Lääkäri, puolustusvoimat ja sota

Puolustusvoimien terveydenhuollon erityispiirteenä on, että palvelusta suorittavan terveyttä koskevia tietoja voidaan lakiin perustuen antaa ilman asianomaisen suostumusta hänestä vastuussa olevalle esimiehelle, jos tämä on välttämätöntä esimerkiksi palveluksen järjestämiseksi terveyttä vaarantamattomalla tavalla.

Kaikkien terveystietoja puolustusvoimissa käsittelevien henkilöiden tulee noudattaa salassapitovelvollisuutta.

Lääkäri on sotatilanteessa puolueeton lääketieteellinen ammattilainen, jonka tulee noudattaa samoja eettisiä periaatteita kuin rauhan aikanakin.

Lääkärin velvollisuus on antaa vahingoittuneille tarpeellinen hoito riippumatta siitä, mihin osapuoleen he kuuluvat.

PUOLUSTUSVOIMIEN LÄÄKÄRI

Puolustusvoimissa palvelevien tulee olla yhteiskunnan erityisessä suojelussa siten, että palvelusolosuhteiden turvaamiseksi tehdään kaikki mahdollinen. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa edellytetään, että valtion on velvoittaessaan kansalaisiaan suorittamaan asepalvelus ryhdyttävä kaikkiin tarpeellisiin toimiin suojellakseen yksilön henkeä.

Palvelusturvallisuuteen kuuluvat korkealaatuiset terveydenhuoltopalvelut, joissa noudatetaan toiminnasta annettuja eettisiä ohjeita. Asevelvollisuuslain (1438/2007) mukaisesti varusmiespalvelustaan suorittavan tulee aina olla terveydentilaltaan palvelukseen kykenevä eli palveluskelpoinen hänelle määrättyyn tehtävään. Varusmiespalvelus tai käsketty palvelustehtävä ei saa vaarantaa asevelvollisen terveydentilaa eikä terveydellinen riskinotto ole hyväksyttävää, vaikka asevelvollinen itse sitä haluaisi.

Yhteiskunta on lakisääteisesti velvoittanut sekä kunnat että puolustusvoimat tarkastamaan asevelvollisen palveluskelpoisuus useita kertoja ennen palveluksen alkua asevelvollisen itsensä ja palvelusympäristön turvallisuuden varmistamiseksi. Samalla sotilasviranomaisille on myönnetty laajat tiedonsaantioikeudet muun muassa asevelvollisen terveydentilatietoihin. Ennakkoterveys- tai kutsuntatarkastuksia toteuttavien lääkärien käyttöön on tarpeen saattaa riittävät ja objektiiviset esitiedot kustakin asevelvollisesta. Erityisen tärkeää on, että nuoria tai nuoria aikuisia siviilissä hoitavat lääkärit harkitsisivat potilaan toiminta- ja työkykyä arvioidessaan myös tämän palveluskelpoisuutta. Palveluskelpoisuuden vaikuttaessa uhatulta on potilaan etu, että lääkäri ilmoittaa rajoitteesta tai sen epäilystä sotilasviranomaiselle. Terveystietojen systemaattiset luovutuspyynnöt koko ikäluokasta eivät kuitenkaan ole hyväksyttäviä. Potilaan – myös kutsuntaan osallistuvan – terveystietoja on käsiteltävä yksilöllisesti.

Varusmies- tai vapaaehtoisen palveluksen luonteeseen kuuluu osittainen yksityisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta luopuminen. Palvelusolosuhteet asettavat myös rajoitteita muun muassa yhteydenpidolle. Koska puolustusvoimien ulkopuolisten terveydenhuoltopalvelujen käyttö on varusmiespalveluksessa rajoitettua, palvelustaan suorittavalla on vähän mahdollisuutta valita hoitopaikkansa. Samoin lähiomaisten osallistuminen hoitotilanteisiin on hyvin rajoittunutta. Tilanne edellyttää lääkäriltä vahvaa ammattitaitoa hoitosuhteen onnistumisen turvaamiseksi.

Osin vanhanaikaisten toimintamallien vuoksi varusmies joutuu tarpeettoman usein käymään terveydenhuollon ammattihenkilön vastaanotolla vähäisenkin terveysrajoitteen vuoksi. Vakavasti sairastuneiden löytäminen suuresta potilasjoukosta vaatii lääkäriltä avointa mieltä ja tarkkaa kliinistä silmää.

Puolustusvoimien lääkärin tehtävänä on paitsi potilaan terveydestä huolehtiminen, myös puolustusvoimien tehokkaan toiminnan edistäminen. Tätä kaksoisroolia toteuttaessaan lääkärin tulee pyrkiä vahvaan objektiivisuuteen asevelvollista tai vapaaehtoista palvelusta suorittavaa koskevissa lausunnoissaan ja ratkaisuissaan. Vaikka terveydenhuolto tapahtuu aina yhteisymmärryksessä potilaan kanssa, tulee lääkärin muistaa objektiivisuus myös tilanteissa, joissa esimerkiksi potilas itse yliarvioi oman terveydentilansa tai toipumistaan. Lääkäri on velvollinen rajoittamaan potilaan oikeutta osallistua palvelustehtäviin lääketieteellisten perusteiden mukaisesti, potilaan omasta tahdosta riippumatta.

