Antaa kaikkien kukkien kukkia

Fanitan psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvistä. En ole koskaan häntä tavannut enkä edes istunut hänen luennoillaan, mutta katson aina Lääkärilehdessä ensimmäiseksi kolumnisivun toivoen että tänään olisi Liisan vuoro.

Liisa on kirjoittanut viisaasti esimerkiksi yhteisistä tavoista – siitä, että tavat tiivistävät yhteisöllisyyttä, vaativat kompro­mis­seja ja neu­vovat, et­tä hyvin­voinnin pe­rusta ei ai­na ole mi­nä ja minun vapauteni. Ih­misen onnel­lisuus edel­lyttää kuulu­mista jo­honkin, ta­pojen ja nor­mien jaka­mista mui­den kans­sa. Joskus Liisa on kirjoittaessaan ollut myös turhautunut: ”Kuinka iloinen onkaan tut­kija tava­tessaan toimit­tajan, jo­ta kiinnos­tavat pel­kät fak­tat, vaik­ka ne ei­vät herät­täisi mi­tään keskus­telua so­messa ei­kä ku­kaan nii­tä peukut­taisi.”

Liisan kirjoitukset temperamentista ja siitä miten seurallisuus ja sosiaaliset taidot sekoitetaan toisiinsa nousivat mieleeni, kun jouduin tilanteeseen, jossa keskusteltiin lääkärin huonosta käytöksestä. Lääkäri ei osannut tutkia potilasta yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa eikä hän ollut ulospäin suuntautunut ja aktiivinen neuvottelutilanteissa, jossa paikalla olivat omaiset ja leegio kunnan sosiaalityöntekijöitä. Hän oli vetäytynyt sivuun ja sulkenut suunsa.

Oliko tämä huonoa käytöstä vai olisiko kuitenkin kyse siitä – kuten lääkäri itse oivaltavasti ja avoimesti totesi – ettei hänen luonteensa soveltunut tällaiseen työhön eikä hän haluaisi sitä tehdä? Hän haluaisi olla potilaan kanssa kahden, perehtyä asioihin yksin ja rauhallisessa tilanteessa ilman muiden ihmisten aiheuttamaa häiriötä. Potilaat eivät lääkärin käytöksestä olleet koskaan valittaneet, päinvastoin, he olivat hyvin tyytyväisiä lääkärin empaattiseen, perusteelliseen työskentelytapaan.

Temperamentin osa-alueita ovat mm sensitiivisyys, aktiivisuus, sopeutuvuus, sosiaalisuus, emotionaalisuus, mieliala, intensiivisyys, lähestyminen/ välttäminen, rytmisyys, häirittävyys (tarkkaavuuden kesto), sinnikkyys, elämyshakuisuus, riskin välttäminen ja palkintoriippuvuus. Meillä kaikilla on oma yhdistelmämme näistä piirteistä. Ominaisuuksina ne eivät ole hyviä tai huonoja – arvotuksen määrää kulloinenkin toimintaympäristö vaatimuksineen. Temperamenttierot eivät ole patologiaa vaan normaalivaihtelua. Temperamentti määrää, miten helposti ihminen suuttuu, muttei sitä mitä hän suuttuessaan tekee. Sen määrää persoonallisuus, johon vaikuttavat ympäristö ja kasvatus.

Kaikkien lääkäreiden ei varmasti tarvitse olla seurallisia ja temperamentiltaan sellaisia, että he nauttivat ihmisjoukoista, kommunikoinnista ja yhdessä tekemisestä. Me tarvitsemme myös niitä, jotka jaksavat sinnikkäästi yrittää, puolustavat yksilöllisyyttä, perehtyvät tuntikausia vaikeaan asiaan tai välttävät riskien ottamista. Onneksi lääkärin koulutuksella voi valita viidestäkymmenestä erikoisalasta ja tuhansista työpaikoista omalle temperamentilleen sopivan. Liisa toteaa lohdullisesti, että ihmisen työnteosta, osaamisesta, ongelmanratkaisutaidosta tai älykkyydestä hänen sosiaalisuutensa ei kerro yhtään mitään.

Takaisin