Valtion tutkimusrahoituksen häpeällinen kutistuminen ei ole ollut omiaan lisäämään uskoa siihen, että lääketieteen tutkimusta arvostettaisiin riittävästi nyt, saati tulevaisuudessa. Päinvastoin, nämä signaalit antavat viestiä siihen suuntaan, että juhlapuheissa voidaan nostaa tieteen ja opetuksen merkitys valokeilaan, mutta todellinen tuki – ainakin poliittisten päättäjien suunnalta – on olematonta.
Ennen samainen tutkimusrahoitus tarjosi monelle erikoistuvalle lääkärille sopivan pienen boostin ja tuuppauksen tiedemaailman suuntaan. Pari kuukautta (edes jotenkin) taloudellisesti tuettua vaihtelua kovaan kliinikon arkeen oman mielenkiintoisen tutkimusaiheen parissa oli monelle portti kliinikkotutkijaksi.
Lääkäri 2030 -projektissa Lääkäriliitossa on pohdittu perusteellisesti lääkärin rooleja tulevaisuudessa. Moni onkin käynyt testaamassa Lääkäriliiton sivuilla, mikä voisi olla hänen roolinsa tulevaisuudessa; olisiko se valmentaja, käsityöläinen, lähilääkäri vai inhimillisen elämän puolestapuhuja? Osa lääkäreistä keskittynee myös tiedonhaun ammattilaisiksi ja on ehkä vähemmän tekemisissä potilaiden kanssa.
Jotkut asiat lääkärin työssä eivät kuitenkaan muutu koskaan. Tarvitsemme lääkäreitä, jotka kohtaavat potilaita kasvokkain. Näiden lääkäreiden valttikorttina on jatkossakin se, että he pystyvät tarjoamaan potilailleen sekä inhimillisen kohtaamisen että viimeisimmän lääketieteellisen tiedon.
Olen samaa mieltä kuin monet ylilääkärit ja professorit, joiden kanssa olen keskustellut: kliinikkotutkija on rautainen ammattilainen, jonka moni työnantaja ottaa mieluusti alaisekseen.
Jos syvärit olivat hiostava kokemus, niin silloin tutkimustyön pohtiminenkin aiheuttaa usein tuskaa ja parahduksia. Voit kuitenkin pysähtyä jossain vaiheessa hetkeksi miettimään, mihin asioihin tämä tuska tieteen tekemisessä oikeastaan liittyi. Voisiko kuitenkin löytyä jokin aihe tai jokin energinen ohjaaja, joka voisi saada sinutkin innostumaan asiasta?
Unelmiin kannattaa uskoa. Jos unelmasi on aina ollut yrityksen perustaminen, perusta yritys. Jos olet esikouluikäisestä lähtien halunnut tietylle erikoisalalle kliinikoksi, sinä pääset sinne – vaikka tunkua olisikin.
Unelmiin kannattaa uskoa.
Olipa unelmasi millainen tahansa, ”tutkijan ajokortista” ei koskaan ole sinulle haittaa. Jos siis olet pitkään pohtinut, että koputtaisit jonkun potentiaalisen ohjaajan oveen, tee se heti seuraavalla kerralla kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Eikä alustava keskustelu vielä mihinkään velvoita. Ottamalla selvää mahdollisuuksista et häviä mitään.