01.08.2010

 Lääkäriliitto   Lääkärin etiikka   Koulutus   Tutkimus   Kansainvälinen toiminta  Tiedotteet ja julkaisut  

Etusivu > Koulutus > Suositukset

Suositukset

EVO-rahoitus
Medisiinariliiton suositus opiskelijan viransijaisuudesta
Täydennyskoulutussuositus

Suomen Lääkäriliiton suositus EVO-rahoituksen käytöstä lääkärien erikoistumiskoulutuksessa ja perusterveydenhuollon lisäpätevöitymisessä

Helsinki 12.4.1999

Lääkärien jatkokoulutusta antavat terveydenhuollon yksiköt saavat nykyään laskennallisin perustein määräytyvää erityisvaltionosuutta (EVO) sosiaali- ja terveysministeriön kautta. Yliopistolliset keskussairaalat saavat rahaa suoritettujen erikoislääkärin tutkintojen mukaan. Yliopistosairaaloiden ulkopuoliset koulutuspaikat saavat lääkärien erikoistumiskoulutukseen lääninhallitusten kautta 6000 markkaa kuukaudessa erikoistuvaa lääkäriä kohti. Sama EVO-raha kohdennetaan perusterveydenhuollon lisäpätevöitymistä suorittavien lääkärien osalta.

EVO-raha on nimenomaan tarkoitettu koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin kohdennettuna siihen yksikköön, jossa lääkärien jatkokoulutusta annetaan. Perusteeksi rahankäytölle ei voida sallia sitä, että rahoituksesta maksetaan kokonaisuudessaan erikoistuvien lääkärien palkat. Erikoistuvat lääkärit ovat sairaaloiden ja terveyskeskusten kannalta ensiarvoisen tärkeää työvoimaa, jota ei tule nähdä missään tapauksessa kulueränä.

EVO-rahana saaduista varoista on Lääkäriliiton mielestä laadittava erillinen käyttö-suunnitelma.

Suomen Lääkäriliitto suosittelee, että koulutus-EVOa käytetään erikoistuvien lääkärien ja perusterveydenhuollon lisäpätevöitymistä suorittavien lääkärien kohdalta seuraaviin käyttökohteisiin:

• Yhteisen ajan varaaminen työajasta erikoistuvalle lääkärille ja hänen ohjaajalleen.
• Koulutuksessa olevien lääkärien pääsy työajalla työpaikan ulkopuoliseen koulu-tukseen vähintään 2 viikkoa vuodessa.
• Koulutuksessa olevan lääkärin mahdollisuus työpaikan sisäiseen koulutukseen, vähintään 100 tuntia vuodessa.
• Korvaus ohjaavalle seniorille tai tutorille.
• Ohjaavan lääkärin pedagoginen ja tarpeellinen ammatillinen koulutus.
• Koulutuksessa olevien lääkärien käyttöön hankittavat lehdet ja kirjat (erityisesti erikoislääkäritentissä vaadittavat).
• Koulutuksessa olevien lääkärien käyttöön hankittavat tietoyhteydet.
• Eri erikoisalojen yhteisen koulutuksen järjestäminen.
• Tarpeellinen etäkoulutuksen osto (telelääketiede, videoyhteydet jne.).
• Ns. taitopajojen luominen, joissa voidaan harjoitella tärkeitä toimenpiteitä, tutustua potilastapauksiin ja ongelmadiagnostiikkaan.
• Koulutuksen laadunarviointiprojektit. Esimerkkinä näistä ovat Lääkäriliiton suorittamat arvioinnit korva-, nenä- ja kurkkutaudeista, keuhkosairauksista ja neurologi-asta.

Erikoistuvan lääkärin henkilökohtaisen koulutussuunnitelman tulee olla järjestelmällinen ja sisältää edellä kuvattuja osioita.

Suomen Lääkäriliitto pitää ensiarvoisen tärkeänä sitä, että perusterveydenhuollon lisä-pätevöitymistä suorittavat ja erikoislääkärikoulutuksessa olevat lääkärit pääsevät vähintäänkin näihin koulutuksiin sisältyvään teoreettiseen työpaikan ulkopuoliseen koulutukseen työajalla tai palkallisella virkavapaalla.

Uuteen vuoden 1999 alusta astuneeseen erikoislääkäritutkintoasetukseen sisältyy vaatimus siitä, että erikoistuvan lääkärin tulee osallistua oman oppimisen ja koulutuksen toimivuuden kehittämiseen ja arviointiin. Edellä mainitut osa-alueet ovat olennaisia tekijöitä tässä arvioinnissa.

