Lääkäri ei saa tarjota uskomushoitoja lääkärin nimikkeellä

Lääkäriliitto katsoo tuoreessa suosituksessaan, että jos lääkäri tarjoaa uskomushoitoja, hän ei saa tehdä sitä lääkärin ammattinimikkeellä eikä markkinoida hoitoja lääkärin toimintana.

Me ihmiset olemme eri tavoin virittäytyneitä, meillä on erilaisia elämänkatsomuksia ja uskomme eri asioihin. Yksi on vastaanottavaisempi uusille, erilaisille asioille kuin toinen.

Uskomushoito voi helpottaa oireita ja jollakulla oireet häviävät kokonaan. Useimmiten kysymys lienee plasebovaikutuksesta tai taudin normaalista kulusta, monet taudit paranevat itsestään. Oma tärkeä vaikutuksensa on lääkärin ja potilaan kohtaamisella, Raimo Puustisen ja Pekka Louhialan termein hoidollisella vuorovaikutuksella.

Duodecimin lääketieteen sanaston mukaan uskomuslääkinnällä tarkoitetaan tieteelliseen tutkimukseen perustuvan lääkinnän ulkopuolelle jääviä hoitomenetelmiä. Näistä menetelmistä puhutaan myös esim. vaihtoehtoisina hoitomuotoina tai täydentävinä hoitoina.

Uskomushoitojen kirjo on laaja. Ne voivat perustua esimerkiksi erilaisiin kokonaisideologioihin, fysikaalisiin tai aistivälitteisiin menetelmiin, kasvien lääketieteellisiin vaikutuksiin, ruokavalioon, kehon energiavirtoihin, henkiseen tai sielulliseen vaikutukseen, jopa suggestioon.

Onko lääkärin hyväksyttävää käyttää uskomushoidoksi katsottavia menetelmiä? Lääkäriliitto katsoo tuoreessa suosituksessaan, että jos lääkäri tarjoaa uskomushoitoja, hän ei saa tehdä sitä lääkärin ammattinimikkeellä eikä markkinoida hoitoja lääkärin toimintana. Tämä rajaus kumpuaa niin lääkärin etiikasta kuin lainsäädännöstä. Lääkärin tulee käyttää ammattitoiminnassaan vain hoitoja, jotka ovat lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen perusteella vaikuttavia ja tarkoituksenmukaisia.

Lääkärin tulee käyttää vain hoitoja, jotka ovat lääketieteellisen tiedon perusteella vaikuttavia ja tarkoituksenmukaisia.

Kuinka lääkärin tulee suhtautua uskomushoitoja käyttävään potilaaseen? Nykypäivänä korostetaan potilaan yksilöllisyyttä, itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta niin yhteiskunnallisena arvona kuin lainsäädännössä. Potilas voi siis valita keneltä apua hakee ja käyttääkö lääketieteellistä hoitoa.

Lääkärin tulee suhtautua jokaiseen potilaaseen avoimesti, luoda luottamuksellinen keskustelusuhde ja kysyä potilaalta mahdollisista muista hoidoista. Jos potilas kertoo käyttävänsä uskomushoitoja, häntä ei ole syytä kritisoida. Lääkärin tehtävänä on kuitenkin kertoa eri hoitovaihtoehtojen hyödyistä ja haitoista sekä mahdollisista lääketieteellisten hoitojen ja luontaistuotteiden haitallisista yhteis- tai sivuvaikutuksista.

Lääkärin tehtävänä on kertoa eri hoitovaihtoehtojen hyödyistä ja haitoista.

Kun kysymys on vakavista sairauksista ja haavoittuvista potilasryhmistä, kuten lapsista ja mielenterveyspotilaista, pitää uskomushoitojen käytössä olla erityisen varovainen. Lääkärin on hyvä pohtia potilaan kanssa todennäköisiä lääketieteellisten hoitojen käyttämättä jättämisen seurauksia. Julkisuudessa on kerrottu valitettavista tapauksista, joissa lääketieteellisesti vaikuttava hoito on viivästynyt potilaan turvauduttua uskomushoitoihin, ja seuraukset potilaan terveydelle ovat olleet vakavat.

Lääkäriliiton hallituksen joulukuussa 2017 hyväksymä suositus lääkärin suhtautumisesta uskomushoitoihin pohjaa eurooppalaisen lääkärijärjestön CPME:n kannanottoon, mutta näkökulma on suomalainen. Suositusta on valmisteltu liiton alueellisissa toimielimissä, liiton eettisessä neuvottelukunnassa, jossa edustettuna ovat myös Duodecim, FLS ja Hammaslääkäriliitto, kuin liiton toimistollakin. Keskusteluja on käyty monesta näkökulmasta, potilasturvallisuus johtotähtenä. Lopputulos on luettavissa täällä: https://www.laakariliitto.fi/edunvalvonta-tyoelama/suositukset/suositus-laakarin-suhtautumisesta-uskomushoitoihin/.

Takaisin