Lääkäri on lailla valtuutettu tekemään diagnoosi ja lääkäri on saanut aika vapaasti päättää tilanteessa tarvittavista tutkimuksista. Tämä kuulostaa itsenäiseltä toiminnalta, autonomialta. Täysin itsenäistä se ei silti ole, sillä taloudelliset reunaehdot on aina pitänyt huomioida.
Jos vaiva ei ole vakava eikä edes sellaisen epäilyä ole, ei ole järkevää heti alkuvaiheessa ”tyhjentää pajatsoa” eli ottaa kaikki mahdolliset kokeet, mitä ylipäätään on olemassa. Tutkimusrepertuaariin otetaan alkuvaiheessa vain sellaiset, jotka todennäköisimmin vahvistavat työdiagnoosia tai joita ehdottomasti tarvitaan esimerkiksi vakavan sairauden poissulkemiseen. Tarvittaessa sitten jatketaan harvemmin tarvittavilla erikoistutkimuksilla.
Lääkärin työ sisältää täten aina jonkin verran pakollista epävarmuuden sietämistä. Idea on, että potilas antaa oman huolensa lääkärin huoleksi. Lääkärin tehtävä on ratkaista ja poistaa huoli.
Potilas antaa oman huolensa lääkärin huoleksi. Lääkärin tehtävä on ratkaista ja poistaa huoli.
Lähes kaikki potilaat ovat nykyään ennen lääkärille tuloaan etsineet netistä tietoa vaivastaan. Nykyään hyvin googlettanut potilas voi ennakkotiedoiltaan vastata melkeinpä terveydenhuollon ammattilaista potilaan roolissa.
Jos lääkäri on omine vaivoineen hakeutunut itse toisen alan erikoislääkärin vastaanotolle, on se aivan erityisen suuren arvostuksen ja luottamuksen osoitus hoitavalle taholle. Näin voisi ajatella myös hyvin googlettaneen maallikon kohdalla – netti ei ratkaissutkaan pulmaa, poistanut huolta eikä antanut apua. Saattoi käydä päinvastoin eli huoli vaan lisääntyi.
Tämä ennakkoon valistunut henkilö tietoisesti haluaa ammattilaisen, lääkärin luo saadakseen varmuuden siitä, mikä häntä oikein vaivaa ja kuinka vaivasta pääsee eroon. Eihän sen suurempaa luottamuksen osoitusta voi olla. Tämän kohtaavat huomennakin taas tuhannet ja tuhannet lääkärit.
Siis eläköön potilaat, jotka googlettavat vaivansa! He tulevat valmistautuneina vastaanotolle ja siitä on hyvä yhdessä jatkaa ammattilaisen kanssa.