Kati Myllymäki puheenjohtaja
Markku Äärimaa toiminnanjohtaja
Jaakko Halonen koulutusvaliokunnan pj.
Hannu Halila koulutuspäällikkö

Suomen Medisiinariliiton ja Suomen Lääkäriliiton yhteinen suositus 8.2.2006: Suomessa opiskelevan lääketieteen opiskelijan toimiminen lääkärin sijaisena

1. Johdanto

1.1. Voidakseen toimia tilapäisesti lääkärin tehtävissä tulee lääketieteen opiskelijan olla suorittanut hyväksytysti lääketieteen lisensiaatin koulutusohjelmaan kuuluvista opinnoista vähintään kaikki neljään ensimmäiseen vuoteen kuuluvat opinnot ja hänellä tulee suoritettujen opintojen perusteella olla riittävät edellytykset asianomaisten tehtävien hoitamiseen.

1.2. Ensimmäiseen neljään vuoteen kuuluvat opinnot määrittää kukin lääketieteellinen tiedekunta erikseen.

1.3. Myös näihin opintoihin liittyvät tentit tulee suorittaa hyväksytysti. Mikäli opiskelijalla on työpaikkaa hakiessaan tenttejä suorittamatta tai niiden tuloksia kirjaamatta, on opiskelijan ilmoitettava tästä työnantajalle.

2. Terveyskeskuslääkärin sijaisena toimiminen

2.1. Ohjeita työnhakijalle

2.1.1. Hakiessaan terveyskeskuslääkärin sijaisuutta lääketieteen opiskelijan on ilmoitettava yksikön ylilääkärille niistä lääketieteen erikoisaloista, joihin kuuluvien sairauksien tutkiminen ja hoitaminen eivät ole sisältyneet hakijan opintoihin haetun työn alkamisajankohtaan mennessä. Opiskelijan on myös ilmoitettava ensimmäisiin neljään vuoteen kuuluvista opintokokonaisuuksista ne, joiden suorittaminen jakautuu useammalle vuodelle ja joista on näin ollen neljän ensimmäisen vuoden aikana suoritettu vain osakokonaisuus. Hakijan on lisäksi toimitettava todistus suoritetuista opinnoistaan.

2.2. Ohjeita työnantajalle

2.2.1. Työnantajan on opiskelijan ilmoituksen, hänen toimittamansa todistuksen ja haastattelun perusteella arvioitava millaisten tehtävien hoitamiseen opiskelijalla on riittävät edellytykset, sekä määriteltävä ja sovittava kirjallisesti opiskelijan tehtävät, toiminnan rajat ja muut velvoitteet näiden mukaisesti. Sopimuksen toteutumista on valvottava.

2.2.2. Terveydenhuollon toimintayksikön tulee määrätä kullekin opiskelijalle itsenäisesti ammattiaan harjoittamaan oikeutettu lääkäri, joka valvoo ja ohjaa sijaisena toimivan opiskelijan toimintaa sekä raportoi suoriutumisesta esimieslääkärille. Opiskelijan työskenteleminen johdon ja valvonnan alaisena edellyttää, että opiskelijaa myös käytännössä ohjataan ja valvotaan riittävästi potilasturvallisuuden ja terveydenhuollon palveluiden laadun turvaamiseksi.

2.2.3. Työnantajan tulee tarjota opiskelijalle kattavat konsultaatiomahdollisuudet ja opiskelijalle on tiedotettava niistä.

3. Sairaalalääkärin sijaisena toiminen

3.1. Ohjeita työnhakijalle

3.1.1. Hakiessaan sairaalalääkärin sijaisuutta lääketieteen opiskelijan on ilmoitettava yksikön ylilääkärille niistä lääketieteen erikoisaloista, joihin kuuluvien sairauksien tutkiminen ja hoitaminen eivät ole sisältyneet hakijan opintoihin haetun työn alkamisajankohtaan mennessä. Opiskelijan on myös ilmoitettava ensimmäisiin neljään vuoteen kuuluvista opintokokonaisuuksista ne, joiden suorittaminen jakautuu useammalle vuodelle ja joista on näin ollen neljän ensimmäisen vuoden aikana suoritettu vain osakokonaisuus. Hakijan on lisäksi toimitettava todistus suoritetuista opinnoistaan. Hakiessaan sairaalalääkärin sijaisuutta tulee lääketieteen opiskelijan olla hyväksytysti suorittanut kyseisen erikoisalan kurssi tai neljään ensimmäiseen vuoteen kuuluva osa siitä tai erikoisalan teoreettinen osakokonaisuus ja amanuensuuri (erikois- ja tieteenaloja integroivan opetussuunnitelman mukaan edettäessä, Tampereella).

