Puhelu johtavalle lääkärille

”Jari, Mari, Kari, Pirkko…” laskee ääni puhelimessa. Olen soittanut erään terveyskeskuksen johtavalle lääkärille ja pyytänyt tietoja lääkäritilanteesta.

”Onhan meillä vielä yksi lääkäri, joka tekee neuvolaa… ja sitten kerran viikossa käy radiologi”, hän jatkaa.

Terveyskeskuksessa hoidetaan koko väestö, vauvasta vaariin. On lakiin perustuvia velvoitteita, tarkastuksia ja ilmoituksia. Kaikkiin vastataan ja kirjataan tietojärjestelmiin.

Terveyskeskuksesta väestö saa tarvitsemansa hoidon.  Sairauksien ennaltaehkäisyyn panostetaan ja kansanterveyttäkin ylläpidetään.

– Ja sitten joku vaivaa kyselemällä kuinka monta lääkäriä oli keskiviikkona töissä.

Lääkäriliitto tutkii vuosittain lääkäritilannetta johtaville lääkäreille suunnatulla kyselyllä. Tulokset kertovat miten lääkärinvirat ja tehtävät oli tutkimuspäivänä täytetty.  Tutkimusaineiston kokoaminen vaatii kärsivällisyyttä puolin ja toisin.

Terveyskeskuslääkäreistä joka viides tekee osa-aikatyötä. Ilmiö on yleistynyt ja aiheuttaa laskennassa johtavalle lääkärille päänvaivaa. Joinakin päivinä töissä voi olla enemmän lääkäreitä kuin on vakansseja.

Tilapäiset poissaolot herättävät myös kysymyksiä. Joku oli yhden päivän koulutuksessa, eikä sijaista tarvittu. Toinen oli sairaana ja kolmannen tehtävät oli jaettu väliaikaisesti kollegoille. Miten heidät kirjataan? Onneksi kysymyksiin on yleensä helppo löytää vastaus ja kaikki tiedot kirjataan tutkimuslomakkeelle.

”Milloin te oikein lakkaatte kyselemästä näitä?”, huokaa johtavan lääkärin ääni puhelimessa.

Vastaan, että ei valitettavasti vielä vähään aikaan. Lääkäriliitto on tutkinut terveyskeskusten lääkäritilannetta vuodesta 1986 lähtien. Tärkeää tietoa lääkäritilanteesta ei saa mistään muualta kuin kysymällä suoraan terveyskeskuksesta, johtavalta lääkäriltä.

Takaisin