Salassapitovelvollisuus ja sen poikkeukset

Salassapitovelvollisuuden tarkoituksena on säilyttää lääkärin ja potilaan välillä hoidon kannalta tärkeä luottamuksellinen suhde. Lääkärin tai hammaslääkärin ei pidä ilmaista ilman lupaa sivulliselle, mitä hän ammattiaan harjoittaessaan on saanut tietää hoitamastaan henkilöstä ja tämän sairaudesta. Salassapitovelvollisuus on elinikäinen.

Jos lainsäädäntö edellyttää tietojen luovuttamista potilaan suostumuksesta riippumatta, tulee luovuttaa vain kyseisen tarkoituksen kannalta välttämättömät tiedot.

Lääkärin salassapitovelvollisuus on lääkärin etiikan kulmakiviä. Salassapitovelvollisuuden tarkoituksena on säilyttää lääkärin ja potilaan välillä potilaan hoidon kannalta tärkeä luottamuksellinen suhde. Näin hoitoa tarvitseva potilas uskaltaa kertoa mahdollisesti arkaluontoisetkin sairauteensa liittyvät tiedot.

Lääkäri-potilassuhteen ylläpitämiseksi ja turvaamiseksi lääkärin tulee aina pitää mielessään salassapitovelvollisuuden eettiset ja juridiset normit. Perussääntönä on pidettävä, että lääkärin tai hammaslääkärin ei tule ilmaista ilman lupaa sivulliselle, mitä hän ammattiaan harjoittaessaan on saanut tietää hoitamastaan henkilöstä ja tämän terveydentilasta.

Vaikka lainsäädäntö mahdollistaa salassapitovelvollisuudesta poikkeamisen useissa tilanteissa, on tietojen luovuttamisessa huomioitava se, että jokaisella on perustuslaissa turvattu oikeus luottamukselliseen tiedonvaihtoon arkaluonteisista asioistaan. Niinpä salassa pidettävien terveydentilatietojen luovuttamisen tulisi ensisijaisesti perustua potilaan lupaan. Jos lainsäädäntö edellyttää tietojen luovuttamista potilaan suostumuksesta riippumatta, tulisi erikseen varmistautua siitä, että luovutettavat tiedot ovat välttämättömiä sen tarkoituksen kannalta, johon tietoja vaaditaan.

On joskus vaikeaa ratkaista, mikä seikka on salaisuus ja mikä ei. Tämänkin asian ratkaisee viime kädessä potilas itse. Jonkin seikan pitämistä salaisuutena ei voida arvioida pelkästään sen perusteella, onko lääkärin oman käsityksen mukaan potilaalla intressiä seikan salaamiseen vai ei. Vaikka julkisuudessa jo esillä olleet potilasta koskevat tiedot eivät voi olla lain tarkoittamia salaisuuksia, tulee tällaisistakin asioista keskustelemiseen sivullisten kanssa suhtautua pidättyvästi. Lääkärin tulee aina ottaa huomioon paitsi juridiset salassapitovelvoitteensa myös se, miten potilaan asioiden paljastaminen vaikuttaa jatkossa hänen mahdollisuuksiinsa ylläpitää luottamuksellista hoitosuhdetta.

SALASSAPITOVELVOLLISUUS VAHVISTETTU LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ

Salassapitovelvollisuuden pääsääntö sisältyy terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 17 §:ään, jonka mukaan ”terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa sivulliselle luvatta ilmaista yksityisen tai perheen salaisuutta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon. Salassapitovelvollisuus säilyy ammatinharjoittamisen päättymisen jälkeen.”

Potilaslain (785/1992) 13 § määrää kaikki terveydenhuollon toimintayksikössä työskentelevät pitämään salassa potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot. Säännöksen mukaan ”Terveydenhuollon ammattihenkilö tai muu terveydenhuollon toimintayksikössä työskentelevä taikka sen tehtäviä suorittava henkilö ei saa ilman potilaan kirjallista suostumusta antaa sivulliselle potilasasiakirjoihin sisältyviä tietoja. Sivullisella tarkoitetaan tässä laissa muita kuin asianomaisessa toimintayksikössä potilaan hoitoon tai siihen liittyviin tehtäviin osallistuvia henkilöitä. Salassapitovelvollisuus säilyy palvelussuhteen tai tehtävän päättymisen jälkeen.”

