Sairausvakuutuskorvaukset pitää säilyttää

Suomen Lääkäriliitto näkee tärkeänä yksityisistä terveyspalveluista maksettavien sairausvakuutuskorvausten säilyttämisen potilaiden valinnanvapauden tukena.

Hallituksen kaavailemat lisäsäästöt yksityislääkärissä käyntien korvauksia puolittamalla eivät saa kannatusta Lääkäriliitossa.

– Suunniteltu leikkaus on niin merkittävä, että se kyseenalaistaa koko järjestelmän. Kansalaiset käyttävät laajasti näitä palveluita, ja eräät niistä ovat sellaisia, joita ei ole edes saatavilla julkisella puolella. Esimerkkinä silmälääkärien, gynekologien ja ihotautilääkärien palvelut, politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen toteaa.

Lääkäriliitto on linjannut keväällä 2014 laatimissaan hallitusohjelmatavoitteissa, että asiakasmaksujen osuutta ei tulisi terveydenhuollossa – ei julkisessa eikä yksityisessä – nostaa.

– Palvelujenkäyttömaksuja ja lääkkeiden omavastuuosuuksia ei tulisi nostaa, koska meidän terveydenhuollon palvelujärjestelmämme rahoitus on jo nyt regressiivinen. Toisin sanoen köyhemmät maksavat palveluistaan suhteessa enemmän kuin varakkaammat. Syy tähän on kansainvälisesti tarkastellen korkeat palvelujen asiakasmaksuosuudet. Tämä hallituksen ratkaisu on täysin vastakkainen Lääkäriliiton tavoitteille, Pärnänen perustelee.

Hän laskee, että potilaalle maksettava korvaus yksityislääkäripalvelujen käytöstä tulee olemaan lähempänä kymmentä prosenttia potilaan maksamista kokonaiskustannuksista, jotka muodostuva lääkärinpalkkioista ja lääkärikeskusten toimistomaksuista.

– Tämä reilu kymmenen prosenttia on niin pieni osuus, että se alkaa olla merkityksetön. On syytä kysyä, onko tällaisen järjestelmän ylläpito enää edes tarkoituksenmukaista. Kuitenkin myös Kela on korostanut, että yksityislääkäripalvelujen korvausjärjestelmä on tarpeellinen jatkossakin. Sairausvakuutuslain mukaan korvaustason tulisi olla 60 prosenttia. Vuonna 1996 korvaustaso oli keskimäärin 40 prosenttia, mutta vuonna 2013 enää alle 22 prosenttia. Sairausvakuutuskorvauksista on siis säästetty jo vuosikymmenien ajan.

Lisätietoa:
Heikki Pärnänen
040 546 5316
heikki.parnanen@laakariliitto.fi

Takaisin