3.1.2. Työnhakijan on ilmoitettava yksikön ylilääkärille niistä lääketieteen erikoisaloista, joihin kuuluvien sairauksien tutkiminen ja hoitaminen eivät ole sisältyneet hakijan opintoihin haetun työn alkamisajankohtaan mennessä. Opiskelijan on myös ilmoitettava ensimmäisiin neljään vuoteen kuuluvista kursseista ne, joiden suorittaminen jakautuu useammalle vuodelle ja joiden suorittaminen näin ollen on kesken. Hakijan on lisäksi toimitettava todistus suoritetuista opinnoistaan.

3.2. Ohjeita työnantajalle

3.2.1. Työnantajan on opiskelijan ilmoituksen, hänen toimittamansa todistuksen ja haastattelun perusteella arvioitava millaisten tehtävien hoitamiseen opiskelijalla on riittävät edellytykset, sekä määriteltävä ja sovittava kirjallisesti opiskelijan tehtävät, toiminnan rajat ja muut velvoitteet näiden mukaisesti. Sopimuksen toteutumista on valvottava.

3.2.2. Terveydenhuollon toimintayksikön tulee määrätä kullekin opiskelijalle itsenäisesti ammattiaan harjoittamaan oikeutettu lääkäri, joka valvoo ja ohjaa sijaisena toimivan opiskelijan toimintaa sekä raportoi suoriutumisesta esimieslääkärille. Opiskelijan työskenteleminen johdon ja valvonnan alaisena edellyttää, että opiskelijaa myös käytännössä ohjataan ja valvotaan riittävästi potilasturvallisuuden ja terveydenhuollon palveluiden laadun turvaamiseksi.

3.2.3. Työnantajan tulee tarjota opiskelijalle kattavat konsultaatiomahdollisuudet ja opiskelijalle on tiedotettava niistä.

4. Päivystäjänä toimiminen

4.1. Lääketieteen opiskelijan toimiessa sairaalassa tai terveyskeskuksessa päivystystehtävissä on kiinnitettävä erityistä huomiota erikoisalakohtaisiin puutteisiin opiskelijan koulutuksessa ja sovittava opiskelijan työskentelystä kuin kohdissa 2.2.1. ja 3.2.1. Opiskelijan toimiessa sairaalassa etupäivystäjänä tai terveyskeskuksessa päivystävänä lääkärinä on hänelle nimettävä takapäivystäjä joka on itsenäisesti ammattiaan harjoittamaan oikeutettu lääkäri. Takapäivystäjän on oltava tietoinen em. puutteista opiskelijan koulutuksessa.

Suomen lääkäriliiton suositus täydennyskoulutuksesta

Hyväksytty Suomen Lääkäriliiton hallituksessa 7.5.1999

Motto: Täydennyskoulutus on lääkärin työhön ja ammattiin kuuluva oikeus ja eettinen velvollisuus.

Lähtökohdat

• Täydennyskoulutuksen merkitys on suuri lääketieteellisen tiedon nopean lisääntymisen vuoksi.
• Täydennyskoulutuksella voidaan kehittää terveyspalvelujärjestelmän toiminnan tuloksellisuutta, tehokkuutta ja pitkäjänteisyyttä.
• Täydennyskoulutuksen sisällön määrittelyssä tulee ottaa huomioon myös terveydenhuoltojärjestelmän ja potilaiden sekä työnantajan tarpeet.
• Täydennyskoulutukseen osallistumisen tulee perustua vapaaehtoisuuteen.
• Tietyt laatukriteerit täyttävään täydennyskoulutukseen osallistuvaa ja osaamistaan kehittävää lääkäriä tulee palkita.
• Työpaikkojen laadunarvioinnissa yhtenä kriteerinä tulee ottaa huomioon lääkärien täydennyskoulutuksen järjestäminen.

