Suomen Lääkäriliitto kutsui suomalaisia ja Suomessa pysyvästi asuvia kuvanveistäjiä ottamaan osaa arkkiatri Arvo Ylpön julkista muistomerkkiä koskevaan kilpailuun, jonka tarkoituksena oli hankkia ehdotuksia Suomen Lääkäriliiton toimitalon itäpäätyyn sijoitettavasta muistomerkistä. Muistomerkin tuli symboloida Arvo Ylpön ainutkertaista elämäntyötä sekä Suomen terveydenhuollon että suomalaisen ja kansainvälisen lastentautiopin kehittämisessä. Muistomerkin tuli myös symboloida arkkiatriutta (korkein lääkärille myönnettävä arvonimi; lääkärikunnan vanhin ja arvovaltaisin) sekä huomioida Arvo Ylpön panos nimenomaan lasten kaikenpuolisen hyvinvoinnin edistäjänä. Tarkoituksena oli luoda tila Arvo Ylpön muistoksi, joka sisälsi paitsi itse muistomerkin myös ympäröivän tonttialueen suunnittelun tässä tarkoituksessa. Muistomerkki sijoitetaan Lääkäriliiton toimitalon itäpäädyssä olevalle istutusalueelle. Varsinaisen muistomerkin tulisi sijaita Lääkäriliiton tonttialueella, joka on siis Lääkäritaloa lähinnä oleva osa istutusalueesta. Istutusalueen itäisin osa kuuluu kaupungin tonttialueelle, mutta myös tämän alueen käytön toivotaan sisältyvän suunnitelmaan. Myös tämä kaupungin omistama tonttialue voi kuulua muistomerkin tilakokonaisuuteen. Lääkäritalon itäpäädyn ja istutusalueen välissä oleva kivetty käytävä on syytä jättää huoltoreitiksi. Käytävän reunassa olevaa teknistä betonikoroketta ei voida poistaa. Asvaltoitu alue on yleistä kulkuväylää, johon ei voida sijoittaa muistomerkkiin liittyviä rakennelmia. Kilpailu on kaksivaiheinen. Ensimmäinen vaihe oli yleinen ideakilpailu. Siihen lähetetyistä ehdotuksista palkintolautakunta valitsi enintään 4 ehdotusta kilpailun toiseen vaiheeseen. Ideakilpailun palkittuja ehdotuksia ei asetettu paremmuusjärjestykseen.
Jokainen kilpailun toiseen vaiheeseen valittu luonnosidea palkittiin 1 500 eurolla ideakilpailun tultua ratkaistuksi.
Kilpailussa etsittiin ideoita Arvo Ylpön muistomerkiksi, joka sijoitetaan Suomen Lääkäriliitto ry:n toimitalon itäpäätyyn osoitteessa Mäkelänkatu 2, 00500 Helsinki. Tarkoituksena on luoda tila Arvo Ylpön muistoksi, joka sisältää paitsi itse muistomerkin myös ympäröivän tonttialueen suunnittelun tässä tarkoituksessa.
Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa kilpailuehdotuksen tuli sisältää Kilpailuaika päättyi perjantaina 12.10.2007 kello 16.00. Kilpailuehdotuksia otettiin vastaan 11.–12.10.2007 kello 9.00–16.00 osoitteessa Mäkelänkatu 2, 8. kerros, 00500 Helsinki tai postitse osoitteella Suomen Lääkäriliitto ry, PL 49, 00501 Helsinki. Kuoreen merkintä ”Arvo Ylpön muistomerkki”.
Kilpailijalla oli oikeus jättää kilpailuun useampia ehdotuksia.
Kilpailuehdotus oli varustettava nimimerkillä. Ehdotukseen tuli liittää samalla nimimerkillä varustettu suljettu kirjekuori, joka sisältää tekijän nimen ja yhteystiedot. Kuoren päälle teksti: ”Palautusosoite”.
Kilpailuun jätetty idealuonnos poistettiin kilpailusta, jos sitä ei oltu jätetty määräaikaan mennessä tai jos se oli muutoin tämän ohjelman määräysten vastainen.
Kilpailun ensimmäisen vaiheen ratkettua jatkoon päässeiden taiteilijoiden nimet julkistettiin Suomen Lääkäriliitto ry:n järjestämässä tiedotustilaisuudessa loka-marraskuussa 2007 ja julkaistiin sen jälkeen Suomen Lääkäriliitto ry:n kotisivuilla, Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa. Ehdotuksia tai nimimerkkejä ei paljastettu vielä tässä vaiheessa, vaan anonymiteetti säilyi toisen vaiheen ratkaisuun asti.
Ideakilpailun palkitsematta jääneet kilpailuehdotukset palautettiin tekijöilleen, mikäli ehdotukseen oli liitetty palauttamista koskeva, suljetussa kuoressa olevat yhteystiedot. Muussa tapauksessa luonnokset hävitettiin. Tämä tehtiin alla selvitetyn näytteillepanon jälkeen koko kilpailun tultua ratkaistuksi.
Tämä kilpailuohjelma liitteineen julkaistiin internetissä Suomen Lääkäriliiton kotisivuilla osoitteessa www.laakariliitto.fi ja se oli saatavissa Suomen kuvanveistäjäliiton toimistosta osoitteessa Suomen Kuvanveistäjäliitto ry, Eteläranta 12, 00130 Helsinki, puh. (09) 621 6339, sähköposti sari.nokkanen@artists.fi sekä Lääkäriliiton toimistosta osoitteesta Suomen Lääkäriliitto ry, Mäkelänkatu 2/PL 49, 00501 Helsinki, puh (09) 393 091, sähköposti laakariliitto@fimnet.fi.
