Vaihtoehtoiset hoitomuodot

Raja lääketieteen ja vaihtoehtohoitojen välillä ei ole tarkka. Eri kulttuureissa sekä eri aikoina on paljon vaihtelua siinä, mitkä hoitomuodot sijoitetaan mihinkin kategoriaan. Myös raja vaihtoehtohoitojen ja viihteen välillä on liukuva.

On tärkeää, että potilaat rohkenevat kertoa lääkärilleen kaikista käyttämistään hoidoista. Tästä syystä lääkärin ei pidä suhtautua kielteisesti vaihtoehtoehtohoitoja käyttävään potilaaseen, vaan on pyrittävä mahdollisimman avoimeen dialogiin.

Yksittäisten lääkärien auktoriteetti perustuu osaltaan ammattikunnan nauttimaan luottamukseen, joka pohjautuu vaikuttaviksi osoitettujen hoitojen käyttöön. Potilaan on lääkäriin tullessaan voitava luottaa siihen, että tämä soveltaa parhaita, tieteelliseen viitekehykseen pohjautuvia menetelmiä.

Potilaat käyttävät runsaasti hoitoja, jotka eivät kuulu lääketieteen piiriin. Niitä kutsutaan – näkökulmasta riippuen – vaihtoehtohoidoiksi, täydentäviksi hoidoiksi, uskomuslääkinnäksi tai puoskaroinniksi. Raja lääketieteen ja vaihtoehtohoitojen välillä ei ole tarkka ja eri kulttuureissa sekä eri aikoina on paljon vaihtelua siinä, mitkä hoitomuodot sijoitetaan mihinkin kategoriaan. Esimerkiksi homeopaattisten valmisteiden käyttö on useissa Keski-Euroopan maissa laajasti hyväksyttyä myös lääkärien keskuudessa, toisin kuin Suomessa.

Lääketieteessä tieteellisen näytön korostus ja tutkimustyön määrä ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Joskus jokin hoitomuoto siirtyy vähitellen lääketieteen piiriin ainakin osittain (esimerkiksi akupunktuuri). Toisaalta raja vaihtoehtohoitojen ja viihteen välillä on sekin epätarkka (esimerkiksi kosmetologiset hoidot tai hieronnat). Vaihtoehtohoitojen tarjoajilla ei useimmiten ole lääkärin koulutusta, mutta pieni osa lääkäreistä on profiloitunut tarjoamaan hoitoja, joilla ei ole yleistä hyväksyntää lääketieteessä.

Potilaat käyttävät vaihtoehtohoitoja monista syistä. Joskus syy on ideologinen ja perustuu maailmankuvaan (esimerkiksi antroposofia), joskus taas pettymys virallisessa terveyden huollossa saatuun kohteluun tai hoitotulokseen. Lisäksi vaihtoehtohoitoja markkinoidaan runsaasti ja ilman lääketieteen markkinoinnissa vaadittavaa tiukkaa kontrollia. Vaihtoehtohoidot saavat myös runsasta – usein kritiikitöntä – julkisuutta mediassa.

Vaihtoehtohoitoja on jossakin määrin tutkittu lääketieteen hyväksymillä tieteellisillä menetelmillä. Valtaosasta ei kuitenkaan ole käytettävissä sellaista tutkimustietoa, jolla voitaisiin perustella hoidon hyötyä. Toisaalta tietoa puuttuu yhtä lailla myös näiden hoitojen mahdollisista haitoista. Lääketieteen näkökulmasta jotkut hoidot ovat todennäköisesti haitattomia (esimerkiksi hyvin laimeat homeopaattiset valmisteet), jotkut taas potentiaalisesti haitallisia (esimerkiksi mäkikuismavalmisteiden yhteisvaikutukset). Osa vaihtoehtohoitojen edustajista suhtautuu periaatteessakin kielteisesti siihen, että heidän hoitojaan tutkittaisiin lääketieteen menetelmin. Hoidon perustana voikin olla teoreettisesti mahdottomia tai mystisiä ajatusrakennelmia, jolloin tieteeseen kuuluva rationaalinen ajattelu- ja argumentaatiotapa ei ole mahdollinen. Vaihtoehtohoitojen tutkimusta vaikeuttaa myös se, että usein ei ole kysymys vain yhdestä hoidosta vaan kokonaisesta elämäntavasta tai maailmankatsomuksesta.

