Työikäisiä lääkäreitä yli 20 000 Suomessa

Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli 1.1.2014 yhteensä 26 872. Heistä työikäisiä (alle 65-vuotiaita) ja Suomessa asuvia oli 20 110. Työikäisten lääkärien määrä ylitti nyt ensimmäistä kertaa 20 000:n rajan.

Uusia lääkäreitä valmistuu vuosittain noin 600. Maamme lääkäritiheys 1.1.2014 oli 271 asukasta yhtä työikäistä lääkäriä kohden. Lääkäritiheydessä on merkittäviä alueellisia eroja.

Suomessa asuvista lääkäreistä 95 % kuuluu Lääkäriliittoon. Vuoden 2014 alussa liitossa oli 24 597 jäsentä, joista 1 519 oli opiskelijoita.

Uusin erikoisala akuuttilääketiede

Suomessa asuvista työikäisistä lääkäreistä 60 % eli 12 032 on erikoistunut. Erikoisaloja on 50. Uusin erikoisala on akuuttilääketiede, johon on voinut erikoistua 1.1.2013 alkaen. Akuuttilääketieteeseen erikoislääkärin oikeudet on saanut jo 52 lääkäriä.

Lääkärit voivat hankkia myös erityispätevyyksiä, joita myöntää Lääkäriliitto. Työikäisille myönnettyjä erityispätevyyksiä oli vuodenvaihteessa 2 174. Erityispätevyysalueita on yhteensä 37, joista uusin on terveydenhuollon tietotekniikan erityispätevyys.

Uudet tilastotiedot on päivitetty myös Lääkärilaskuriin. Lääkärilaskurin avulla voi hakea tilastotietoa työikäisistä Suomessa asuvista lääkäreistä esimerkiksi sairaanhoitopiireittäin, iän tai erikoisalan perusteella. Lääkärilaskuri on kehitetty Lääkäriliiton organisaatioiden ja jäsenten sekä median, tutkijoiden ja julkishallinnon käyttöön. 

Lääkärilaskuri

Lääkärit 2014 (pdf)

Lisätietoja:
tutkija Piitu Parmanne, puh. 050 511 3774

Takaisin