Tavoitteet ja järjestäminen

• Täydennyskoulutuksen tulee olla koordinoitua ja kattavaa. Sen keskeisinä järjestäjätahoina tulevat kyseeseen lääkärijärjestöt sekä myös yliopistot.
• Täydennyskoulutuksen avulla kehitetään lääkärin valmiuksia oman toiminnan jatkuvaan arviointiin ja kehittämiseen.
• Sairaanhoitopiireissä täydennyskoulutuksen kautta tulee varmistaa näyttöön perustuvien alueellisten hoito-ohjelmien toimivuus.
• Paikallisella tasolla yksittäisen lääkärin täydennyskoulutuksen rahoitus tulisi sitoa vuosittain tehtävään henkilökohtaiseen täydennyskoulutussuunnitelmaan.

Edellytykset ja velvollisuudet

• Lääkärillä tulee olla oikeus ammatin edellyttämään työpaikan ulkopuoliseen täydennyskoulutukseen työnantajan kustannuksella vähintään kahden viikon ajan (10 työpäivää) vuodessa. Tämän tulee koostua sovitut laatukriteerit täyttävästä koulutuksesta. Täydennyskoulutuksen määrällisissä minimitavoitteissa tulee ottaa huomioon yksilölliset työtehtävien asettamat vaatimukset.
• Lääkärille tulee luoda edellytykset seurata ammattialan kehitystä jokapäiväisessä työssä.
• Lääkärin työaikaan tulee sisältyä työpaikkakoulutusta ja henkilökohtaista täydennyskoulutusta vähintään viisi tuntia viikossa.
• Lääkärin tulee kirjata ja arvioida oma täydennyskoulutuksensa ja oppimisaktiviteettinsa.

LÄÄKÄRIEN TÄYDENNYSKOULUTUKSEN SUUNTAVIIVAT - LÄÄKÄRILIITON SUOSITUKSEN PERUSTELUMUISTIO

Täydennyskoulutus on lääkärin työhön ja ammattiin kuuluva oikeus ja eettinen velvollisuus. Se on perus- ja jatkokoulutuksen jälkeistä ammattitaidon ylläpitämistä, kehittämistä ja syventämistä. Sen avulla lääkärikunta kehittää osaamistaan ja työskentelyään niin, että lääkärit pystyvät joustavasti vastaamaan potilaiden ja terveydenhuollon muuttuviin tarpeisiin. Tuloksena on laadukas ja iloa tuottava lääkärin työ. (Lääkärijärjestöjen kannanotto lääkärien täydennyskoulutuksesta 13.12.1996)

1. Johdanto

Lääkärien täydennyskoulutus (CME, continuing medical education) on perus- ja/tai jatkokoulutuksen jälkeistä aikuiskoulutusta, jonka tavoitteena on tietojen ja taitojen jatkuvan kehittämisen avulla mahdollistaa laadukas työ. Täydennyskoulutuksen keskeisimpiä ominaispiirteitä ovat ammatillisuus, kytkeytyneisyys ajankohtaiseen kehitykseen ja toimenkuviin, käytännöllisyys sekä käyttökelpoisuus. Täydennyskoulutusta voidaan järjestää sen tavoitteista ja tarpeista riippuen joko paikallisesti, alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti sekä myös etäkoulutuksena. Täydennyskoulutus ei johda uusiin tutkintosidonnaisiin muodollisiin pätevyyksiin, jotka kuuluvat perus- ja jatkokoulutukseen.

Täydennyskoulutuksen merkitys on suuri lääketieteellisen tiedon nopean lisääntymisen vuoksi. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään uusi ilmiö vaan lääkäriyteen aina Hippokrateen ajoista alkaen kuuluva tarve ja halu ammattitaidon ylläpitämiseen ja jatkuvaan kehittämiseen. Se on osa elämänikäistä oppimista, johon lääkärin tulee saada valmiudet perus- ja jatkokoulutuksen aikana.

Lääkärin täydennyskoulutuksen perimmäisenä tavoitteena on terveyspalvelujärjestelmän kautta vaikuttaa kansalaisten terveyden ylläpitämiseen ja parantamiseen. Täydennyskoulutuksella voidaan kehittää terveyspalvelujärjestelmän toiminnan tuloksellisuutta, tehokkuutta ja pitkäjänteisyyttä. Täydennyskoulutuksen avulla voidaan myös parantaa terveydenhuollon eri osa-alueiden yhteistyötä.

Täydennyskoulutuksen tavoitteena on lääkärikunta, joka arvioi toimintakäytäntöjään ja niiden perusteita sekä soveltaa näyttöön ja kokemukseen perustavaa lääketieteellistä tietoa.