Lakisääteinen salassapitovelvollisuus koostuu kolmesta osasta:

  • vaitiolovelvollisuus salassa pidettävistä tiedoista,
  •  velvollisuus ylläpitää asiakirjasalaisuutta eli huolehtia potilasasiakirjojen
  • säilyttämisestä niin, etteivät sivulliset pääse niihin käsiksi, sekä
  • salassa pidettävien tietojen hyväksikäyttökielto eli lääkäri ei saa
    ilman potilaan lupaa käyttää omaksi tai toisen eduksi taikka toisen
    vahingoksi hoidon yhteydessä saamiaan tietoja.

Terveydenhuollon ammattihenkilön salassapitovelvollisuus on periaatteessa elinikäinen. Potilasasiakirjojen salassapitoa julkisessa terveydenhuollon toimintayksikössä koskevat kuitenkin asiakirjojen julkisuutta koskevat säännökset ja salassapidon määräajat.

Eettisiä ongelmia salassapitovelvollisuudesta aiheutuu erityisesti tilanteessa, jossa potilaan salaisuuden paljastaminen on välttämätöntä toisen henkilön hengen tai terveyden suojelemiseksi. Tällöin salassapitovelvollisuuden rikkominen voidaan perustella pakkotilalla, jossa suuremman intressin (henki ja terveys) takia joudutaan uhraamaan pienempi (arkaluonteisten tietojen salassapito). Pakkotilaan ei kuitenkaan voi vedota silloin, kun laissa on tarkasti määritelty tietojen ilmoittamisen edellytykset. Näin on tehty muun muassa alaikäisen potilaan osalta lastensuojelulaissa.

Toinen eettisesti ongelmallinen tilanne syntyy silloin, kun potilaan hoitoaan varten antamat tiedot paljastavat hänen olleen osallisena rikoksessa. Hoitoa tarvitsevien hoitoon hakeutumisen turvaamista pidetään kuitenkin yleisen edun kannalta vähintään yhtä tärkeänä asiana kuin rikosten selviämistä. Niinpä rikokseen syyllistyneenkin on voitava päästä hoitoon ilman pelkoa siitä, että lääkäri toimii ilmiantajana. Lääkärin kanssa käydyt keskustelut kuuluvat länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan sen luottamuksellisen tiedonvaihdon piiriin, jonka paljastamisesta ulkopuoliselle voi lähtökohtaisesti päättää vain potilas itse.

Yleisesti ottaen terveydenhuollon ammattihenkilöt noudattavat salassapitovelvoitetta Suomessa hyvin. Terveydenhuollon toimintayksiköissä työskentelee kuitenkin laaja joukko henkilöitä erilaisissa tehtävissä. Kaikille salassapitosäännösten merkitys ei ole yhtä selvä, ja tämän vuoksi toiminnasta vastaavan henkilön tulee huolehtia henkilöstön riittävästä koulutuksesta ja valvonnasta. Lisäksi terveydentilatietojen kokoaminen yhä suurempiin alueellisiin ja kansallisiin tietokantoihin aiheuttaa joskus kiusauksen kurkistaa jonkun tutun henkilön potilastietoihin. Tilanteet, jossa terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat luvatta katselleet muiden kuin hoitamiensa henkilöiden potilastietoja, ovatkin tavallisempia rikkeitä kuin omien potilaiden tietojen paljastaminen ulkopuoliselle. Tällainen toiminta ei ole hyväksyttävää, minkä vuoksi käyttöoikeuksien ja käyttölokien valvonta on oleellinen osa asiakirjasalaisuuden ylläpitämistä terveydenhuollon toimintayksiköissä.

