Lääkärinä työterveyshuollossa

Työterveyshuollossa toimivan lääkärin työ ei kohdistu pelkästään yksittäiseen potilaaseen ongelmineen, vaan myös potilaan työhön.

Mikäli työntekijän terveyden arvioidaan vaarantuvan työssä, ensisijaisten toimenpiteiden tulee aina kohdistua työhön, ei työntekijään.

Eettisiä ristiriitoja voi syntyä, jos yksittäisen työntekijän, työnantajan ja työyhteisön edut ovat ristiriidassa.

Työterveyslääkärillä on vaitiolovelvollisuus potilasta koskevissa asioissa, mutta toisaalta tiedonantovelvollisuus työpaikoilla terveyttä ja työkykyä koskevissa asioissa.

YLEISIÄ LÄHTÖKOHTIA

Työterveyshuollon toiminnan lakisääteinen tavoite on, ettei kenenkään työntekijän terveys vaarannu työssä. Tähän pyritään sekä ennaltaehkäisemällä työhön liittyviä riskejä että ottamalla sairaanhoidossa huomioon työn vaikutus sairauden kehittymiselle ja siitä toipumiselle. Parhaimmillaan työterveyshuolto pitää yllä työntekijöiden terveyttä ja työkykyä, mikä puolestaan tukee henkilöstön tuottavuutta ja työpaikan toimintaa. Toimiminen samanaikaisesti sekä yksilö- että työpaikkatasolla asettaa työterveyshuollossa toimivalle lääkärille niin ammatillisia kuin eettisiäkin haasteita.

Työterveyshuollossa on lääkärin ja potilaan lisäksi aina myös kolmas osapuoli, työnantaja, jolla on omia odotuksiaan työterveyshuollolle. Palveluiden maksajanakaan työnantajalla ei ole oikeutta puuttua yksittäisen työntekijän saamiin palveluihin niin kauan kuin ne sisältyvät tehtyihin sopimuksiin. Lain mukaan myöskään työsuhteen laatu (osa-aikaisuus tai määräaikaisuus) sellaisenaan eikä työntekijän terveysongelma saa vaikuttaa oikeuteen käyttää työterveyspalveluita.

Työterveyslääkärin tulee toteuttaa vain toimenpiteitä, jotka ovat parhaita työntekijän terveyden ja kuntoutumisen kannalta. Joskus työterveyshuoltoon kohdistetaan vaatimuksia vähentää sairauslomia tai työkyvyttömyyseläkkeitä kustannusten alentamiseksi. Toisaalta potilas tai joku kolmas taho voi yrittää saada lääkärin kirjoittamaan sairauslomaa, vaikka se ei olisi lääketieteellisesti perusteltua.

Työterveyshuolto voidaan järjestää yrityksen omana toimintana, jolloin työterveyslääkäri saa palkan samalta työnantajalta, jonka työntekijöitä hän hoitaa. Työsuhteessa on tärkeää varmistaa, että lääkärille annetaan oikeus oman asiantuntemuksensa käyttöön työterveyshuoltolain mukaisesti ammatillisesti riippumattomana työnantajista, työntekijöistä sekä heidän edustajistaan.

Työterveyshuoltoa kohtaan on esitetty epäilyjä, että potilaan hoidossa taloudelliset edut menisivät lääketieteellisten perustelujen edelle. Oli kyse sitten houkutuksesta maksimoida taloudellista tulosta tai minimoida omalle työnantajalle aiheutuvia työterveyshuollon kustannuksia, työterveyslääkärin tulee toiminnassaan noudattaa tieteelliseen näyttöön perustuvia suosituksia. Jos potilasta ei voida hoitaa työterveyshuollossa, lääkärin on huolehdittava, että potilas saa tarvitsemansa hoidon työterveyshuollon ulkopuolella.

