Juho Kivistö

Olen koulutukseltani lastenlääkäri ja teen kliinistä työtä TAYS:ssa. Vuodesta 2011 lähtien olen toiminut Lääkäriliiton piiriylilääkärinä TAYS erityisvastuualueella. Teen myös post-doc -tutkimusta Tukholman Karoliinisessa instituutissa sekä Tampereen yliopistossa.

  • Lääkärit elämysmatkalla

    Tampere-taloon Sorsapuiston kupeeseen saapui talvisena iltana ihmisiä eri puolilta valtakuntaa kokemaan elämyksiä. Palttoot narikkaan, ehkä pikainen puuterointi ja sitten omalle paikalle odottamaan valojen himmentymistä ja elämysretken alkua. Suuressa salissa esiintyi Vesa-Matti Loiri, mutta me lääkärit olimme samaan aikaan eri salissa ja toisenlaisella elämysmatkalla. Lääkäriliiton jäsentilaisuudessa puhuttiin lääkäreistä, innovaatioista ja startupeista.

  • Nuori kollega, mitäpä jos tekisit väitöskirjan?

    Lääketieteen opiskelun sisäänottomääriä on nostettu voimakkaasti. Ulkomaillakin lääketiedettä opiskelee lähes tuhat suomalaista; osa heistä palaa varmuudella Suomen työmarkkinoille. Kun näihin mielikuviin lisätään vielä ahdistavat pylväsdiagrammit monien suosikkierikoisalojen tungosennusteista, yhdistettynä lääkärin työn muutokseen vaikkapa tietyillä operatiivisilla erikoisaloilla, niin nuoren kollegan huoli oman paikan löytämisestä on enemmän kuin ymmärrettävä.

  • Lääkäri väkivallan kohteena

    Työntekijöihin kohdistuva väkivalta on ollut esillä viime aikoina julkisessa keskustelussa. Myös moni lääkäri joutuu työssään väkivallan kohteeksi - tai ainakin sen uhka on monessa työpisteessä väkevästi läsnä.

  • Lääkäri, professio ja kollegiaalisuus

    Keskikokoisen terveyskeskuksen päivystyksen odotusaula on täynnä. Rintakipuinen 60-vuotias mies tuotiin juuri ambulanssilla sisään. Päivystävänä lääkärinä toimiva nuorukainen silmäilee EKG:tä ja rauhoittelee miestä – ja hieman itseäänkin: ”Ei näy mitään huolestuttavaa. Tästä selvitään kyllä”.

  • Lääketieteen tutkimus koituu suomalaisen potilaan parhaaksi

    Valtion tutkimusrahoituksen apeana lasketteleva käyrä ei ole aiheuttanut laajoja mielenilmauksia kaduille, vaikka useammat arvostetut kollegat ovat nostaneet kliinisen tutkimuksen ahdingon merkittäväksi murheeksi, jonka vaikutuksia emme nyt halua tai osaa nähdä. Uskovatko lääkäritkään enää aidosti suomalaisen tutkimuksen voimaan ja tulevaisuuteen? Meidän on pakko.