Kehitysyhteistyörahaa Ebola-viruksen torjuntaan

Ebola on viruksen aiheuttama verenvuotokuume, johon ei ole rokotetta. Tauti johtaa usein kuolemaan. Sen kukistaminen edellyttää resursseja varsinaiseen hoitoon ja hoidon ei-lääkkeellisten resurssien, kuten suojautumisen, takaamiseen. Sairastuneen kärsimyksiä on lievitettävä parhaan mahdollisen mukaan.

Etupäässä Afrikan maissa leviävään virukseen kuolee noin 50 prosenttia tartunnan saaneista. Taudin oireita ovat mm. kuume, päänsärky, nivel- ja lihaskivut, ripuli, oksennus ja verenvuodot. Terveyden ja hyvinvointilaitoksen, THL:n Ebola-tietopankin mukaan taudin itämisaika vaihtelee niin paljon kuin 21-vuorokautta.

Ebola on virustauti ja siihen on vaikeaa kehittää rokotetta. Lääkäriliitto toivoo, että esimerkiksi Suomen kehitysyhteistyörahoja ohjattaisiin Ebolan torjumiseen.

Maailman Lääkäriliiton, WMA, Etelä-Afrikassa pidettyyn kokoukseen juuri osallistunut Suomen Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve korostaa, että taudin hoitaminen paikalla ja sen leviämisen torjunta on huomattavasti edullisempaa kuin tilanne, jossa tauti on karannut maailmanlaajuiseksi ongelmaksi.

- Kokouksessa hyväksyttiin julkilausuma, jossa peräänkuulutetaan kansainvälistä apua alueelle. Tällöin painopiste on välittömästi aineellisten resurssien ja osaamisen lisäämisessä, sillä alueen maat eivät ilman apua selviä kriisistä. Hoitokeskusten rakentaminen, suojavarusteiden hankkiminen sekä apu potilaiden kontaktien jäljittämisessä ovat nyt äärimmäisen tärkeitä toimenpiteitä.

- Nigeria on osoittanut, että tauti voidaan rajoittaa alueelliseksi. Sierra Leone, Liberia ja Guinea tarvitsevat välittömästi apua, jotta se niiltäkin onnistuisi. Suomen tulee osallistua tähän toimintaan osana kansainvälistä yhteisöä, huomauttaa Heikki Pälve.   

Ebolaan sairastuneita on tuotu hoitoon Yhdysvaltoihin, Espanjaan, Britanniaan ja Saksaan. Suomessa taudin kulkua seuraa Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos, THL. Se pohjaa arvionsa EU:n ja WHO:n tekemiin riskiarvioihin.

Lisätietoja:    toiminnanjohtaja Heikki Pälve, puh. 050 564 7345

WMA:n hyväksymä resoluutio: WMA Resolution on Ebola Viral Disease:

http://www.wma.net/en/30publications/10policies/e21/index.html

Takaisin