TYÖTERVEYSYHTEISTYÖ

Yhteiskunnassa työterveyshuoltoon kohdistuu odotuksia työurien pidentäjänä, koska ennenaikaisen työuran päättymisen syy on useimmiten työkyvyttömyyseläke. Kansallisen työelämätyöryhmän mukaan sekä työnantajan että työterveyshuollon tulee noudattaa seuraavia yhteistyöperiaatteita:

Selvillä olemisen periaate edellyttää työterveyshuollolta aktiivisuutta tietojen jakamisessa tietosuojaa loukkaamatta. Oikeus saada työterveyshuollosta asiantuntijan mielipide terveyttä ja työkykyä koskevissa kysymyksissä kuuluu yksittäiselle työntekijälle, esimiehelle sekä työyhteisölle. Terveystietoja voidaan ilman asianomaisen lupaa hyödyntää vain ryhmätasolla niin, etteivät yksittäisen työntekijän tiedot paljastu epäsuorasti esimerkiksi henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella. Eettisiä ongelmia syntyy muun muassa, jos yksilön alentunut työkyky aiheuttaa vaaraa tai kuormitusta muulle työyhteisölle, mutta suostumusta tiedon antoon tai ongelman käsittelyyn työpaikalla ei saada. Vaikka esimiehelle ei voi kertoa hänen alaisensa terveydentilasta, yleisemmällä tasolla voi tukea esimiestä toimimaan tilanteessa, jossa alaisen työkyky on alentunut tai hän ei pysty tekemään työtään.

Henkilöstöriskeihin varautumisen periaatteeseen kuuluvat työterveyshuollon terveyttä edistävät toimet ja työpaikan työkyvyn tukemisen mallit.

Osallistumisen periaatteen mukaisesti mallit edellyttävät sekä työnantajan että työterveyshuollon osallistumista työhön kohdistuvien toimenpiteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen silloin, kun työntekijän työkyky on alentunut tai vaarassa alentua. Tällöin on tärkeää määritellä, mikä on työterveyshuollon ja mikä työnantajan rooli. Työterveyshuollon menetelmien tulee olla sellaisia, että ne tukevat työntekijän kuntoutumista. Tehokas hoito tai työterveyshuollon ulkopuolella tapahtuvan hoidon koordinointi, seuranta pitkän sairausloman aikana, oikea-aikaisen työhön paluun suunnittelu ja ehdotukset tarvittavaksi työolojen muokkaamiseksi ovat työterveyshuollon tehtäviä, joiden laiminlyömistä voi pitää epäeettisenä työterveyshuollon ammatillisen vastuun pakoiluna.

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA TYÖTERVEYSHUOLTO

Lääketieteellinen hoito ei työterveyshuollossa eroa muusta terveydenhuollosta. Ammattitaudit muodostavat vain pienen osan kaikista hoidettavista sairauksista. Kuitenkin työ voi vaikuttaa yhtenä monesta tekijästä usean yleisen sairauden puhkeamiseen, kehittymiseen tai sairaudesta aiheutuvaan haittaan. Lisäksi useilla sairauksilla on vaikutusta työkykyyn, minkä vuoksi myös muiden kuin työterveyshuollossa toimivien lääkäreiden tulee kyetä arvioimaan potilaan työtä.

Ennaltaehkäisevästä toiminnasta on yleensä tieteellistä näyttöä varsin vähän, jolloin ainoaksi valintaperusteeksi jää käytännön kokemuksen tuoma arvio toiminnan hyödyllisyydestä. Valtioneuvoston asetuksessa (1484/2001) määritellyn hyvän työterveyshuoltokäytännön lisäksi lääkärin etiikka edellyttää, että työterveyshuollossa kehitetään toimintaa ja seurataan toimenpiteiden vaikuttavuutta etukäteen yhdessä asiakkaan (työntekijä tai työpaikka) kanssa sovituilla mittareilla.

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukaan työnantajan on huolehdittava työterveyshenkilöstön riittävästä täydennyskoulutuksesta. Lääkärin eettinen velvollisuus on pitää yllä ammattitaitoaan riippumatta siitä, missä ja minkälaisessa työsuhteessa hän toimii, olipa se sitten ammatinharjoittajana lääkärikeskuksessa tai palkkasuhteessa ainoana lääkärinä pienessä työterveysyksikössä. Ulkopuolinen voi harvoin arvioida lääkärin ammattitaitoa, jolloin haasteeksi tulee itse tunnistaa osaamisen puutteet ja oppimisen mahdollisuudet.