Yksittäisen lääkärin tasolla täydennyskoulutuksen tavoitteena on kehittää lääkärin osaamista terveyteen ja sairauteen liittyvissä ongelmissa potilaan hyväksi. Täydennyskoulutuksen kautta tulee kehittää lääkärin työtehtävien edellyttämiä yhteistyö- ja johtamistaitoja. Täydennyskoulutuksen avulla kehitetään lääkärin valmiuksia oman toiminnan jatkuvaan arviointiin ja kehittämiseen. Täydennyskoulutuksen kautta lääkärin tulee myös huolehtia omasta jaksamisestaan.

Täydennyskoulutuksessa tulee ottaa huomioon yksittäisen lääkärin, hänen työnantajansa, potilaiden, terveyspalvelujärjestelmän ja koko yhteiskunnan muuttuvat tarpeet.

Useat eurooppalaiset lääkärijärjestöt ja EU:n lääkärikoulutuksen neuvoa-antava komitea ACMT (Advisory Committee on Medical Training) ovat antaneet omia suosituksiaan CME:stä. Niissä kaikissa korostetaan täydennyskoulutuksen olevan lääkärin eettinen velvollisuus koko hänen ammattiuransa ajan. Ohjeissa korostetaan täydennyskoulutuksen vapaaehtoisuutta ja sitä, että sen tulee tapahtua ammattikunnan ehdoilla.

2. Täydennyskoulutuksen järjestäminen

Täydennyskoulutusta on oltava kattavasti saatavilla eri lääketieteen aloilla. Koulutusta tulee olla tarjolla erityisesti uusista tutkimus- ja hoitomenetelmistä.

Koulutuksen tulee olla koordinoitua. Eri tahojen tulee porrastaa koulutusta alueellisesti ja ajallisesti.

Täydennyskoulutusta koskevat tiedot on oltava saatavilla riittävän pitkällä aikajänteellä ja mahdollisimman helposti. Tietoa tulee saada lääkärien ammattilehtien, lääkärien koulutuskalenterin sekä lisääntyvässä määrin internetin välityksellä.

Täydennyskoulutuksen keskeisinä järjestäjätahoina tulevat kyseeseen lääkärijärjestöt (Suomen Lääkäriliitto, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Finska Läkaresällskapet, erikoislääkäriyhdistykset, tieteelliset yhdistykset ja muut lääkärijärjestöt).

Yliopistot ovat myös merkittävä täydennyskoulutuksen järjestäjätaho. Yliopistojen ensisijaisia tehtäviä ovat tutkimus sekä perus- ja jatkokoulutus. Yliopistojen resurssit ennen kaikkea näihin toimintoihin tulee varmistaa. Erikoislääkärikoulutus soveltuu osin myös täydennyskoulutuksen tarpeisiin.

Täydennyskoulutusta järjestävät myös yksittäiset työnantajat, sairaanhoitopiirit ja kunnalliset viranomaiset. Keskeistä tässä on hallinnollisen koulutuksen järjestäminen, mutta myös lääketieteellisiä aiheita käsittelevä koulutus on tärkeää. Sairaanhoitopiireissä täydennyskoulutuksen kautta tulee varmistaa näyttöön perustuvien alueellisten hoito-ohjelmien toimivuus.

Terveysviranomaiset valtakunnallisella ja läänitasolla järjestävät myös täydennyskoulutusta. Yksittäiset järjestöt ja säätiöt järjestävät omilta intressialueiltaan lääkäreille tarkoitettua täydennyskoulutusta.

Osan lääkärien täydennyskoulutuksesta järjestävät yritykset joko yksinään tai yhteistyössä lääkärijärjestöjen kanssa. Näiden lähinnä lääkeyritysten täydennyskoulutukselle antama tuki on ollut tärkeää muiden koulutusmäärärahojen niukkuuden vuoksi. Erityisesti kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä yritysten osuus on ollut merkittävä. Tässä kuten kaikessa lääkärien täydennyskoulutuksessa toiminnan lähtökohtana tulee olla tieteellisyys, puolueettomuus, objektiivisuus ja läpinäkyvyys, jolloin yritysten tuki koulutukseen tulee selvästi ilmaista.

Yhteydenpitoa täydennyskoulutuksen järjestäjien kesken tulee lisätä ja tehostaa. Virallisia yhteistyömuotoja täydennyskoulutuksen järjestäjiä varten ei toistaiseksi ole olemassa.