POIKKEUKSIA SALASSAPITOVELVOLLISUUTEEN


Alun perin varsin ehdottomaan lääkärin salassapitovelvollisuuteen on yhteiskunnan kehityksen seurauksena tullut yhä enemmän poikkeuksia. Nykylainsäädännön poikkeukset ovat kolmen tyyppisiä: ne antavat lääkärille mahdollisuuden harkintansa mukaan ilmoittaa sivulliselle salassa pidettäviä tietoja, ne antavat sivulliselle oikeuden vaatia lääkäriä ilmoittamaan salassa pidettäviä tietoja taikka ne edellyttävät, että lääkäri aina ilmoittaa määrätyt tiedot.

Potilaslain 13 §:n 3 momentissa on säädetty salassapitovelvollisuudesta poikkeamisesta, esimerkiksi hoitopalautteen antamisesta. Lääkäri tai hammaslääkäri saa antaa potilaan tutkimuksen ja hoidon järjestämiseksi tarpeellisia tietoja toiselle terveydenhuollon toimintayksikölle tai ammattihenkilölle samoin kuin yhteenvedon annetusta hoidosta potilaan hoitoon lähettäneelle terveydenhuollon toimintayksikölle tai ammattihenkilölle ja hoidosta vastaavalle lääkärille pelkästään potilaan ja hänen laillisen edustajansa suullisen suostumuksen tai asiayhteydestä muuten ilmenevän suostumuksen mukaisesti.

Lääkäri tai hammaslääkäri voi harkintansa mukaan ilmoittaa holhousviranomaiselle henkilöstä, joka on edunvalvojan tarpeessa. Holhoustoimesta annetun lain (442/1999) 91 §:n mukaan se, joka on saanut tiedon edunvalvonnan tarpeessa ilmeisesti olevasta henkilöstä, voi vaitiolovelvollisuuden estämättä ilmoittaa asiasta holhousviranomaiselle.

SALASSAPITO JA PROFESSIO

Jo Hippokrateen valassa otetaan potilastietojen salassapitäminen esille ja se on myös osa modernia lääkärinvalaa. Potilaan luottamus lääkäriin keskeisesti nojaa hänen luottamukseensa siihen, että kerrotut asiat jäävät vain lääkärin tietoon. Potilaan on helppo ymmärtää oman etunsa mukaiseksi, että muut terveydenhuollon työntekijät ja sairaudesta potilaalle korvauksia maksavat henkilöt saavat tarpeellista tietoa päätöstensä perusteeksi.

Merkittävä kynnys on siinä, jos yhteiskunta velvoittaa lääkärin kertomaan potilaan sairaudesta, kun se ei ole suoranaisesti potilaan edun mukaista. Vielä kymmenen vuotta sitten laki edellytti tuomioistuimen päätöstä vakavan rikoksen yhteydessä, ennen kuin lääkäri oli velvoitettu paljastamaan potilassalaisuuden piirissä olevia asioita. Sen jälkeen ajoterveyslakiin ja aselakiin on kirjattu lääkärin ”velvollisuus” tietojen luovuttamiseen, vaikka ministeriön ja asiantuntijoiden esitys on puhunut lääkärin ”oikeudesta” tarpeellisten tietojen luovuttamiseen. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn yhteydessä lääkärin tuli aiemmin tehdä ilmoitus sosiaaliviranomaisille, mutta nykyisen lain mukaan ilmoitus on tehtävä poliisille.

Jos lääkärit eivät professiona kykene huolehtimaan potilaiden luottamuksesta, on pelättävissä, että potilaat eivät kerro diagnoosin ja hoidon kannalta keskeisiä esitietoja. Tällöin professio menettää mahdollisuuden auttaa yksittäistä potilasta, mutta myös mahdollisuuden auttaa yhteiskuntaa esimerkiksi ajo- ja aseturvallisuuden parantamisessa.

Profession aseman oikea ymmärtäminen ja kliinisen autonomian ylläpitäminen ovat keskeisiä, kun yhteiskunta haluaa hyödyntää lääkäreiden toimintaa täysimääräisesti. Maailmalta on jo tietoa, että kaikkinainen potilastietojen tallentaminen on alkanut kärsiä, kun potilaat ovat menettäneet luottamuksen niiden pysymiseen hoitavan lääkärin hallussa vain potilaan lääketieteellisen hoidon apuna.