LÄÄKÄRI JA VAIHTOEHTOHOIDOT

On tärkeää, että potilaat rohkenevat kertoa lääkärilleen kaikista käyttämistään hoidoista. Tästä syystä lääkärin ei pidä suhtautua kielteisesti vaihtoehtohoitoja käyttävään potilaaseen, vaan on pyrittävä mahdollisimman avoimeen dialogiin. Joskus on mahdollista esittää arvio siitä, onko potilaan käyttämä vaihtoehtohoito todennäköisesti vaaraton, mahdollisesti haitallinen tai todennäköisesti haitallinen, mutta aina riskien arviointi ei ole mahdollista. Avoin keskustelu helpottaa tunnistamaan tilanteet, joissa potilas suunnittelee luopuvansa tarpeellisesta lääketieteellisestä hoidosta vaihtoehtoisen hoidon vuoksi. Lääkärin on tällöin selkeästi tuotava esiin riskit ja haitat, vaikka potilaalla onkin itsemääräämisoikeus hoitojensa osalta.

POTILASTAPAUS

Pikkulapsella on useita allergioita ja lieväoireinen astma. Lääkehoito toteutuu asianmukaisesti. Äiti suunnittelee aloittavansa lapselle homeopaattisen valmisteen ”allergiaoireiden ehkäisyyn” ja kysyy lääkärin mielipidettä asiaan.

Lasta tai muuten vajaavaltaista hoidettaessa hoitopäätöksistä neuvotellaan vanhempien tai muun holhoojan kanssa. Jos tällaisen potilaan henki tai terveys selvästi vaarantuu vaihtoehtoisen hoitomuodon tai asianmukaisesta hoidosta pidättäytymisen seurauksena, tarpeellinen lääketieteellinen hoito on annettava vanhempien tai holhoojan tahdosta riippumatta, tarvittaessa huostaanottomenettelyn avulla.

Lääkärinvalan mukaan lääkärin tulee käyttää vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä edellyttää myös, että ammattitoiminnassa sovelletaan yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja.

Yksittäisten lääkärien auktoriteetti perustuu osaltaan ammattikunnan nauttimaan luottamukseen, joka pohjautuu vaikuttaviksi osoitettujen hoitojen käyttöön. Potilaan on lääkäriin tullessaan voitava luottaa siihen, että tämä soveltaa parhaita, tieteelliseen viitekehykseen pohjautuvia menetelmiä. Vaihtoehtohoitojen markkinointi ja myynti lääkärin auktoriteetilla ei siis ole soveliasta. Lisäksi on otettava huomioon, että myös vaarattomat mutta hyödyttömät hoidot kuluttavat terveydenhuollon rajallisia resursseja.

LISÄTIETOJA

Louhiala P. There is no alternative medicine. Medical Humanities 2010;36:115–117.
Luukkanen P, Louhiala P. Vaihtoehtohoidot ja etiikka. Suomen Lääkärilehti 1999;54:3887–89.
Miten suhtautua vaihtoehtohoitoihin – eettisiä näkökohtia. Lääkärin käsikirja 17.9.2004. www.terveysportti.fi
Mäki K. Ihmiskäsitykset sairaus – ja hoitokäsitysten taustalla. Suomen Lääkärilehti 2003;58;1933–34.
Ryynänen O-P, Myllykangas M. Paramedikalisaatio. Duodecim 2003;119:1874–80.

© Suomen Lääkäriliitto