Lääkärien omaehtoista täydennyskoulutuksen kirjaamista tukemaan voidaan harkita täydennyskoulutuksen hyväksyttämismenettelyä. Erikseen määritellyt laatukriteerit täyttävä täydennyskoulutus voidaan hyväksyä lääkärijärjestöjen täydennyskoulutustoimikunnassa, jossa lääketieteelliset tiedekunnat ovat myös edustettuina.

3. Täydennyskoulusta koskevia määräyksiä ja lainsäädäntöä

Terveydenhuollon normiohjauksen vähennyttyä ei lääkärien täydennyskoulutusta koskevia valtakunnallisia suosituksia ole olemassa. Aikaisempi täydennyskoulutusta ohjaava säännös oli Lääkintöhallituksen yleiskirje kansanterveyslain mukaisesta täydennyskoulutuksesta vuodelta 1984.

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä vuodelta 1994 toteaa (18 §, täydennyskoulutusvelvollisuus) terveydenhuollon ammattihenkilön olevan velvollinen ylläpitämään ja kehittämään ammattitoiminnan edellyttämää ammattitaitoa sekä perehtymään ammattitoimintaansa koskeviin säännöksiin ja määräyksiin. Edelleen työnantajan tulee luoda edellytykset sille, että ammattihenkilö voi osallistua tarvittavaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen.

Lakipohjan toimivuutta ei ole esimerkiksi oikeusistuimissa testattu ja käytännön linjaukset siitä, miten ja missä määrin sekä kenen kustantamana ammattihenkilön tulee osallistua täydennyskoulutukseen, puuttuvat.

Saman lain (25 §) mukaan Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) voi velvoittaa terveydenhuollon ammattihenkilön ammattitaidon tai muun pätevyyden toteamiseksi kuulusteluun taikka työkokeiluun tai -näytteeseen, jos on perusteltua aihetta olettaa, että terveydenhuollon ammattihenkilön ammattitaidossa on puutteita. Jos ammattihenkilö ei suostu ammattitaidon selvittämiseen, TEO voi kieltää laillistettua ammattihenkilöä harjoittamasta ammattia.

Väestövastuuvirkaehtosopimukseen sisältyy määräys, jonka mukaan lääkärit velvoitetaan säännöllisesti vuosittain osallistumaan ennalta suunniteltuun, noin viikon kestävään ammatilliseen täydennyskoulutukseen tarkoituksenmukaisen hoidonporrastuksen ja tehokkaan väestövastuullisen toiminnan mahdollistamiseksi. Tähän tulee myöntää virkavapaus sekä korvata matka-, koulutus- yms. kustannukset.

Koulutukseen osallistuminen tulee turvata sijaisjärjestelyin.

4. Täydennyskoulutus ja lääkärin toimiluvan määräaikaisuus

Kansainvälisten ja suomalaisten lääkärijärjestöjen kannanotot täydennyskoulutuksesta perustuvat sen vapaaehtoisuuteen.

Tästä huolimatta eräissä yksittäisissä maissa ja useimmissa Yhdysvaltojen osavaltioissa on otettu käyttöön resertifikaatio. Tässä yhteydessä sertifikaatiolla tarkoitetaan lupaa toimia yleis- tai erikoislääkärinä. Resertifikaatiojärjestelmässä lääkärin on saatava toimilupansa uudelleen vahvistetuksi määrävuosittain. Tämän saamiseksi edellytetään lääkäriltä esimerkiksi osallistumista tiettyyn määrään täydennyskoulutusta ja/tai tentin hyväksyttyä suorittamista.

Suomessa ei ole hankkeita resertifikaatiojärjestelmän luomiseksi. Lääkäriliiton mielestä tietyt laatukriteerit täyttävään täydennyskoulutukseen osallistuvaa ja osaamistaan kehittävää lääkäriä tulee palkita. Sitovia velvoitteita tulee ensisijaisesti kohdistaa työnantajan panostukseen lääkärien täydennyskoulutukseen.

Lääkärien velvoittaminen määrävälein toistettaviin tentteihin ei ole oikea tapa kehittää lääkärien täydennyskoulutusta ja terveydenhuoltoa. Kansainväliset esimerkit osoittavat myös, että valvovien viranomaisten toimenpiteiden kohteeksi joutuvat lääkärit eivät osallistu muita lääkäreitä huonommin CME:hen. Näin ollen valvontaongelmia ei voida hoitaa koko lääkärikuntaa velvoittavilla pakottavilla koulutus- tai tenttimääräyksillä, joiden tehoa positiivisessa mielessä ei ole osoitettu.