ASIANOSAISEN TIEDONSAANTIOIKEUS

Keskeinen tiedon saantiin oikeuttava säännös sisältyy viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 11 §:ään. Tämän säännöksen mukaan sillä, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee, on oikeus saada tieto salassa pidettävistäkin asiakirjoista (niin sanottu asianosaisjulkisuus). Asianosaisen tiedonsaantioikeus koskee jopa toisen henkilön potilasasiakirjoja. Esimerkiksi potilaan hoidon maksavat kunnat ovat tämän säännöksen perusteella oikeutettuja saamaan tietoja niistä potilaista, joiden hoidon ne ovat kustantaneet.

Tietoja ei kuitenkaan tarvitse antaa, jos tietojen antaminen on vastoin erittäin tärkeää yleistä tai yksityistä etua. Terveydentilatietojen antaminen sivulliselle, jolla on jokin oikeudellinen intressi valvottavanaan, katsotaan yleensä potilaan tärkeän yksityisen edun vastaiseksi. Aivan ehdottomasti toisen henkilön terveydentilatietojen antamista asianosaiselle ei kuitenkaan pidetä yksityisen edun vastaisena, vaan yksittäistapauksissa ja intressipunninnan jälkeen omaiset ovat tämän säännöksen perusteella voineet saada henkilön toimikelpoisuuteen vaikuttavia terveydentilatietoja oikeudenkäynnissä käytettäväksi.

Lääkärin ja hammaslääkärin salassapitovelvoite jatkuu potilaan kuoleman jälkeen. Potilaslaki (13 § 3 mom kohta 5) mahdollistaa kuitenkin kuolleen henkilön elinaikana annettua terveyden- ja sairaanhoitoa koskevien tietojen antamisen perustellusta syystä ja kirjallisesta hakemuksesta sille, joka tarvitsee tietoja tärkeiden etujensa tai oikeuksiensa selvittämistä varten. Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta voi olla testamentin moitekanne. Tällöinkin annetaan vain ne tiedot, jotka liittyvät olennaisesti asiaan.

VIRANOMAISTEN TIEDONSAANTIOIKEUS

Hyvinvointiyhteiskunnassa edellytetään salassapitovelvoitteen rikkomista paitsi yksilön intressien (esimerkiksi toisen hengen ja terveyden) turvaamiseksi, myös yhteiskunnallisesti tärkeiden intressien edistämiseksi. Salassapidon syrjäyttävänä intressinä pidetään lainsäädännössä muun muassa hallintokoneiston kustannustehokkuutta ja valtion taloudellisen turvallisuuden varmistamista.

Lainsäädäntöön sisältyy varsin runsaasti säännöksiä, jossa annetaan jollekin viranomaiselle oikeus saada muutoin salassa pidettäviä potilastietoja. Tällainen oikeus on muun muassa Kansaneläkelaitoksella ja muilla vakuutusviranomaisilla, työsuojeluviranomaisilla, työvoimaviranomaisilla sekä sosiaalihuollon viranomaisilla. Näitä viranomaisia koskevia säännöksiä on viime vuosina uudistettu vastaamaan yksityiselämän suojaamista edellyttävien ihmisoikeussopimusten ja Suomen uuden perustuslain vaatimuksia. Pääsääntöisesti viranomaisilla on oikeus saada tieto vain sellaisista henkilön terveydentilaa koskevista seikoista, jotka ovat välttämättömiä asian ratkaisemista varten.

Terveydenhuoltoa valvovilla viranomaisilla (Valvira, aluehallintovirastot) sekä potilasvahinkolautakunnalla on laaja tiedonsaantioikeus käsittelemiensä asioiden osalta eikä esimerkiksi potilastietoihin tutustuminen vastaanottotoiminnan tarkastamisen yhteydessä edellytä potilaan suostumusta. Myös poliisilla on eräiden lupa-asioiden käsittelyä varten (esimerkiksi ampuma-aseluvat) oikeus saada henkilön terveydentilaa koskevia tietoja muilta viranomaisilta (esimerkiksi terveyskeskukselta).