Monet ei-lääketieteelliset ongelmat johtavat hoitoon hakeutumiseen ja neuvojen kysymiseen työterveyshuollosta. Tämä asettaa ammattihenkilöt kahden haasteen eteen. Miten rajoittua kannanotoissaan sellaisiin kysymyksiin, joiden ratkaisemiseen tarvitaan ja voidaan käyttää työterveyslääkärillä olevaa asiantuntemusta? Miten toisaalta välttää potilaan työhön ja yksityiselämään liittyvien ongelmien medikalisointi, jolloin käytännön ratkaisu voi viivästyä tai jäädä kokonaan toteutumatta huomion siirtyessä pois itse ongelmasta?

Työterveyshuoltolain (1383/2001) mukaan työterveyshuolto perustuu monitieteiseen ja moniammatilliseen toimintatapaan. Työelämän ongelmat eivät ratkea usein pelkästään lääketieteellisen tai terveydenhuollollisen tiedon pohjalta. Sen vuoksi lääkärin tulee kyetä hyödyntämään paitsi muuta terveydenhuoltoa, myös muiden ammattilaisten osaamista ja asettua tilanteesta riippuen myös oppivan osapuolen rooliin.

SOPIVUUDEN ARVIOINTI TERVEYDENTILAN PERUSTEELLA

Työterveyshuollon eettinen vastuu on tukea työllistymistä ja työuria. Työnantajien tavoite työkyvyttömyyskustannusten alentamiseen on johtanut vaatimuksiin sellaisista työterveyshuollon terveystarkastuksista, joilla suurentuneen työkyvyttömyysriskin henkilöt karsitaan ja heidän työllistymisensä estetään. Tieteellinen tuki tämänkaltaisille karsiville seulonnoille puuttuu. Mahdollisen työkyvyttömyyden syy on yleensä toinen kuin työhöntulotarkastuksessa esille noussut. Myös työelämän syrjintäsäännökset kieltävät työstä poissulkemisen terveydentilan perusteella ilman erityistä syytä.

Karsivat työhöntulotarkastukset ovat ongelmallisia paitsi kliinisesti ja juridisesti, myös eettisesti. Onko oikein evätä työnhakijalta työn saaminen vain siksi, että hänellä on vuosien kuluttua mahdollisesti suurentunut riski sairastua ja siihen liittyen joutua työkyvyttömäksi? Mikäli työ sinänsä ei muodosta lisääntynyttä riskiä, jokaisella pitää olla oikeus tehdä työtä, jos senhetkinen terveydentila sen sallii. Lisäksi työkyvyttömyys on aina suhteessa odotettuun työsuoritukseen, joten odotusten muokkaaminen voi vähentää työkyvyttömyyden riskiä.

Erityisen huomion kohteena ovat olleet työelämän huumausainetestit, joita tehdään työterveyshuollossa. Laissa yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004) kerrotaan tarkkaan, missä tilanteissa työnantaja voi vaatia testin tekemistä työhön tullessa ja työsuhteen aikana. Näissä tilanteissa työnantajalla on oltava henkilöstön kanssa yhteistyössä laadittu työpaikan huumeiden vastainen ohjelma. Työterveyshuoltolain nojalla on myös mahdollisuus tehdä huumetestejä osana terveystarkastuksia. Tällöin työnantajalla on oikeus ainoastaan lausuntoon työhön soveltuvuudesta, ei huumausainetestin tuloksesta.

Työnantaja ei saa työelämän yksityisyydensuojalain mukaan vaatia työntekijää osallistumaan geneettiseen tutkimukseen eikä työnantajalla ole oikeutta tietää, onko työntekijälle tehty geneettistä tutkimusta. Sen sijaan työterveyshuollossa on edelleen mahdollista tiedustella terveystarkastuksessa lähisuvun sairauksia ja hyödyntää sitä tietoa terveyttä edistävien toimenpiteiden valinnassa.

LISÄTIETOJA

Työelämäryhmä. Ehdotuksia työurien pidentämiseksi. Työelämäryhmän loppuraportti 1.2.2010.
Martimo KP, Antti-Poika M. Eettinen analyysi päätöksenteon tukena työterveyshuollossa. Työterveyslääkäri 2011;29(4):78–81.

© Suomen Lääkäriliitto