5. Täydennyskoulutuksen tarpeen ja sisällön määrittely

Täydennyskoulutuksen tarve ja sisältö tulee määrittää osallistujakeskeisesti.

Menestyksekkään täydennyskoulutuksen lähtökohtana on lääkärin omakohtainen koulutustarve ja motivaatio. Koulutustarpeiden määrittelyssä voidaan käyttää lääkärin itsearviointia sekä kollegojen välistä vertaisarviointia.

Täydennyskoulutuksen sisällön määrittelyssä tulee ottaa huomioon myös työnantajan ja koko terveydenhuoltojärjestelmän sekä potilaiden tarpeet.

Täydennyskoulutustarpeet vaihtelevat eri lääkäriryhmien välillä riippuen lääkärin toimipaikasta, erikoisalasta ja uravaiheesta.

Täydennyskoulutustarpeista lähtien tulee vuositasolla ja mahdollisuuksien mukaan pitemmälläkin tähtäyksellä laatia yksilöllinen täydennyskoulutussuunnitelma. Sen toteutumista tulee seurata ja käyttää yhtenä palkkausperusteena.

6. Täydennyskoulutuksen rahoitus

Lääkärien ammattitaidon ylläpitämisestä ja kehittämisestä hyötyvät ennen kaikkea potilaat, työnantajat ja terveydenhuoltojärjestelmä. Tämän vuoksi rahoituksen tulee pääosin tapahtua työnantajan ja yhteiskunnan toimesta. Täydennyskoulutusinvestoinnit ovat tavanomaisia terveydenhuollon menoja.

Täydennyskoulutuksen rahoituksen tulee olla monikanavaista ja erilaisten vaihtoehtoisten mallien pohjalla tapahtuvaa.

Suomessakin tulee harkita kansainvälisten esimerkkien mukaan lääkärien täydennyskoulutusrahoituk-sen kytkemistä terveydenhuollon budjettiin valtakunnan tasolla ja paikallisesti.

Paikallisella tasolla yksittäisen lääkärin täydennyskoulutusrahoitus voidaan sitoa vuosittain tehtävään henkilökohtaiseen täydennyskoulutussuunnitelmaan.

Lääkäriliiton tavoitteena on jokaisen lääkärin oikeus ammatin edellyttämään täydennyskoulutukseen työnantajan kustannuksella vähintään kahden viikon ajaksi vuodessa. Täydennyskoulutuksen rahoitus tätä kautta ei saa kuitenkaan vaarantaa lääkärikunnan ansiokehitystä.

Yksityisellä sektorilla lääkäri joutuu vastaamaan pääosin itse täydennyskoulutuksensa aiheuttamista kustannuksista. Tällöin on erityistä huomiota kiinnitettävä kustannusten verovähennyskelpoisuuteen. Täydennyskoulutukseen osallistumista voidaan myös ottaa huomioon palkkioperusteena.

Terveydenhuollon toimintayksikköjen sertifioinnit ja arvioinnit tulevat jatkossa lisääntymään. Työpaikan lääkärien hyvin järjestetty täydennyskoulutus tulee liittää osaksi esimerkiksi ISO 9000 -sertifiointia tai laatupalkintokriteerien käyttöä.

Eri henkilöstöryhmien täydennyskoulutustarpeet ovat erilaisia. Koska lääkärit ovat terveydenhuollon pisimmälle koulutettu ammattiryhmä, tulee lääkärien täydennyskoulutukseen kohdistaa suhteellisesti eniten voimavaroja.

Lääketeollisuus tulee jatkossakin osallistumaan lääkärien täydennyskoulutukseen, mutta sen painoarvon ei tule lisääntyä. Lääketeollisuuden rahoitus tulee ensisijaisesti kohdistaa lääkärijärjestöjen suunnittelemaan ja niiden kanssa yhteistyössä järjestettävään koulutukseen.

7. Täydennyskoulutuksen määrälliset minimitavoitteet

Täydennyskoulutus tulee ennen kaikkea nähdä osana jokapäiväistä terveydenhuollon toimintaa. Siihen kuuluvat koulutustilaisuuksiin osallistumisen ja kirjallisuuden seuraamisen lisäksi esim. kollegojen konsultointi, osallistuminen laadunarviointihankkeisiin, pienryhmäkeskustelut, lääketieteellisten artikkelien kirjoittaminen, lääkärien ja muun terveydenhuoltohenkilöstön kouluttaminen ja oman toiminnan itsearviointi.

