Teesi 2

Kaikilla Suomessa asuvilla on oikeus saada tarpeenmukaiset terveydenhuollon palvelut asuinpaikasta riippumatta. 

  • Usein käytettävät perustason palvelut tulee tuottaa lähellä asukkaita. 

  • Sähköiset ja muut kotiin vietävät sekä liikkuvat palvelut ovat yksi tapa tuoda palveluita lähelle käyttäjiä.  

  • Erityistason palvelujen sijoittelussa lähtökohtana tulee olla lääketieteellinen laatu, toiminnan kustannustehokkuus ja väestön sijainti.  

  • Mitä erikoistuneemmasta palvelusta on kysymys, sitä perustellumpaa on sen keskittäminen harvempiin osaamiskeskuksiin.  

  • Alueellisen yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi tulee erityistä huomiota kiinnittää heikompien alueiden hoidon tason nostamiseen.  


Terveyspalveluiden tuottamisvastuu on maassamme hajautettu monille toimijoille. Tuottajina ovat niin julkiset kuin yksityiset toimijat. Osa kunnista ostaa palveluita yksityiseltä sektorilta. Eri toimijat, toimintatavat ja paikoin pitkät maantieteelliset etäisyydet johtavat eroihin terveyspalveluiden saatavuudessa ja saavutettavuudessa. Nämä erot eivät saa johtaa siihen, että potilas jää ilman hoitoa tai hänen hoitonsa viivästyy kohtuuttomasti.

Perustuslaissa taattu ihmisten yhdenvertaisuus edellyttää, että asuinpaikka ei määrittele sitä, saako potilas tarvitsemansa hoidon. Oikeus saada terveyspalveluita ei ole Suomessa sidottu myöskään potilaan kansalaisuuteen eikä maassaolon laillisuuteen. Oikeus terveyspalveluihin koskee myös turvapaikanhakijoita, pakolaisia ja ns. paperittomia henkilöitä, heitä koskevien säädösten tai käytäntöjen mukaisesti.

Julkisten perustason terveyspalveluiden saatavuudessa on ollut pitkään eroja eri alueiden välillä. Erityisesti näitä palveluita eniten käyttävien – vanhusten, työelämän ulkopuolella olevien työikäisten ja lapsiperheiden – hoitoon pääsy on vaikeutunut. Yksityisten terveysvakuutusten lisääntyminen kertoo epäluottamuksesta järjestelmän toimimiseen. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta yksityisen vakuutuksen ottamiseen.

Perustason palveluita tulee olla tasapuolisesti saatavilla lähellä asukkaita. Siellä, missä tämä ei ole mahdollista tai kustannustehokasta, on asukkaiden palveluiden saatavuus turvattava esimerkiksi etäpalveluin tai liikkuvien palveluyksiköiden avulla. Etäpalveluiden käyttöä on lisättävä niissä terveydenhuollon palveluissa, joihin ne sopivat, kuten esimerkiksi joidenkin kroonisten sairauksien seurannassa.

Kaiken hoidon tarjoaminen kaikkialla ei ole resurssien saatavuuden ja käytön näkökulmasta realistista. Harvemmin tarvittavia ja erikoisosaamista tai -laitteita vaativia palveluita on siten tarkoituksenmukaista keskittää osaamiskeskuksiin. Osaamisen keskittäminen vahvistaa ammattilaisten osaamista ja parantaa hoidon tasoa sekä potilasturvallisuutta. Keskittämisen syyt on kerrottava alueen asukkaille avoimesti ja ymmärrettävästi, jotta ei jää kuvaa eriarvoisesta kohtelusta. Palveluiden keskittäminen ei saa johtaa alueellisiin eroihin palveluiden saatavuudessa.

Optimaalisesti toimivassa terveydenhuollossa potilas saa tarpeensa mukaiset laadukkaat palvelut oikea-aikaisesti lähellä asuinpaikkaansa.