Lääkäriliiton laatupalkinnot varfariinihoidon seurannan ja aivoinfarktin liuotushoidon kehittäjille

Lääkäriliiton vuoden 2013 laatupalkinnot on myönnetty Helsingin kaupungin ANTIKO-hankkeelle sekä HYKS:n aivoinfarktin liuotushoidon toimintamallille.

Palkinnot luovutettiin Lääkäriliitossa järjestetyssä tilaisuudessa 9. joulukuuta.

Palkintosumma 12 000 euroa jaettiin kahden hankkeen kesken. Helsingin kaupungin ANTIKO-hanke (antikoagulaatiohoidon seurannan ja sähköisen asioinnin kehittämishanke) sai 8 000 euroa. Hankkeessa kehitettiin kolmen vuoden ajan varfariinihoidon seurantaa ja ohjausta helsinkiläisillä terveysasemilla. Tavoitteena oli potilaiden omahoidon ja sähköisen asiakaspalautteen kehittäminen.

Varfariini koskettaa suurta potilasjoukkoa. ANTIKO-hankkeessa on luotu hyvä toimintamalli, joka pyrkii selkiyttämään perusterveydenhuollon työntekijöiden välistä työnjakoa ja vapauttamaan resursseja muuhun työhön siirtämällä vastuuta potilaille itselleen. Tämä on terveyshyötymallin mukaista toimintaa, jossa potilas muuttuu passiivisesta seuraajasta aktiiviseksi toimijaksi, valintaa perustellaan.

HYKS:n neurologian klinikan aivoverenkiertohäiriötiimille, Meilahden päivystyspoliklinikalle ja HYKS ensihoidolle myönnettiin 4 000 euron suuruinen palkinto aivoinfarktin liuotushoitoa koskevan toimintamallin kehittämisestä. HYKS:n aivoinfarktin liuotushoitoketju on hyvin mitattu ja dokumentoitu toimintamalli, joka on tunnustettu myös kansainvälisesti, valintaa perustellaan.

Tällä hetkellä aivoinfarktin liuotushoitoa pystytään antamaan HYKS:n alueella nopeammin ja useammalle sitä tarvitsevalle potilaalle kuin missään muualla maailmassa. Liuotushoito on annettava 4,5 tunnin sisällä oireiden alusta. Hoito tehoaa sitä paremmin, mitä nopeammin sen saa. HYKS:ssä liuotushoito kyetään antamaan keskimäärin 17 minuutin sisällä potilaan saapumisesta sairaalaan. Tämä aikaa sisältää potilaan tutkimisen, pään kuvantamisen, verikokeet, diagnoosin ja hoidon aloittamisen. Keskimäärin eurooppalaisilla, amerikkalaisilla ja australialaisilla keskuksilla vastaava aika on 70 – 80 minuuttia.

Laatupalkinto myönnetään vuosittain lääkäriryhmälle, lääkärin johtamalle moniammatilliselle ryhmälle tai yksittäiselle lääkärille kannustuksena tuloksekkaasta toiminnan kehittämisestä. Palkinnosta päättää Lääkäriliiton professiojaos Lääkäriliiton laatuneuvoston esityksestä. Laatuneuvostossa ovat edustettuina Lääkäriliiton lisäksi Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Finska Läkaresällskapet ja Lääkäripalveluyritysten yhdistys.

Lisätietoja:

- ANTIKO-hanke: projektipäällikkö, terveyskeskuslääkäri Jaana Puhakka, puh. 040 182 9517, jaana.puhakka@hel.fi
- HYKS:n aivoinfarktin liuotushoidon toimintamalli: neurologian emeritusprofessori Markku Kaste, puh. 040 510 2423, markku.kaste@hus.fi
- Lääkäriliiton laatuneuvoston puheenjohtaja Ermo Haavisto, puh. 020 633 2002, ermo.haavisto@carea.fi

Takaisin