Jännän äärellä

Annu Tertsunen

Kun valtakunnallisesti vielä mietitään, millaista uuden soten toiminnasta halutaan, maakunnissa jo kovasti rakennetaan erilaisia toimintamalleja - tietämättä millaisiin tuotantotapoihin uusien prosessien pitäisi oikeastaan taipua. Onkin jännä nähdä, keksitäänkö kaikissa maakunnissa samaa pyörää yhä uudelleen ja uudelleen, vai osataanko jossain rakentaa parempi pyörä kuin muissa paikoissa?


Sote-lakiluonnokset ovat vihdoin lausuntokierroksella, mutta tuotantoon suuresti vaikuttava valinnanvapauslaki puuttuu vielä. Voiko käydä niin, että jossain maakunnassa rakennetaan hyvä ja toimiva integroitu toimintatapa, joka ei lopulta kelpaakaan ministeriölle, koska linjaukset muuttuivat taas kesken valmistelun?

Terveyspoliittinen työ on siitä mielenkiintoista, että hommat eivät tule koskaan valmiiksi. Voisi ajatella että asia on kuin tieteessä, jossa aina opitaan uutta ja siksi kehitetään hommaa paremmaksi, mutta niin se ei aina mene. Asiat aloitetaan usein alusta. Niin myös sote-uudistuksessa. Jännä nähdä, kuinka moni sote-palvelurakenteen suunnittelussa alusta asti mukana ollut jaksaa jatkaa loppuun asti. Ainakin vetovastuussa olevat ministerit näyttävät vaihtuvan tiheästi.

Politiikan tuulien muuttaessa suuntaansa vähän väliä aluetasolla tehdään kuitenkin jo kovasti töitä. Aikaisemmat esimerkkimaakunnat/sotealueet/tuotantoalueet (millä nimellä niitä missäkin vaiheessa uudistusta on kutsuttukin) Kainuu ja Eksote joutuvat miettimään, miten jo integroitu toimintatapa laitetaan toimimaan valinnanvapauden tuodessa mukaan yksityiset toimijat samaan prosessiin. Ajatuksena hyvä ja tukee potilaan asemaa, mutta jännä nähdä, miten integraatio sitten toimii.

Helppoa se ei ainakaan ole, mutta mahdollista, jos homma tehdään tarpeeksi hyvin. Mutta vähän jännittää.

Laajassa valmistelupohjassa on se hyvä puoli, että kaikki tulevat kuulluiksi. Ainakin Pohjois-Pohjanmaalla on maakunnallisen soten PoPSTerin valmisteluun saatu mukaan isot joukot niin kuntapäättäjiä kuin virkamiehiä (ohjaus- ja johtoryhmiin) sekä asiantuntijoita työryhmiin. Itsekin olen mukana yhdessä työryhmässä, jossa ainakin on monipuolisesti osaamista eri sote-sektoreilta ja maakunnan eri laidoilta. Onkin ollut jännää (ja terveellistä) kuulla, miltä samat asiat näyttävät, kun katsoo laajemmin kuin oman ammattikunnan sisältä.

Paljon on hyviä kehittämisehdotuksia, virtuaalisista palveluista sujuvaan tiedon siirtoon ja saumattomaan yhteistyöhön eri toimijoiden välillä, myös uusien toimijoiden kanssa. Jännä nähdä, millainen kokonaisuus PoPSTerin yli 200 asiantuntijan näkemyksistä saadaan lopulta aikaiseksi – mitkä asiat lopulta toteutuvat, ja mitkä joko unohtuvat tai jäävät toteutumatta siinä vaiheessa kun todellisuus iskee takaisin. Jos uudistukset nimittäin olisivat helppoja tehdä, ne olisi jo tehty. Ideointi on aika helppoa, toteuttaminen ei. Miten käy erva-tason yhteistyön? Ja riittääkö jokaiseen maakuntaan tarpeeksi niitä hyviä laatu-, vaikuttavuus- ja muutosjohtajia, jotka hanskaavat myös talouden ja siinä sivussa tuhatpäisen henkilöstön?

Jännäksi menee.

Sitten on vielä ihan se ruohonjuuritaso – kuka lopulta työn tekee asiakkaan/potilaan/ihmisen avuksi, ja kuka on sen tavallisen työntekijän työnantaja, ja kuka perehdyttää kaikki vanhat ja uudet toimijat uudenlaiseen toimintamalliin. Miten saadaan sitoutettua rivityöntekijät muutokseen? Millä kannustimilla valtio ohjaa maakuntasotea oikeaan suuntaan, että järjestäjä voi ohjata tuottajaa oikeaan suuntaan, jotta tuottaja voi kannustaa työntekijää oikeaan suuntaan? Mitä uutta arjen työhön tuo kilpailuelementti? (Joudutaanko vielä tarkemmin laskemaan, moneenko vaippaan päivässä vuodeosastolla on varaa, vai päinvastoin - vaihdetaanko vaippaa useammin, että päästään kilpailemaan laadulla ja potilaan tyytyväisyydellä?). Miten eri tuottajille maksettava hintataso määräytyy, ja mikä on tuote, jolle hinta määrätään? Kysymyksiä on paljon, monenlaisia.

Jännä nähdä, millaisia vastauksia noihin kysymyksiin ajan mittaan saadaan - jos saadaan.

Ja miten siellä ruohonjuuritasolla työtä tekevät ammattilaiset jaksavat jatkuvan pallottelun, epävarmuuden, ja oman työn ohella tehtävän sote-suunnittelutyöhön osallistumisen – kaikki ne kokoukset ja prosessien miettimiset? Ja siinä sivussa pitäisi jaksaa tehdä se jokapäiväinen työ, jota ei voi jättää tekemättä, vaikka kuinka samalla rakennetaan hienoa sotea. Koko ajan pitää jaksaa kehittää, suunta vain vaihtuu koko ajan, eikä matka tule koskaan valmiiksi. Ja jos kaikki energia käytetään ylätason suunnitteluun (yhä uudelleen ja uudelleen), jääkö lopulta ihan perustoiminnan rakentamiseen miten paljon panoksia?

Jännä nähdä.

Voimia kaikille sote:n rakentajille - niin yläpäässä kuin erityisesti siellä ihmisrajapinnassa. Toivottavasti tällä kertaa tulee edes melkein valmista.

Keskustele

Keskustelu