava perustella, miksi juuri tämä hoitomuoto on potilaalle paras. Tieto on vahva perusta, jotta potilas kykenee sitoutumaan hoitoon ja ottamaan oikeasti vastuun omasta terveydestään. Vaikka lääketieteellinen tietoon perustuva ”valta” on lääkärillä, ”vastuu” omasta terveydestä on lopuksi potilaalla, ja niin kuuluu ollakin.

Jokainen potilas on oman itsensä ja omien oireidensa asiantuntija, lääkäri taas lääketieteellinen asiantuntija. Lääkärin tehtävä on antaa lääketieteellinen selitys ja ”sanat” potilaan kokemuksille. Tähän lääkärillä on koulutus, potilaalla ei. Lääkärin koulutukseen liittyy myös vastuu sanoa ääneen hankaliakin asioita, niin potilaalle kuin myös medialle ja poliitikoille, jos uskomme, että näkemyksistämme on hyötyä joko yhden potilaan tai väestön terveydelle.

Vanha tieto ei ole aina huonompaa kuin uusi

Vallitsevan ja totalitaarisen tiedon kyseenalaistaminen on sinänsä hyvä asia. Kyseenalaistaminen luo pohjan uteliaisuudelle, sille miksi lääketieteellistä tutkimusta tehdään. Joskus - tutkimusnäytön ja pitkäaikaisten kokemusten lisääntyessä - alun perin ”väärästä” tiedosta saattaa tulla sitä ”oikeaa” tietoa. Media ja potilas eivät kuitenkaan ole asiantuntijoita arvottamaan ja tulkitsemaan eri tuloksiin päätyneitä tutkimuksia. Aina myöskään yhden lääkärin mielipide ei riitä. Lääkäriprofessio on siihen hommaan oikeampi taho.

Muutoksia hoitosuosituksiin kuuluu ehdottaa vasta sitten, kun uudesta tiedosta on riittävästi näyttöä - useiden asiantuntijoiden arvioimana konsensuksena, ei vain yksittäisten omaa etuaan ajavien ihmisten mielestä. Tämä asia on lääkeTIETEEN ja USKOMUShoitojen ero. Ja tämän eron selittäminen – niin potilaalle kuin medialle - kuuluu jokaiselle lääkärille.

Keskustele

Keskustelu