LÄÄKÄRIN ILMOITUSVELVOLLISUUS

Lääkärillä ja hammaslääkärillä on ilmoitusvelvollisuus viranomaisille muun muassa tartuntataudeista (Ks. Vaaralliset tartuntataudit), ammattitaudeista sekä työtapaturmista. Terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat velvollisia ilmoittamaan henkilön syntymästä ja kuolemasta väestötietojärjestelmään. Terveydenhuollon toimintayksiköt ilmoittavat lakisääteisesti sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisiin keskusrekistereihin muun muassa tiedot sairaalahoitoa vaatineista potilaista, syöpätapauksista, aborteista, potilaisiin asennetuista implanteista, lääkkeiden sivuvaikutuksista jne.

Jokainen sosiaali- ja terveydenhuollon viranomainen on myös velvollinen lastensuojelulain (417/2007) 25 §:n perusteella ilmoittamaan lastensuojeluviranomaisille tiedossaan olevasta suojelun tarpeessa olevasta lapsesta. Lääkärillä tai hammaslääkärillä on näin ollen velvollisuus ilmoittaa tietoonsa tullut lapsen pahoinpitely taikka seksuaalinen hyväksikäyttö siitä riippumatta, haluavatko lapsi taikka lapsen vanhemmat tällaisen ilmoituksen tekemistä. Ilmoitusvelvollisuus on myös tilanteessa, jossa huoltajan sairaus tai päihteiden väärinkäyttö estää tätä huolehtimasta lapsesta. (Ks. Lapsen kaltoinkohtelu) Mikäli lapsen epäillään joutuneen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, tulee ilmoitus tehdä myös poliisille.

Tieliikennelain 73 a §:ään lisättiin vuonna 2004 säännös (113/2004), jonka mukaan lääkärin on todetessaan ajokorttiluvan hakijan tai ajo-oikeuden haltijan terveydentilan muuten kuin tilapäisesti heikentyneen siten, ettei hän enää täytä ajokorttiluvan myöntämisen edellytyksenä olevia terveysvaatimuksia, ilmoitettava siitä ajo-oikeusasiassa toimivaltaiselle poliisille. Vastaava säännös on nyt myös ampuma-aselaissa. Ampuma-aselain 114 §:n (lakimuutos 124/2011) mukaan lääkärillä on velvollisuus ja muulla terveydenhuollon ammattihenkilöllä on oikeus salassapitosäännösten estämättä tehdä poliisille ilmoitus henkilöstä, jonka hän potilastietojen ja henkilön tapaamisen perusteella katsoo perustellusta syystä olevan terveydentilansa tai käyttäytymisensä perusteella sopimaton pitämään hallussaan ampuma-asetta, aseen osaa, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia.

OMAISTEN TIEDONSAANTIOIKEUS

Yhtenä salassapitovelvollisuuden alkuperäisistä tarkoituksista oli suojata potilaan sosiaalisia suhteita. Tietojen antaminen omaisille onkin monesti tasapainoilua hyvin erilaisten intressien välillä. Potilaan omaisilla ei ole mitään yleistä tiedonsaantioikeutta sairaan omaisensa tiedoista, vaan tietoja voidaan antaa pääsääntöisesti vain potilaan luvalla.

Sairaalaan tullessaan potilas useimmiten itse määrittää sen tahon, johon hän haluaa hoitohenkilökunnan olevan yhteydessä. Tämä taho ei välttämättä ole potilaan lähin omainen taikka perillinen. Tietoja voidaan potilaslain 13 §:n perusteella kuitenkin antaa tajuttomuuden tai muun siihen verrattavan syyn vuoksi hoidettavana olevan potilaan lähiomaiselle tai muulle hänen läheiselleen, jollei ole syytä olettaa, että potilas kieltäisi näin menettelemästä. Lisäksi niillä potilaan omaisilla tai muilla läheisillä, jotka osallistuvat toimintakyvyttömän potilaan hoidosta päättämiseen, on potilaslain 9 §:n mukaan oikeus saada kuulemista ja suostumuksen antamista varten tarpeelliset tiedot potilaan terveydentilasta. (Ks. Potilaan juridiset oikeudet ja lääkärin velvollisuudet)

