Kuolema koskettaa meitä kaikkia. Kiireisessä arjessa kuoleman voi sulkea pois ajatuksistaan, mielestään, mutta jonakin päivänä asia on edessämme omaisen, tuttavan, työkaverin tai jonkun julkisuuden henkilön kohtalon kautta.
Kuoleman prosessi ja vainajan käsittely on länsimaisessa yhteiskunnassa hyvin pitkälle laitostettu ja medikalisoitu. Suomessakin suurin osa ihmisistä kuolee sairaalassa tai jossakin laitoksen kaltaisessa yksikössä terveydenhuollon ammattilaisten hoidossa. Kaikilla ei ole mahdollisuutta tai uskallusta olla saattamassa ja läsnä läheisensä kuoleman lähestyessä ja kuolemisen hetkellä.
Vainajasta huolehtivat hautaustoimistojen ammattilaiset. Harvoin enää omaiset osallistuvat vainajan pesemiseen, pukemiseen ja arkuttamiseen. Ruumiinvalvojaisia ei maallistuneessa kulttuurissamme pidetä. Siunaustilaisuudessakin arkku on pääsääntöisesti suljettu ja jäähyväiset jätetään arkun kannen päälle.
Lääkärinä ja omaisena olen nähnyt monta hyvää ja kaunista lähtöä.
Lääkärinä ja omaisena olen nähnyt monta hyvää ja kaunista lähtöä. Nuorena kandidaattina ensimmäinen kuolema oli pysäyttävä kokemus. Tämä kokemus osoittautui myös erittäin tarpeelliseksi lääkäriksi kasvamisessa. Ehdin istua kuolevan naispotilaan vierellä ja kuulla hänen tuntojansa ja elämäntarinaansa. On myös poissaoleville omaisille hyvin tärkeää, että lääkäri tai hoitaja voi kertoa, miten potilaan viimeiset vuorokaudet ja viimeiset hetket menivät.
Suomalainen terveydenhuolto arvioidaan kansainvälisissä vertailuissa korkealle. Silti on myönnettävä, että keskimäärin hyvässä järjestelmässä on katvealueita, joita tulisi kehittää ja resursoida paremmin.
En voi olla pohtimatta eutanasiakeskustelun taustoja. Niitä kerrottuja ikäviä kokemuksia omaisen kivuista, kärsimyksestä ja ahdistuksesta. Elämän viimeisten päivien ja tuntien kulumista melskeisessä akuuttipäivystyksessä tai vuodeosaston liinavaatevarastoon tai kylpyhuoneeseen kärrättynä. Tämä keskustelu heijastuu myös ahdistuksena ja pelkona oman elämän viime vaiheista.
Lääkäriliiton tavoitteena on riittävien saattohoitopalveluiden turvaaminen kaikissa maakunnissa.
Lääkäriliiton maakuntavaalitavoitteista yksi on riittävien saattohoitopalveluiden turvaaminen kaikissa maakunnissa. Tarvitaan lisää osaamista.
Lääkäriliiton palliatiivisen lääketieteen eli saattohoidon erityispätevyys on tässä hyvänä apuna. Tällä hetkellä tämä erityispätevyys on 152 lääkärillä. Tarvitsemme osaamista oireenmukaisesta hoidosta sekä lääkäreille että hoitajille. Tarvitsemme ympärivuorokautisen tuen kotona ja palvelutaloissa saattohoidettaville potilaille. Tarvitsemme myös osaamista potilaan ja omaisten kohtaamiseen, vuorovaikutukseen ja kuoleman puheeksiottamiseen. Tarvitsemme työnohjausta raskasta hoitotyötä tekeville.
Saattohoitokodit ovat tehneet erinomaista työtä elämän lopun hoidon kehittämisessä. Vastaavat resurssit ja osaaminen tarvitaan niin kotisairaanhoitoon, palvelutaloihin kuin sairaaloihinkin. Näin taataan se, että jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään saattohoitoon.