Lääkäriliiton oppaat ovat jäsenille maksuttomia, muille niiden hinta on 10 euroa. Alla luetellut verkkoversiot ovat kaikkien ladattavissa pdf-tiedostoina.
Lääkärin etiikka 2005 (pdf) Jäsenille suunnattujen oppaiden verkkoversiot löytyvät liiton verkkopalvelun jäsenalueelta, jonne tarvitset fimnet-tunnukset.
Opas esittelee koulutusta ja kanavia, joiden avulla lääkäri voi hakeutua terveysalan kehitysyhteistyöhön. Oppaaseen on koottu myös käytännön kokemuksia kehitysyhteistyötehtävistä. Eri kohderyhmät, kuten lääketieteen opiskelijat, kliinikot tai asiantuntijat, voivat rajata oppaan näkökulmaa löytääkseen suuresta tietomäärästä juuri heille tärkeimmät asiat. Julkaistu ainoastaan verkkoversiona vuonna 2009.
Kehitysyhteistyöopas verkkoversiona » Oppaassa kannustetaan suomalaisia lääkäreitä kehittämään tietotaitoaan myös ulkomaisen työkokemuksen avulla ja annetaan käytännön neuvoja työnhakuun eri maissa. Suosituimpien Euroopan maiden lisäksi tarjotaan perustiedot myös USA:sta, Kanadasta ja Australiasta. Julkaistu vuonna 2008.
Ammatinharjoittajan oppaassa esitellään perinteistä yksityislääkärin toimintaa itsenäisenä ammatinharjoittajana. Muista toimintamalleista, kuten esimerkiksi yhtiömuotoista toiminnasta, on tarkoitus laatia myöhemmin erillinen opas.
Oppaassa käsitellään mm. ammatinharjoittajan toimintaa koskevia säännöksiä, lupia ja ilmoituksia sekä yksityislääkärin palkkioita, kirjanpitoa ja verotusta. Julkaistu vuonna 2008.
Lääkäriliiton hallitus on 17.11.2005 hyväksynyt suosituksen yötyön ja pitkien työrupeamien aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi. Suositus on julkaistu liiton oppaana. Siinä esitellään merkittävimmät tutkimustiedot valvomiseen ja yötyöhön liittyvistä toimintavirheistä, suorituskyvyn muutoksista ja terveyshaitoista.
Näiden ongelmien torjumiseksi on laadittu viisi suositusta, jotka Lääkäriliitto näkee tärkeiksi ottaa huomioon päivystystä tai yöaikaista työtä suunniteltaessa. Kunkin suosituksen yhteydessä luetellaan käytännön esimerkkejä keinoista sen toteuttamiseksi paikallisin toimenpitein.
Suositukset on koottu huoneentauluksi, jonka voit tulostaa A4-koossa.
Palkkaopas on tarkoitettu helpottamaan ja edistämään lääkärien omaa edunvalvontaa. Oppaaseen on koottu keskeiset asiat kunnallisesta lääkärisopimuksesta sekä ajankohtaiset tiedot lääkärien ansioista eri tehtävissä. Julkaistu vuonna 2007.
Opas esittelee koulutusta ja kanavia, joiden avulla lääkäri voi pyrkiä terveysalan kehitysyhteistyöhön. Oppaaseen on koottu myös lääkärien, hammaslääkärien ja eläinlääkärien käytännön kokemuksia kehitysyhteistyötehtävistä. Julkaistu vuonna 2004. Verkko-opas julkaistaan vuonna 2009.
Lääkäriliitto tarjoaa jäsenilleen monia vakuutusetuja. Oppaassa on esitelty jäsenetuihin kuuluvat potilasvakuutus sekä vastuu- ja oikeusturvavakuutus. Mukana ovat myös vakuutusyhtiö Pohjolan jäsenhintaan tarjoamat vakuutukset sekä YEL-vakuutus. Julkaistu vuonna 2010.
Luottamusmiehen opas on tarkoitettu luottamusmiehille ja muille Lääkäriliiton edunvalvontatehtävissä toimiville. Siihen on koottu keskeiset tiedot luottamusmiehen asemasta, neuvottelu- ja yhteistoimintamenettelystä sekä liiton paikallisesta järjestötoiminnasta. Julkaistu vuonna 2005.
Lääkäriliiton luottamustehtävissä toimiville tarkoitettu opas sisältää mm. liiton säännöt, sovinto- ja kunniatuomioistuimen johtosäännön sekä valtuuskunnan vaali- ja työjärjestyksen. Saatavina myös ruotsinkielisenä: Stadgar och grundregler. Julkaistu vuonna 2006.
Lääkäriliiton oppaat
Medicinsk etik (pdf)
Perussäännöt ja ohjeet (pdf)
Yötyö ja pitkät työrupeamat (pdf)
Lääkäriksi kehitysyhteistyöhön
Lääkäriksi ulkomaille
Ammatinharjoittajan opas
Yötyö ja pitkät työrupeamat
Huoneentaulu (pdf) »
Palkkaopas
Lääkäriksi kehitysyhteistyötehtäviin
Lääkärin vakuutukset
Luottamusmiehen opas
Perussäännöt ja ohjeet