Jokaisen lääkärin työaikaan tulee sisältyä työpaikkakoulutusta ja henkilökohtaista täydennyskoulutusta (esim. alan kirjallisuuteen ja lehtiin perehtymistä, tietokantojen seuraamista) vähintään viisi tuntia viikossa.

Jokaisella lääkärillä tulee olla mahdollisuus osallistua työpaikan ulkopuoliseen täydennyskoulutukseen vähintään kaksi viikkoa (10 työpäivää) vuosittain. Tämän täydennyskoulutuksen tulee koostua sovitut laatukriteerit täyttävästä koulutuksesta (mahdollisesti koulutustilaisuuksien hyväksyttämismenettelyn kautta).

Tietyillä aloilla ja lääkäreillä tarve saattaa tilapäisesti tai jatkuvasti olla huomattavastikin suurempi. Tavoitteissa tulee täten huomioida lääkärin yksilölliset työtehtävät ja niistä aiheutuva minimitason ylittävä koulutustarve.

8. Täydennyskoulutuksen ulkoiset edellytykset

Työpaikan ulkopuolisen täydennyskoulutuksen lisäksi lääkärille tulee luoda edellytykset seurata ammattialan kehitystä jokapäiväisessä työssä. Työpaikalla tulee olla saatavilla alan kehityksen kannalta keskeinen kirjallisuus ja aikakauslehdet. Lääkärillä tulee olla työpaikallaan mahdollisuus tehdä atk-pohjaisia kirjallisuushakuja (CD-ROM, Internet) sekä seurata hoitosuosituksia (esim. Lääkärin CD-ROM, Yleislääkärin käsikirja ja tietokanta).

Materiaalisten edellytysten lisäksi lääkärille tulee varata työaikaan mahdollisuus itseopiskeluun näitä välineitä hyödyntäen.

9. Täydennyskoulutuksen kirjaaminen

Lääkärin tulee kirjata oman täydennyskoulutuksensa. Täydennyskoulutukseen osallistumisen dokumentointia voidaan käyttää esimerkiksi työpaikkaa haettaessa ja yksilöllisiä palkkaneuvotteluja käytäessä tai oman viiteryhmän yleisen täydennyskoulutuksen toteutumisen vertailussa. Täydennyskoulutustaan kirjaamalla lääkäri voi myös seurata koulutuksen kirjoa ja sitä, että se parhaiten vastaa yksilöllisiä koulutustarpeita.

Koulutuksen kirjaamiseen on olemassa erilaisia vaihtoehtoisia menetelmiä (täydennyskoulutuksen nimikirja, portfolio-malli, internet jne.).

10. Täydennyskoulutuksen laatukriteerit

Koulutuksen tulee täyttää lääketieteelliselle tiedolle asetettavat vaatimukset. Sen tulee perustua tieteellisiin näyttöihin ja/tai koeteltuun käytäntöön.

Täydennyskoulutuksen on oltava pedagogisesti ja tiedonvälityksellisesti korkeatasoista. Kouluttajakoulutusta on järjestettävä nykyistä enemmän.

Perinteisen luento-opetuksen sijaan tulee kehittää uusia oppijalähtöisen aikuiskoulutuksen muotoja ja menetelmiä.

Täydennyskoulutuksen tulee olla objektiivista ja puolueetonta sekä lääkärintoiminnan eettiset periaatteet huomioivaa.

Täydennyskoulutustilaisuudelle tulee määritellä koulutuksen kohderyhmä ja tavoitteet.

Koulutuksen laatua tulee seurata osallistujapalautteen ja ulkopuolisen arvioinnin avulla.

Työpaikkojen ulkoisessa laadunarvioinnissa tulee yhtenä kriteerinä ottaa huomioon miten hyvin lääkärien täydennyskoulutus on järjestetty.

Liite:
Lääkärijärjestöjen kannanotto lääkärien täydennyskoulutuksesta 13.12.1996:
TÄYDENNYSKOULUTUKSELLA LAATUA, TULOKSIA JA TYÖN ILOA

Palaute | Osoitteenmuutokset | Sivukartta | Jäsenet | Toimittajat

© Suomen Lääkäriliitto, 1998-2010