Palvelukseen vastahakoisesti suhtautuvan leimaaminen sairaaksi ilman riittäviä muita kriteerejä ei ole asianmukaista, ei myöskään hänen pelastamisensa kurinpidollisilta seuraamuksilta taikka palveluksen jatkamiselta liian kevein perustein tehdyn taudinmäärityksen avulla. Koska osa palveluksessa koetuista ongelmista juontuu muista kuin lääketieteellisistä syistä, on lääkärin perusteltua toimia tiiviissä yhteistyössä sosiaalikuraattorien ja sotilaspastorien kanssa ratkaisuja etsittäessä. Palveluksensa terveydellisistä syistä keskeyttämään joutuvat varusmiehet tulee ohjata tarpeen mukaiseen jatkohoitoon siviilissä.

Puolustusvoimien terveydenhuollon erityispiirteenä on, että lakiin perustuen voidaan palvelusta suorittavan terveyttä koskevia tietoja antaa ilman asianomaisen suostumusta joukon komentajalle tai muulle asianomaisesta vastuussa olevalle esimiehelle, jos tämä on välttämätöntä esimerkiksi palveluksen järjestämiseksi terveyttä vaarantamattomalla tavalla tai palveluksen keskeyttämiseksi. Kaikki varusmiesten terveyttä koskevia tietoja käsittelevät henkilöt ovat terveydenhuoltohenkilöstöön verrattavalla tavalla salassapitovelvollisia, mitä heille on syytä korostaa. Salassapitoon liittyvää koulutusta on säännöllisesti annettava, jotta toiminnan luottamuksellisuus ei kärsi. Tällöin on myös muistettava, että sotilaslääkärin apulaisina toimii koulutuksellisista syistä varsin lyhyen lääkintäkoulutuksen saaneita asevelvollisia, joilla ei vielä ole luottamuksellisuudessa tärkeää ammatti-identiteettiä. Jos lääkäri katsoo olevansa velvoitettu kertomaan potilaan esimiehelle tämän sairauden aiheuttamista välttämättömistä toimenpiteistä, tulee hänen ensin informoida asiasta potilasta itseään luottamuksen säilyttämiseksi.

Erityisesti rauhanaikaisissa oloissa lääkärin tulee huolehtia vastaanottotilanteiden järjestämisestä sellaisiksi, ettei potilas-lääkärisuhteen luottamuksellisuus vaarannu. Potilaan asema varusmiehenä tai sotilaana ei oikeuta luopumaan potilaan tiedonsaantioikeutta sekä hänelle tehtäviä tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä koskevan yhteisymmärryksen periaatteista. Poikkeusoloissa näistä periaatteista voidaan joutua tinkimään.

LÄÄKÄRI JA SOTILAALLINEN KRIISINHALLINTA

Lääkäreitä työskentelee puolustusvoimien tehtävissä myös sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Kriisit ovat suuressa määrin muuttuneet luonteeltaan epäsymmetrisiksi, jonka osapuolina ovat voimakas tai heikko valtiollinen taho ja eräänlaista sissisotaa käyvät ryhmittymät. Kriisinhallintaoperaation aikana alueelle tulee lisäksi hyvin varusteltu ja usein teknologisesti ylivertainen kriisinhallintajoukko. Kriisinhallintajoukon toimialueella ei välttämättä ole minkäänlaista valtiollista toimijaa tai hallintoa, vaan yhteiskunta perustuu sukujen tai klaanien kaltaiseen rakenteeseen. Kriisinhallintatehtävät ovat yhä haastavampia, ja taistelukosketuksen riski on merkittävästi kasvanut.

Kriisien epäsymmetrisyyden seurauksena kansainväliset sodan oikeussäännöt ovat hämärtyneet. Vaikka kriisinhallintajoukko noudattaa muun muassa Geneven sopimusta sekä toimivaltuussääntöjä, kriisin osapuolet voivat käyttää kriisinhallintajoukon lääkintähenkilöstöä kohtaan aseellista voimaa suojeluvelvoitteesta huolimatta. Lääkintähenkilöstö saattaa näyttäytyä jopa houkuttelevana iskukohteena, koska lääkintäjoukkoa vahingoittamalla myös taistelevien joukkojen suorituskyky laskee. Joillakin alueilla ja tilanteissa lääkintähenkilöstö on paremmassa turvassa, jos se jättää lääkintätunnuksen (yleensä punainen risti) merkitsemättä ajoneuvoonsa.

