Lääkäriliiton kollegiaalisuuspalkinto Sirkku Vuormalle

Lääkäriliiton kollegiaalisuuspalkinto on myönnetty lääketieteen tohtori, terveyskeskuslääkäri Sirkku Vuormalle. Palkinto luovutettiin liiton valtuuskunnan syyskokouksen yhteydessä 15.12. Helsingissä.

 

Vuorma perusti syksyllä 2012 Lääkärit-nimisen Facebook-ryhmän. Sen tarkoituksena on ollut tarjota lääkäreille ja vähintään neljän vuoden opinnot suorittaneille lääketieteen kandidaateille sosiaalisen median alusta, jossa voidaan keskustella laaja-alaisesti lääkärintyöhön ja lääketieteeseen liittyvistä asioista.

Ryhmä on kasvanut kaiken aikaa ja tällä hetkellä siihen kuuluu yli 9000 jäsentä. Ryhmän pääylläpitäjä on edelleen Sirkku Vuorma, mutta ryhmän kasvettua mukaan on tullut kaksi muuta ylläpitäjää, Jaana Wessman ja Jaakko Pitkäjärvi.

Ryhmä toimii vilkkaasti. Moderointi on toiminut hyvin, ja keskusteluja on käyty rakentavassa hengessä.

– Facebook-ryhmä on toiminut monipuolisena ja nopeana keskustelu- ja tiedotuskanavana lääkärien välillä. Facebook-ryhmä on edistänyt hienolla tavalla suomalaisten lääkärien välistä kollegiaalisuutta ja yhteisöllisyyttä, todetaan palkintoperusteissa.

Kollegiaalisuuspalkinto myönnetään henkilölle tai työyhteisöille, joka on edistänyt kollegiaalisuutta lääkärien välillä tai parantanut yhteistyötä muiden ammattiryhmien kanssa. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa.

Ehdotuksen kollegiaalisuuspalkinnon saajasta/saajista voi tehdä lääkäri/työyhteisö itse tai palkintoa voi ehdottaa toiselle taholle. Palkinnon myöntämisestä päätti Lääkäriliiton hallitus professiojaoksen ehdotuksesta.

Takaisin