Ulkomailla asuvista suomalaislääkäreistä lähes 60 % kliinisessä potilastyössä

Suomen Lääkäriliiton tutkimuksen mukaan ulkomailla asuu tällä hetkellä 650 työikäistä suomalaislääkäriä. Lääkäreistä naisten, väitelleiden ja erikoistuneiden osuus on suhteessa suurempi verrattuna koko työikäiseen lääkärikuntaan.

Lähes 60 prosenttia lääkäreistä työskentelee kliinisessä potilastyössä. Muissa lääketieteellisissä tehtävissä kuten opettajana tai tutkijana toimii noin joka neljäs. Muussa kuin lääketieteellisessä työssä oli joka neljäs ja opiskelijana 4 prosenttia ulkomailla asuvista lääkäreistä. Lähes joka kymmenes ilmoitti, ettei ole työelämässä.

Suosituimmat kohdemaat ovat Ruotsi, Yhdysvallat, Saksa ja Iso-Britannia.

Eniten muuttopäätökseen vaikuttivat sosiaaliset syyt kuten perheen tai puolison osuus muuttoon. Muuton muita syitä ovat ammatillisten lisähaasteiden ja uudenlaisen elämäntavan etsiminen. Suomesta lääkäreitä työnsivät eniten rutiininomainen elämäntapa, matala palkkataso ja korkea verotus.

Ulkomailla asuvien suomalaislääkärien tietoja ei ole aikaisemmin tutkittu. Nyt tehdyn tutkimuksen avulla saatiin uutta tietoa lääkärien taustatekijöistä ja muuttomotiiveista. Kyselytutkimus lähetettiin ulkomailla asuville työikäisille lääkäreille, jotka puhuivat äidinkielenään suomea tai ruotsia. Vastausprosentiksi saatiin 53.

Lisätietoja: tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä, puh. 050 331 7973 tai kansainvälinen asiantuntija Jukka Siukosaari, puh. 0400 765 604

Lääkärilehden artikkeli aiheesta (pdf) »

Liiton tiedote aiheesta »

Päivitetty 8.3.2007 klo 12:55