Salassapitoon liittyviä eettisiä ongelmia tulee usein esiin kontaktissa nuoriin, kuten huumeiden tai alkoholin väärinkäyttäjiin, seksuaalisten ongelmien tai vanhempien tai koulun kanssa syntyneiden ristiriitatilanteiden yhteydessä. Alaikäisellä potilaalla, joka ikänsä ja kehitystasonsa puolesta pystyy itse päättämään hoidostaan, on potilaslain 9 §:ään perustuva oikeus kieltää terveydentilaansa ja hoitoansa koskevien tietojen antaminen huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalleen. Salassa pidettäviksi terveydentilatiedoiksi katsotaan myös tiedot huumetestin tuloksesta. (Ks. Potilaan päihdeongelma)

ESITUTKINTA JA OIKEUDENKÄYNTI

Poliisilain (493/1995) mukaan poliisilla on oikeus saada viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitamaan asetetulta yhteisöltä virkatehtävän suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat salassapitovelvollisuuden estämättä, mutta vain jos tiedon antamista poliisille tai tietojenkäyttöä todisteena ei ole laissa kielletty tai rajoitettu. Silloin kun kysymyksessä on lääkärin tai hammaslääkärin mielestä salassa pidettävä seikka, on syytä edellyttää poliisilta kirjallista yksilöityä selvityspyyntöä ja pyytää tietojen antamiseen potilaan suostumus.

Jos lääkäri tai hammaslääkäri haastetaan oikeuteen todistajaksi, noudatetaan häneen nähden oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n säännöksiä, joiden mukaan lääkäri ei saa todistaa siitä, mitä hän asemansa perusteella on saanut tietää ja mitä asian laadun vuoksi on salassa pidettävä, ellei se, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, suostu todistamiseen. Lääkäri voidaan kuitenkin velvoittaa todistamaan asiassa, jossa virallinen syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta ankarimpana rangaistuksena saattaa seurata vähintään kuuden vuoden pituinen vankeusrangaistus. Sen sijaan salassapitovelvollista virkamiestä ei voida oikeudenkäymiskaaren säännösten mukaan ollenkaan velvoittaa todistamaan siitä, mitä hänen tässä toimessaan on salassa pidettävä. Todistamisvelvollisuus saattaa siis riippua siitä, mihin salassapitoperusteeseen lääkäri oikeudenkäynnissä vetoaa, ja virkasalaisuus on vahvempi salassapitoperuste kuin lääkärin perinteinen salassapitovelvoite. Oikeusministeriö on valmistellut edellä mainittuun 17 lukuun muutoksia, jotka ovat tätä kirjoitettaessa lausunnoilla.

Käytännössä lääkäri joutuu todistusvelvollisuuden punnintaan useimmiten jo ennen varsinaista oikeudenkäyntiä, poliisitutkinnan aikana. Esitutkintalaissa (449/1987) on säädetty, että jos tutkittavana on rikos, josta voi seurata kuusi vuotta tai enemmän vankeutta, lääkäri on oikeutettu, muttei velvollinen, todistamaan esitutkinnassa salassapitosäännösten estämättä. On kuitenkin huomattava, että vasta syyttäjä esitutkinnan jälkeen ottaa juridisesti kantaa rikosnimikkeeseen ja siihen, onko kyseessä todennäköisin syin törkeä rikos. Poliisi sen sijaan on velvollinen ryhtymään tutkimaan asiaa jo silloin, jos rikoksen epäillään tapahtuneen.

Vaikka lääkäri kieltäytyisi esitutkinnassa paljastamasta salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvia seikkoja, voi poliisi pakkokeinolain nojalla takavarikoida tarpeelliseksi katsomansa potilasasiakirjat, jos poliisin käsityksen mukaan lääkäri on oikeutettu todistamaan asiassa.

© Suomen Lääkäriliitto