Lääkärikoulutuksen sisäänottomäärä jo nyt 600

Uutispäivä Demari kirjoittaa 14.9.2011 julkaisemassa uutisessaan, että ”Opetusministeri esittää lääkärikoulutukseen lisää aloituspaikkoja ja että tällä hetkellä aloituspaikkoja on yli 400".

Lääkärikoulutuksen sisäänottomääriä on nostettu jo 2000-luvun alussa yli 600:n. Lääkäriksi koulutetaan yksi sadasta ikäluokassa. Toteutetun koulutusmäärän lisäys näkyy jo nyt. Esimerkiksi terveyskeskusten lääkäritilanne on parantunut: Lääkärivaje on lähes puolittunut parissa viime vuodessa.

Lääkäriliitto on huolissaan erikoislääkärien riittävyydestä lähitulevaisuudessa. Lääkärikunnan eläköityminen kiihtyy ja eläköitymisen huippu saavutetaan 10 vuoden sisällä. Siksi liitto pitää erityisen tärkeänä, että erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallista koordinaatiota lisättäisiin. Näin pystyttäisiin paremmin ohjaamaan, mihin erikoisalaan lääkärit erikoistuvat.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Heikki Pälve, puh. 050 564 7345 tai tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä, puh. 050 331 7973

Takaisin