Kriisinhallintaoperaation aikana kriisinhallintajoukkojen ja paikallisen väestön välille yleensä syntyy voimakas elintasoraja. Kriisinhallintajoukon lääkintävoima on vahva ja vähäisetkin vaivat hoidetaan jopa tehokkaammin kuin kotimaassa. Joukolla on käytettävissään keskussairaalatasoiset hoitoresurssit sekä evakuointimahdollisuudet kotimaahan. Ympäröivän yhteiskunnan terveydenhuolto saattaa taas olla täysin tuhoutunut, eikä väestöllä ole käytettävissään vähäisimpiäkään terveydenhuollon resursseja. Lääkärin tehtävä on kuitenkin ensisijaisesti varautua kriisinhallintahenkilöstön terveyden ylläpitämiseen, mikä turvaa joukon toiminnan ja siten alueen väestön turvallisuuden.

Turvallisuussyiden vuoksi kriisinhallintajoukon lääkintähenkilöstön suorat toimintamahdollisuudet paikallisen väestön auttamiseksi voivat olla olemattomat. Kriisinhallinnan lääkintähenkilöstö on kuitenkin, turvallisuustilanteen mukaan, aina pyrkinyt oman joukkonsa lääkinnästä huolehtimisen lisäksi tukemaan ympäröivää, usein kehittymätöntä yhteiskuntaa. Näin on tehty, sillä konfliktien uhreista suurin osa on yleensä siviilejä. Lääkinnän resursseja käytetään aika ajoin myös positiivisessa viestinnässä toimialueen väestölle.

LÄÄKÄRI JA SOTA

Sotien oikeutusta pohtiessaan lääkäri on saman eettisen ongelman edessä kuin kuka tahansa kansalainen miettiessään ihmishenkien menetystä suhteessa sodasta mahdollisesti saatavaan hyötyyn. Lääkärin valassa luvataan toimia ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Osa lääkäreistä katsoo, ettei ole olemassa mitään hyväksyttävää perustelua toisen ihmisen tappamiselle. Myös lääkäreiden rauhanliikkeellä on pitkät perinteet. Kyse ei useimmiten ole ollut pasifistisesta kaikesta väkivallasta kieltäytymisestä, vaan pyrkimyksestä ehkäistä suuria inhimillisiä kärsimyksiä aiheuttavia aseellisia konflikteja.

Sodankäynnistä aiheutuvan epäinhimillisyyden ehkäisemiseksi ja sodan uhrien oikeusturvan parantamiseksi on laadittu useita kansainvälisiä sopimuksia:

  • Keskeisiä ovat vuonna 1949 Genevessä hyväksytyt neljä yleissopimusta,
    jotka koskevat maasodassa ja merisodassa haavoittuneita sekä sotavankeja ja
    siviiliväestöä. Sopimukset takaavat lääkintähenkilökunnalle puolueettomuuden ja
    suojelun. Heitä ei saa ottaa sotavangiksi eikä vastapuolen valtaan enempää kuin
    sotavankien hoito vaatii.
  • Tarkempia lääkärin toimintaa koskevia ohjeita sisältyy Maailman lääkäriliiton aseellisen konfliktin aikaa koskeviin kannanottoihin.
  • Punaisen Ristin kansainvälinen komitea sekä Maailman terveysjärjestö WHO
    ovat myös vahvistaneet nämä säännökset.

Kansainvälisten sopimusten keskeinen periaate on, että aseellisissa selkkauksissa palvelevan lääkintähenkilöstön on toimittava saman lääkärin etiikan hengessä kuin rauhan aikana. Riippumatta siitä, kuuluuko lääkäri puolustusvoimien organisaatioon vai toimiiko hän kansainvälisen Punaisen Ristin taikka muun humanitäärisen organisaation palveluksessa, hän on taistelualueellakin ensisijaisesti puolueeton lääketieteellinen ammattilainen. Lääkärin tulee noudattaa samoja eettisiä periaatteita kuin rauhan aikana. Lääkärin velvollisuus on antaa vahingoittuneille tarpeellinen hoito riippumatta siitä, mihin osapuoleen he kuuluvat.

Lääkärin tehtävänä sotaoloissa on toimivan terveydenhuoltojärjestelmän pystyttäminen ja ylläpitäminen sekä haavoittuneiden hoito. Yleisohjeena sodan tai kriisitilanteen olosuhteissa on potilaan hengen ja raajan pelastaminen. Pelastettavissa olevien potilaiden määrän maksimoimiseksi on välttämätöntä soveltaa joukkolääkinnän potilaslajitteluperiaatteita eli triage-menettelyä.

Maailman lääkäriliitto ja useat muut lääkärijärjestöt, Maailman terveysjärjestö ja Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ovat ottaneet selkeän kielteisen kannan joukkotuhoaseita vastaan. Ydinaseiden samoin kuin biologisten ja kemiallisten aseiden aiheuttamat terveys- ja ympäristövaikutukset ovat hallitsemattomia ja voisivat koitua kaikkien osapuolten tuhoksi. Lääkäreiden osallistuminen toimintaan ydinaseiden ja muiden joukkotuhoaseiden hävittämiseksi on eettisesti perusteltua.

LISÄTIETOJA

Maailman lääkäriliitto WMA: Regulations in Times of Armed Conflict and Other Situations of Violence (2012),
Declaration and Statement on Nuclear Weapons (1998/2008). www.wma.net

© Suomen Lääkäriliitto