Lääkäriliiton väestökysely: Suomalaisten hoitoonpääsy kangertelee

Suomalaisten hoitoonpääsy kangertelee niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossa. Tuoreen väestötutkimuksen mukaan 37 prosenttia vastanneista oli käyttänyt yksityislääkärin palveluja, koska heillä oli ongelmia päästä julkiseen terveydenhuoltoon hoitoon. Ilman järjestelmän muutosta hoitojonojen ongelmista ei päästä eroon. Muutokset on tehtävä kansalaisten terveystarpeiden perusteella.

Väestökyselyyn vastanneista 60 prosenttia oli käyttänyt terveyskeskuksen palveluita edeltävän vuoden aikana. Eläkeläiset käyttivät terveyskeskusta eniten. Terveyskeskusten palveluita käyttäneistä 37 prosenttia oli sitä mieltä, että terveyskeskusten ajanvarausvastaanotolle pääsyssä oli ongelmia pitkien odotusaikojen vuoksi.

Vastaajista 58 prosenttia oli tyytyväisiä kuntansa terveyskeskuksen palveluihin, kun vastaavassa väestökyselyssä Tanskassa lääkäriinsä tyytyväisiä oli 86 prosenttia. Vastaajista 57 prosenttia kertoi ongelmaksi pitkät jonotusajat. 45 prosenttia vastaajista kertoi ongelmaksi pitkät jonotusajat myös julkiseen sairaalahoitoon.

Lääkäriliitto selvitti huhtikuussa 2012 kansalaisten käsityksiä hoitoonpääsyn toteutumisesta. Tutkimuksen toteutti TNS Gallup puhelinhaastatteluna viikoilla 17–18. Haastateltavia oli yhteensä1004 kansalaista eri ikäryhmistä, yhteiskuntaluokista ja eri puolilta maata. Haastateltavat ovat edustava otos koko väestöstä.

Lisätietoja: politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen, puh. 040 546 5316 tai terveyspolitiikan asiantuntija Lauri Vuorenkoski, puh. 044 563 0556

Muistio: Hoitoonpääsyn ongelmat terveydenhuollossa (pdf) Väestökyselyn perustulokset (pdf) http://www.laakariliitto.fi/liitto/terpomateriaali.html

Takaisin