Kilpailua koskevat kysymykset tuli esittää kirjallisina 29.8.2007 mennessä kilpailun yhteyshenkilölle Sari Nokkanen, osoite c/o Suomen Kuvanveistäjäliitto, Eteläranta 12, 00130 Helsinki. Kysymyksiin tuli vastata 12.9.2007 mennessä. Muutoin tietoja kilpailusta sai Suomen Lääkäriliitosta hallintojohtaja Jaana Heinoselta, puh. (09) 3930 740, sähköposti jaana.heinonen@fimnet.fi.
Kilpailun toiseen vaiheeseen osallistuivat ideakilpailussa palkittujen ehdotusten tekijät, jotka jatkokehittelivät ideakilpailussa palkittuja ehdotuksiaan. Toiseen vaiheeseen valitut saivat jättää kilpailuun useampia ehdotuksia, mutta niiden kaikkien tuli olla kilpailun ensimmäisessä vaiheessa palkitun idealuonnoksen pohjalta tehtyjä.
Huom! Kilpailun toinen vaihe päättyi kilpailuohjelmasta poiketen 31.3.2008.
Kilpailun palkintolautakunta edellytti kilpailun toisessa vaiheessa seuraavien asiakirjojen tms. toimittamista:
Palkintolautakunta korosti, että myös rakennuksen seinäpinta on hyödynnettävissä. Samoin huomiota pyydettiin kiinnittämään teoksen valaistukseen eri vuorokaudenaikoina ja eri vuodenaikoina samoin kun riittävän yksityiskohtaiseen puistosuunnitelmaan kilpailualueen osalta. Teoksen havaittavuus ohikulkijoille on tärkeää.
Palkintolautakunnalla oli oikeus pyytää lausuntoa saapuneista ehdotuksista koskien muita kuin taiteellisia kysymyksiä lautakunnan ulkopuolisilta asiantuntijoilta. Nämä asiantuntijat eivät kuitenkaan osallistuneet ehdotusten arvosteluun.
Ehdotuksia tai nimimerkkejä ei paljastettu kesken kilpailun, vaan anonymiteetti säilyi toisen vaiheen ratkaisuun asti.
Kilpailijoiden ja kilpailun palkintolautakunnan jäsenten välinen mielipiteiden vaihto kilpailuun liittyvistä kysymyksistä oli kielletty. Palkintolautakunnan toiminta kilpailuehdotusten arvostelun aikana oli salainen. Kilpailuun lähetettyjä ehdotuksia ei saanut julkistaa ennen kuin kilpailun lopullinen tulos oli julkistettu.
Kilpailun palkintolautakunnan muodostivat Suomen Lääkäriliiton nimeäminä puheenjohtajana Olli Meretoja, jäseninä LT Outi Aikio, LL Samuli Saarni, johtajapsykiatri Kari Pylkkänen, toiminnanjohtaja Heikki Pälve, Helsingin kaupungin taidemuseon edustajana arkkitehti Klas Fontell sekä Suomen Kuvanveistäjäliiton nimeäminä edustajina kuvanveistäjä Marja Kanervo ja kuvanveistäjä Timo Heino. Lautakunnan sihteerinä toimi hallintojohtaja Jaana Heinonen.
Kilpailua koskevat kysymykset esitettiin kirjallisena 31.12.2007 mennessä kilpailun yhteyshenkilölle Sari Nokkanen, osoite c/o Suomen kuvanveistäjäliitto, Eteläranta 12, 00130 Helsinki (sari.nokkanen@artists.fi ). Kysymyksiin vastataan 20.1.2008 mennessä. Muutoin tietoja kilpailusta antoi Suomen Lääkäriliiton hallintojohtaja Jaana Heinonen, puh 09- 3930 740 tai jaana.heinonen@fimnet.fi
Kilpailun toiseen vaiheeseen osallistunut taiteilija palkittiin 2 000 eurolla kilpailun toisen vaiheen tultua ratkaistuksi sekä toisen vaiheen kaksi parasta ehdotusta lisäksi 3 000 eurolla. Kilpailun toisessa vaiheessa ehdotukset asetettiin paremmuusjärjestykseen.
Lopullisen teoksen tilaamisesta päätti Suomen Lääkäriliiton hallitus. Teoksen paljastustilaisuus on Kalevalanpäivänä 2010 Lääkäriliiton satavuotisjuhlien yhteydessä.
Toisen vaiheen ratkettua asetettiin kaikki kilpailuun lähetetyt ehdotukset (myös ideakilpailuun tulleet ehdotukset) näytteille Suomen Lääkäriliiton toimitiloihin osoitteeseen Mäkelänkatu 2, Helsinki.
Kilpailussa on noudatettu Suomen Taiteilijaseuran kilpailusääntöjä.
Muistomerkin suunnittelupaikka kokonaisuudessaan (jpg) »
Tämä kilpailuohjelma on hyväksytty Suomen Kuvanveistäjäliitto ry:n hallituksessa. Suomen Lääkäriliitto ry:n järjestämä Arvo Ylpön muistomerkkiä koskeva taidekilpailu
Kilpailun ensimmäinen vaihe
– A3-kokoiselle paperille tehty luonnos taideteoksen ideasta (valokuva, piirros tai vastaava)
– lyhyt kirjallinen selvitys teoksen ideasta, käytettävästä materiaalista ja toteuttamistavasta
– ehdotus teoksen tarkasta sijoittamispaikasta
– ehdotus ympäröivän tonttialueen miljöön suunnitelmaksi
Kilpailun toinen vaihe
Asemapiirros (jpg) »
Yhteenveto Arvo Ylpöstä ja hänen elämäntyöstään »






